Kuka minä olen ja mihin minä olen valmis?

Tämä kesä on mennyt vauhdikkaasti työn touhussa. Olen ollut ripareilla ja tehnyt hieman järkkärikeikkaa. Lomailuun ei juuri ole ollut aikaa, mutta onneksi elokuussa on vielä melkein kaksi viikko ennen töiden alkua. Tosin siitä osa menee varmaankin koulutöitä tehdessä.

Tänä kesänä olen kipuillut oman ammatti-identiteettini kanssa. Suurimpina kysymyksinä on ollut se, että kuka minä todellisuudessa olen ja mihin kaikkeen minä olen oikeasti valmis. Olen kuitenkin melkein valmis sosionomi/Knt. Olen kipuillut sitä, ettei minusta ole leirityöhön. Leirit eivät ole olleet välttämättä haastavia tai mitään, mutta kun koti-ikävä iskee niin minkäs teet. Niin saako aikuinen edes potea koti-ikävää?

Toisena suurena kipuiluna on tullut se, etten todellakaan halua tehdä töitä teini-ikäisten kanssa. Ole siinä sitten leirillä lähes 30 hormooni hirviön kanssa, jotka yrittävät aikuistua, mutteivät kuitenkaan osaa ottaa toisiaan huomioon. Tämänkin seurauksena ilmoitin, ettei minusta ole leirityöhön.

Viimeisin kipuilu on tullut isosista. Kaikista kun ei vain ole siihen hommaan. Miksei peliä voi viheltää poikki, jos puhe ei mene perille? Miksi silloin ei voi nuorta lähettää kotiin kasvamaan? Niin kyllähän minä tiedän, että isosen merkitys rippileirillä on suuri, koska he ovat niitä, ketkä ovat nuoria lähellä. Mutta, mutta..

Isonen kantaa vastuuta. Isonen on osa työntekijä tiimiä, jossa yhdessä luodaan jotain ainutlaatuista rippikoululaisille. Ei isonen voi johtaa leiriä saatika sitten vetää työntekijältä mattoa jalkojen alta. Nämä ovat kuulemma niitä ajatuksia, joita jokainen tätä työtä tekevä jossain vaiheessa käy läpi. Toisinaan leiri menisi varmasti paremmin ilman isosia. Silloin nostettaisiin leiriläisistä esiin erilaisia taitoja. Leiriläisillä on paljon ideoita.

Olen todennut, että romuttaisin mielelläni perinteisen rippikoulu mallin. Silloin kun meillä ei ole perinteisiä luentoon pohjautuvia oppitunteja, nuoret pääsevät helpommin sisään aiheeseen. Tällä kesäni viimeisellä leirillä on ollut teemapäivät. Joka päivälle on rippikoulusuunnitelman mukainen teema, jota nuoret saavat pohtia ja miettiä kysymysten avulla. He kysyvät ja työntekijät vastaavat. Meidän opetustuokiot ovat nuorista lähtöisin. Ja jos keskustelua ei synny, niin me avaamme teemoja ja kyselemme heidän mielipiteitään. Tällä mallilla toteuttaen läsnä on myös tekeminen, joka tukee opetusta.

Vaikka kipuiluja on monia, niin olen ainakin oppinut sen, että se mitä teen tapahtuu oikeasti persoonallisuuden kautta. Jos yritän olla jotain muuta kuin olen, menen metsää ja lujaa. Mitä minä olen valmis onkin hyvä kysymys, koska ihminen ei koskaan voi olla valmis, sillä oppimista tapahtuu koko ajan.

Viikon paras kysymys: Oliko Jeesus alkoholisti?

Kesän viimeinen..

...siis rippileiri.

Näitä on tähän kesään mahtunut huima määrä. Ovathan nämä vähän vaihdellen menneet. Kolmella leirillä päälimäisenä ajatuksena on ollut se, ettei tämä leiri työ tosiaan ole mua varten, mutta siitä huolimatta on onneksi jokainen leiri päästy loppuun ja nuoret saatu konfirmoiduksi. Eikö se ole näiden leirien tarkoitus? Mielestäni se on ainakin ihan hyvä tavoite.

Mutta sen huomaa, että kesä on ollut täynnä kaikenlaista puuhaa ja tekemistä. Voimat alkavat olla vähissä ja pinnakin hieman kireällä. Ainakin toisinaan ja etenkin jos isosilta joku kysyisi. Mutta ehkä ihan ymmärrettävää. Ainakin mielestäni.

Kesän viimeisen leirin tietää tulleen siitä, että huomaan toisen ohjaajan kanssa potkivani käpyjä mäntyyn. Siis oikeasti. Kirjaimellisesti potkimme. Olen kyllä kuullut aikaisemmin siitä, että joku rakentaa käpylehmiä. Vielä paremman käpy-leikistämme tekee se, että kyseessä on kilpailu, jossa voittaja on se, joka on saanut eniten käpyjä puuhun leirin päätteeksi. Ainut huono puoli tässä on se, että olen häviöllä. Tilanne on 3-2 jonkun muun eduksi.

Käpyjen potkiminen on itseasiassa varsin nollaavaa. Oikeasti. Kokeilkaa. Jos ei muuta niin joku saa ainakin hyvät naurut. Sen voin luvata.

Kaunosielun ruokavalio

Useampi kuukausi on kulunut nyt siitä, kun meidän neiti kävi edellisen kerran eläinlääkärissä. Nyt ei ole onneksi tarvinnut käydä. Ei sen jälkeen kun ruoka meni totaalisesti vaihtoon. Kaunosielu syö onnellisesti raakaruokaa. Pientä hakemista oli, että löytyi sopivat raaka-aineet, mutta nyt kaveri jaksaa kunnolla telmiä ja virtaa riittää.

Oli ihana huomata, että korvat ovat parantuneet täysin. Ei enää pakon omaista raapimista verille asti tai korvien roikottamista muutenkaan. Sofi pitää ylpeinä korviaan pystyssä ja mikä parasta karvat ovat nyt kasvaneet korvien sisäpintaan takaisin.

Otin nyt mökille nappularuokaa mukaan. En paljon, mutta otin kuitenkin. Neiti kun löysi säkkiruokansa kaapista ja tunkin päänsä sen sisään ja onnesta soikeana rouskutti naksuja pois. Lähinnä ajatuksena nyt on se, että saisi sitä pois. Ja jos se alkaa totaalisesti ärsyttämään korvia uudestaan niin sitten säkki hävitetään tai keksitään jokin parempi ratkaisu.

Mutta raakaruokinnasta:

Se ei ole meille juurikaan kalliimpaa kuin mitä on ollut säkkiruoka. Tosin tämä voi puolestaan johtua siitä,           ettemme ole missään määrin sitten pentuajan syöttää neidille mitään markettiruokaa vaan kaikki on jouduttu eläinkaupasta ostamaan.
Käytämme Fanimaliaa. Hyvä eläinkauppa, jossa muistaakseni pelkästään luomuruokaa eläimille. Hyvät valikoimat raakaruokaa. Ja vielä parempi palvelu. Jos vain olisi isompi pakastin niin saisi kerralla ostettua isommat erät. Tosin nyt pakastimesta on yksi lokero Sofin ruokia varten.
Hampaat pysyvät neidillä hyvinä. Ruoka, mitä Sofi syö sisältää paljon luita. Mikäpä olisikaan parempi tapa hoitaa hampaita kun kunnon luun järsiminen. Niin ja tietysti saahan lapsonen myös ihan niitä pururullia, joita tarkoitettu hampaiden hoitoon.

On huomattavasti kivempi katsella koiraa, joka jaksaa tehdä ja jolla ei ole pakonomaista tarvetta raapia itseään verille. Ensimmäkin saa itsekin nukkua huomattavasti paremmin. Rakas se on. Siitä ei mihinkään pääse. Siis koiruus..

One Lovely Blog Award

Tunnustukseen kuuluu kolme tehtävää:

1. Kerro linkin kera blogissasi, keneltä tunnustuksen sait.

2. Kerro itsestäsi seitsemän faktaa.

3. Lahjoita tunnustus eteenpäin 15 blogille/bloggaajalle

Tiina muisti minua tunnustuksella jo aikaisemmin, mutta nyt on aika tämä tosissaan julkaista myös muille näkyviin.

1. Rakastan kirjoittamista

2. ja lukemista.

3.  Sain töitä siltä alalta miltä halusin.

4. Valmistun pian.

5. Olen saanut painoa pois reilu 6 kg

6. Olen löytämässä itseäni uudestaan

7. Minulla on aivan ihana avomies, jota en vaihtaisi mihinkään. 

Tunnustuksen laitan eteenpäin SanKarille, Nonalle, Pompulalle ja Saanalle. Katsellaan jossain vaiheessa loppuja.

Joskus..

Joskus on ihan kiva vain olla ja nauttia olosta ilman mitään kiirettä. Tosin sitä hetkeä saa varsinaisesti vielä tovin odottaa. Nyt on auton pakkaus käynnissä ja illalla olisi tarkoitus vielä suunnata kohti mökkimaisemaa ja kesän ensimmäistä kalareissua. Ja mikä parasta J:n kanssa yhdessä.

Tänä kesänä yhteinen aika on jäänyt todella vähiin. Tämä on varmaan jokaisen kirkolla työskentelevän nuorisotyöntekijän yhteinen ongelma. Tai sitten kysymyksessä on vaan se kuuluisa järjestely. Toisinaan sitä huomaa vain ajattelevansa, että onko leirityö sittenkään se minun juttu. Siis oikeasti. Pystynkö minä siihen pidemmällä juoksulla. Tämän kesän leireillä on tullut hajoiltua ihan urakalla. Viimeisin oli pahin. Pyytelin jo puolivälissä J:tä hakemaan minut kotiin. Olisi se varmaan tullut, muta peruin pyynnön.

Olen oikeastaan aina tiennyt mitä minä haluan elämältäni. Suunta viivat ovat olleet varsin selkeät, paitsi tänä kesänä kun tosissaan tuntuu, että onko srk-työ sittenkään minua varten ja jos on niin mikä kohderyhmä. Olisiko minun sittenkin vain pitänyt lukea diakoniksi, jotta olisin voinut tehdä juuri sen kohderyhmän kanssa, joka kanssa haluan?

Moni asia mietityttää juuri nyt. Työt alkavat tasan kuukauden päästä... Kaikein onnellisin olen siitä, että ihanan miehen lisäksi voin todeta, ettei minun taaskaan valmistumisen jälkeen tarvitse mennä kortistoon vaan voin elää jälleen työelämässä. Ylpeä olen siitä, etten kertaakaan ole ollut työttömänä ja että minulla on ikäisekseni huima työkokemus siihen nähden, että olen peruskoulun jälkeen oikeastaan vaan koko ajan opiskellut.

Kerrankin tuntuu siltä, että minulla on oikeasti asiat hyvin ja että voin olla itsestäni ylpeä. Siis oikeasti. Ehkä minä en nyt jää sisarteni varjoon. Kukaan ei voi enää sanoa, ettei minusta ole mihinkään.

Kipinän kirjat

Terveisiä vaan täältä siikaniemestä kesän kolmannelta rippileiriltä.
Huikea porukka on koossa, ainakin työntekijöitä. Meillä on kaksi
leiriä yhdessä ja kaikki sujuu aivan loistavasti.

Tänään tuli toisen leirin työntekijän kanssa keskusteltua uskosta ja
sen henkilökohtaisuudesta. Tämä koko keskustelu lähti kirjoista ja
niiden vaikutuksestä.

Olen elämäni aikana lukenut paljon monen tyylisiä kirjoja.
Kristilliset kirjat antavat minusta kuitenki paljon irti sellaista
jota ei ole ehkä koskaan ajatellut.

Luin 9 - vuotiaana ensimmäisen kristillisen kirjan. Kirjan nimi oli
Dorrie, tyttö jota kukaan ei rakastanut. Kirja, jonka luin uudestaan
ja uudestaan poimien Raamatun lauseet ylös. Se oli kirja, joka sai
minut ymmärtämään monia asioita, mutta ennen kaikkea se oli kirja joka
synnytti kaipuun johonkin suurempaan. Toinen yhtä merkittävä kirja
elämässäni on ollut miksi isä.

Molemmat kirjat kertovat Jumalan johdatuksesta ja siitä kuinka Jumala
pitää huolen omistaan. Minä toivon, että edes yksi nuori tällä
leirillä oivaltaisi, ja ottaisi Jumalan vastaa.

5. Kevät tulla porskuttaa

Tämän haasteen löysin blogista HauvaHaaste. HauvaHaaste haastaa koiran omistajia jakamaan kertomaan kuvin koiristaan.

Kevät ja koira on melkein yhtä hyvä yhdistelmö kuin syksy ja koira. Voi sitä hiekan ja kuran määrää, joka kulkeutuu sisälle taloon tasuissa ja mahakarvoissa. Mutta kuitenkin kevät on se aika, kun koiruuskin voi nauttia pitkän talven jälkeen kaikista niistä kevät leikeistä. Näin alkoi meidän ilmoinen kevät Kaunosielun kanssa vappupäivänä.