Kaunosielu

 En ole varmaan koskaan kirjoittanut kunnolla meidän koiraneidistä. Sofi on siis pari vuotias saksanpaimen koiranarttu, jonka kanssa on pienestä pitäen ollut huolta ja murhetta.

Silloin kun neiti meille tuli, se oli todella pieni. Hyvä kun oli minun kengän kokoinen, vaikkei minulla ole edes iso jalka. Ensimmäiset päivät se vietti meillä kotona keittiön tuolin alla. Siitä se liikkui ainostaan syömään ja tekemään tarpeensa. Se oli kyllä jo silloin kun kävimme sen hakemassa niin sympaattinen kaveri, ettei toista ole vastaan tullutkaan.

Neidin kanssa saatiin tehdä paljon töitä, jotta siitä saatiin sosiaalinen myös muiden koirien kanssa. Sen kanssa on käyty paljon koirapuistossa ihan pennusta ja pitkään se saattoi huutaa päälle 10 minuuttia portilla, jos joku toinen koira tuli vähäänkään kohti.

Siitä pienestä, arasta ja pelokkaasta koirasta on kuitenkin kasvanut kaunis ja leikkisä koiruus, joka nauttii puistossa muiden kanssa leikkimisestä. Onneksi.

Jäljelle jäi vain remmiräyhä. Ja sitä ei ole helppo kitkeä pois. Välillä on päiviä, ettei se välitä muista koirista tuon taivaallista, mutta toisinaan siitä kyllä näkee, jos se on noussut väärällä jalalla ylös. 

Meidän neidillä on tarve jokin outo tapa. Se vissiin ajattelee olevansa jollain tavalla ihminen. Näinhän ei koskaan saisi sanoa. Mutta kaveri istuu portailla samalla tavalla kuin mieheni ja nukkuu melkein aina niin, että pää on tyynyllä.

Yleensä sanotaan, että koirat nukkuvat silmät auki. No ei meidän neiti. Silmät ovat kiinni ja nukkuu todella sikeästi. Etenkin silloin kun me ollaan kotona. Liekö turvallista silloin nukkua. No eipä ainakaan     tarvitse vahtia asuntoa.




Sofi on paukku arka. Neidin ensimmäinen uusi vuosi meni vessassa. Siellä oli pimeää ja se on keskellä kämppää niin, ettei sinne kuulu samalla tavalla kova pauke kuin muualle asuntoon. Tämä vuonna päästiin sentään vessasta pois. Nyt kaunosielu vietti uutta vuotta pöydän alla.

Kun asutaan levottomalla alueella ja täällä räjähtelee raketit vuoden ajasta riippumatta, ei ole koirallekaan kiva. Muistan muutaman kerran, että ulkona on jossain paukkunut ja mitä tekee sofi? Neiti toteaa vissiin mielessään, että ihan sama miten olette sohvalla niin mä tuun kans. Muutamaan otteeseen se on kiivennyt miehen selän päälle makaamaan. Jos siinä vaikka olisi turvallisempaa.





Sofi rakastaa lunta ja vesileikkejä. Vedestä se tosin tykkää vain silloin kun kyseessä ei ole juokseva vesi. Suihkuun sitä ei saa. Neitokauno menee täysin paniikkiin kun se tajuaa, että suihkusta tulee vettä. Uimaan se onneksi menee ja siitä se nauttii. Jotain helpotusta kuumille kesäpäiville. Uimapaikalle ei kuitenkaan ole pitkä matka.

Lumessa möyriminen on jotain aivan ihanaa. Tai sitten möyrimisen syynä on kuonopanta. Sekin voi olla mahdollista. Toisaalta meidän neiti on myös hyvin ulkona viihtyvä. Mitä pidempi lenkki kävellen tai juosten niin sen parempi. Mitään niin kivaa ei ole kuin se, että pääsee metsään juoksemaan pitkin poikin. Voi kun aina asuisikin näin lähellä metsän rajaa.




Suurta huolta neiti on aiheuttanut. Ihan pienestä asti on etsitty sille sopivaa koiran ruokaa. On syöty pedigreetä, jahtivahtia, lidlin jotain lammasruokaa, purina one:a sekä muutamaa muuta. Mutta aina on tullut jokin ongelma vastaan. Suurimpana ongelmana on ehdottomasti ollut vatsan toimivuus. Nyt syödään boosteria, joka on jopa Suomen metsästysliiton suosittelema ruoka. Tämä on aivan loistava ruoka mahalle, mutta...

Tänään on viimeisimmän kerran käyty eläinlääkärissä neidin korvien takia. Raukkaparka raapii ne verille, koska kutittaa niin paljon. Lopputuloksena on riippuvat korvat. Eläinlääkäri sanoi, että kyse olisi eläinperästen rasvojen puutteesta. Kyllä joo, hän sanoi siitä jo aikaisemminkin ja neidin ruokavalioon lisättiin lääkärin kehoituksesta raakapekoni ja kalanmaksa öljy. Totesi se lääkäri vielä, että toki voi olla, että kyseessä on haiman vajaatoiminta. Tosin vilahti sieltä esille myös kilpirauhasen vajaatoiminta.Se mitä näistä olen nyt tänään lukenut niin haiman vajaatoimintaa ei korvaongelma kyllä sovi lainkaan, mutta kilpirauhaseen voisi sopiakin. Ainakin osa oireista. Että näin... No nyt neidillä on lääkkeet korviin. Jospa se auttaisi. Että tälläinen tapaus asuu meidän perheessä..

Paketti kaukaa

Syksyllä kirjoittelin paljon kuulumisia koti Suomesta ulkomailla vaihdossa olleille kavereille. Minä lupasin silloin kun nämä henkilöt vaihtoon lähtivät, että laittaisin heille selviytymispaketin tulemaan jossain vaiheessa harjoittelua. Kaksi pakettia silloin maailmalle lähti, mutta niistä toinen ei koskaan saavuttanut saajaansa, vaan paketti jäi hakoteille. Silloin se jäi harmittamaan, mutta tiesin jo pakettia lähettäessä siihen kuuluvat riskit. Ajatus oli tärkein, eikö vain?

Kiva oli yllätys kun J:ltä tuli töihin viesti, että pitikö sitä itselleen karkkia lähettää ja vieläpä Afrikan kautta. Hetken siinä oli huuli pyöreänä, mutta sitten välähti. Se ei voi olla mikään muu kuin se paketti, joka ei koskaan päässyt perille. Ja nyt se oli tullut takaisin kotiin. Kuten valokuvat todistaan on kuori ainakin reissussa hieman rähjääntynyt. Vielä pitäisi tovi odottaa, että paketti oikeasti pääsee sen luokse kenelle se oli tarkoitttu. :) Mutta nyt se on ainakin lähempänä kuin tähän asti.  

Teoriaa Miehistä: Ihmeellinen mies

Sarjamme Teoriaa Miehistä jatkuu. Täältä voit lukea aikaisemmat osat.

Jotenkin siihen on tottunut, että yleensä ajatelaan naisen maailman pyörivän vain ja ainoastaan miesten ympärillä. Naisen tulisi olla kotona, nyrkin ja hellan välissä, tekemässä miehelle ruokaa ja palvelemassa häntä pienissäkin asioissa. Toisinaan nainen huomaa ajattelevansa, että kyseessä on aikapommi, joka räjähtäessään aiheuttaa suurta tuhoa.

Mies on ihmeellinen olento. Toisinaan se on verrattavissa satuolentoon, jonka pelkää olevan hyvin katoavaista, mutta kuitenkin kyse on lähestulkoon poikkeuksetta painajaisen kauhukuvasta. Siitä se vaan jostain ilmestyy, eteen ja sitä ei saa mielestä pois, vaikka kuinka yrittäisi. Mies osuu aina siihen arimpaan kohtaan. Se tietää mihin upottaa kyntensä, jotta saisi mahdollisimman rumaa jälkeä aikaiseksi.

Mies on kuin vamppyyri. Se iskee hampaansa naiseen kaulaan kiinni ja ime naisesta kaiken veren pois. Mies eliminoi naisen. Tarkoituksena on puhua nainen pyörryksiin niin, ettei nainen enää tiedä mihin suuntaan on menossa ja hups. Nainen suistuukin rotkoon miehen houkutuksesta. Monilla miehillä on jokin ihmeellinen kyky. Hieman lirkuttelua ja nätti hymy päälle. Jos tämä ei vielä tehoa riittävästi kerrotaan naiselle muutama klisee, jonka nainen haluaisi varmasti kuulla. Siinähän onkin jo soppa valmiiksi keittettynä naisen puolesta. Enää miehen ei tarvitse tehdä muuta kuin iskeä kauha naisen käteen ja nainen hoitaa hellan välistä palvelemisen loppuun asti.

Kun nainen on alistettu, hän tekee mitä vain. Hän ei enää näe totuutta miehestä. Hän ei pysty sanomaan sitä, että mikä olisi hänen kannaltaan paras. Kaikkein pahin tilanne on kuitenkin se, että mies saa naisen sellaisen loukkuun, ettei nainen oikeasti tiedä mitä tehdä. Olisko hyppy tuntemattomaan ainut vaihtoehto? Vai olisiko vielä jokin toinen valttikortti käyttämättä?

Siihen tilanteeseen kun joutuu, että nainen ei pysty päättämään kahden ihmisen väliltä on käytössä yksi sellainen kortti, joka jättää miehet nuolemaan näppejään. Ainahan voi lyödä sinkkukortin pöytään. Mutta onko sekään oikea ratkaisu?

Yövuoron ihanuuksia ja harjoittelua

Jälleen kerran päivällä hälytettiin töihin. Eihän siinä, mielelläni minä keikkaa teen. Etenkin näin yö aikaan. Jokainen varmaan tietää syyn siihen. Omalla tavallani nautin näistä yövuoroista jopa enemmän kuin peruspäivä vuorosta. Nyt on ihanan hiljaista. On töiden lomassa aikaa myös itselle. Toki tässä on varjopuolensa. Taas huomen aamulla tietää tehneensä yövuoron, joka osui kalenteriin kaikkea muuta kuin sopivaan kohtaan. No pikkuhiljaa aletaan olemaan jo voiton puolella.

Tälläkin kertaa varustauduin läppärillä työvuoroon. Kasasin reppuun kirjoja, joissa on käsitteitä opinnäytetyöhö, mutta turha toivo. Tänä yönä ei aivot liikkuneet mihinkään suuntaan. Toisaalta ei se nyt niin kummallista ole, sillä olen kuitenkin 9.00 - 15.30 istunut hyvin tiivisti tietokoneen edessä tehden harjoittelupaikalla töitä hankeen eteen. Siispä annoin itselleni luvan nauttia tästä yöstä hieman toisella tavalla.

Bussin vaihdon yhteydessä sain jostain syystä päähäni käydä katsomassa anttilasta, että vieläkös sitä Tuhkimo Tarina -telenovellaa saisi sieltä hommattua. Olen kyseistä sarjaa metsästänyt nyt kuukauden verran ihan tosissani. Mikäpä olisikaan parempaa ajan vietettä ensi kesän leireillä kuin joku hömppä sarja, jonka ajaksi voi niin heittää aivot narikkaan. Sarjaa ei kuitenkaan tälle yölle löytynyt, mutta vaihtoehtoisesti mukaan lähti kyllä Pieni Talo Preerialla -sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta. Sitä on sitten tullut katsottua tämän yön aikana ihan urakalla.

Facebook on näin yövuoroon myös ihan näppärä ajankuluttaja. Kuten tavallisesti oli tälläkin kertaa vielä muutama henkilö hereillä ja saatiin ihan mielen kiintoinen keskustelu aikaiseksi. Jäin vain miettimään, että olisiko pitänyt käydä myös työprofiilissa pyörähtämässä, mutta ehkäpä senkin ehtii vielä tämän yön aikana tekemään.

Huomenna olisi vielä lyhyehkö päivävuoro harjoittelussa. Omavaltaisella päätöksellä lyhensin huomista työvuoroa. Kyllä tämä viimeinen harjoittelu on hyvä näin opiskelijan talouden tukemiseen. Mikäpä sen parempaan kun se, ettei välttämättä tarvitse olla paikalla, jotta hommat edistyisivät. Ja toisaalta, nyt kerrankin tuntuu, että hanke etenee hyvällä vauhdilla eteenpäin. Tyhjä paperi on aina se ongelma. Auttaiskohan rungon hahmottaminen myös muihin koulutehtäviin? Lähtisivätkö ne luistamaan yhtä hyvin. Kaikkein mieluiten tietysti ottaisin henkilökohtaisen sihteerin, joka voisi hoitaa koulutehtävät puolestani kuntoon.

Nyt taitaa kutsua puuron keitto, jotta asukkaamme saisivat lämpimän aamupalan. Minun tuurillani vielä poltan puuron pohjaan, mutta katsotaan kuinka käy.

Stand up -koomikko Niko Kivelä

Viimeisen kahden viikon aikana olen kerrankin saanut otettua irtioton arjesta.

 

Viime viikon torstaina lähdimme ystävä pariskunnan kanssa liikenteeseen. Tämä oli kyllä jo sovittu tammikuun puolella. tarkoituksena oli viettää mahtava ilta yhdessä ensin tehden jotain ja sen jälkeen meillä kokkaillen ja iltaa istuen.

Meitä pääsi sitten viihdyttämään yksi Suomen parhaista, ellei jopa paras stand up -koomikko Niko Kivelä. Liput eivät olleet pahan hintaiset ja pääsimme jopa ihan eturiviin, tosin puolivahingossa. hetken tuli mietittyä kun tajusin paikat, että voiskos vielä jotenkin perua. Mutta ei, kyllähän Kivelä oli nähtävä.

Illan keikka oli ihan huippu. Se miten Kivelä otti yleisön huomioon ja sai koko porukan mukaan hänen show:n oli ihan käsittämätöntä. 2 * 45 minuutti pelkkää nauramista vatsalihakset solmussa. Välissä sai vartin verran vetää henkeä ennen seuraavaa osuutta.

Kivelän kommenteille tuli naurettua vielä illallakin. Polisiisit esittelivät kalustoaan ja paljon muuta mukavaa. Ilta oli ihan käsittämätön ja mahtava.  Tästä ystäväpariskunnan kanssa vietetystä illasta tulee varmaan ainakin toivottavasti jonkinlainen perinne. Ja voisin kyllä samalla uskoa, että myös Kivelän kommentit tulevat vahvasti elämään mukana. Ainakin jossain määrin.

Vaikka olen aina ajatellut, etten rupea täällä mainostamaan, niin nyt on pakko sekin tehdä. Jos teillä, rakkaat lukijat, on koskaan mahdollisuutta lähteä katsomaan Niko Kivelää ihan livenä niin tehkää se ihmeessä. Samalla kannattaa toivoa, ettei muun yleisön joukossa ole tosikoita vaan, että yleisö koostuisi saman henkisistä ihmisistä kuin mitä te olette. Silloin keikasta saa varmasti kaiken irti ja Kiveläkin heittäytyy täysin rinnoin tai jollain muulla keinolla mukaan.

Tätä ei voi missata! Kivelän kietueen paikat ja ajat näet täältä.

Miten niin ihmisellä voi olla tylsää?

(Tämä ei missään määrin ole tosi tarina. Yllätin taas itseni tekemästä jotain muuta kuin koulutehtäviä ja tässä on lopputulos...)

Istuinpa iltaa ystäväni kanssa läheisessä kuppilassa. nautin pikkaisesta kahvista hyvän ystävän seurassa, kun alkoi kuppilassa tapahtumaan kummia.

Yhtäkkiä joku huusi, että päästäkää pappi tuskasta. Silloin tajusin, että kylän hekottava pappi tarjosi jälleen tutuille viskiä ja hullu piisi soi taustalla.Huonommat vierailijat olivat jälleen röyhkeitä huutaessaan kurkku suorana, että ryystetään kunnolla. Kuppilan omistaja Kaukalon Pekka auttoi pappia tuskassa ja toi tälle pikkaaiset limpsat pöytään. Samalla Kaukalon Pekka näki papissa selvät hullun piirteet ja poistui paikalta päätään pudistellen. Samalla minä heitin haaveet kuppilan pallista ja päätin lähteä kohti kotia.

Seuraavana aamuna kappelin pimut kertoivat nähneensä, kuinka tuskaista pappia oli saatettu kotia kohti. Oli Elli kurittanut miestä ja touhu oli muistuttanut jo pahasti papin herjausta. Ellihän toki tunnettiin koko kylällä. Hän oli se kuiva, mutta naseva papin rouva. Ellin käsittelyssä pappi tuskaansa parahtaa ja myöntää olin pappi kenossa ja mukitolkulla tuli otettua potun viskiä. Elli puisteli päätään ja totesi vain, että on hänellä sitten hintava pappi.

Pikkainen kappeli säteili aamuauringossa, kun hiihtävä pappi sitä lähestyi. Lilli Kupponen odotteli jo sisäänpääsyä pikku-timpan kanssa. Molemmilla kuorovaatteet yllä ja siinä oli havaittavissa selvää hoikkaa lumoa. Pappi päästi heidät sisään. Lilli Kupponen, pikku-timppa ja hekottava pappi siirtyivät urkuparvelle ihmettelemään kauheaa pölyä. Lallin kumautus kertoi seurakunnalle Jumalanpalveluksen alusta ja pappi vielä mietti urkuparvella, että ehtisikö hän vielä panna menemään. 

näin siis sujui viikonloppu. itse seisoin raukkana pihalla. En tohtinut pikkaiseen kappeliin mennä häiritsemään kesken touhun vaan suuntasin matkani verstaalle laittaakseni kaiken valmiiksi. Lopuksi laitoin passin nuppia kuntoon ja lopputulos oli sen mukainen.