perjantai 25. lokakuuta 2013

Häistä

Paljon puuttuu vielä ja kyllä sitä helpotuksesta huokaisee, että vielä on aikaa. Töissä on sellainen hoppu ja koko ajan saa olla väkertämässä jotain, joka mahdollistaa ja helpottaa omaa työtä. Hääjärjestelyt kuitenkin etenee koko ajan jollain tavalla.

Valmiina on:
Kirkko ja juhlapaikka
Hääpukuni
Luonnos kutsusta
Luonnos tarjoiluista
Ajatus koristeista
Luonnostelmaa vieraista

*huoh* Toki paljon puuttuu, mutta jokseenkaan en osaa näistä stressata. Ainut mikä hieman stressiä nostaa on tuo mies, jonka kanssa näistä asioista pääsee puhumaan oikeastaan saunassa ja muutaman oluen jälkeen.

Yritä siinä sitten tehdä meidän näköisiä häitä, kun toinen ei keskustele. Siis teen ensin ja kysyn vasta sen jälkeen. Ja muutoksia tehdään sen mukaan kuin niitä tarvitsee tehdä.

Ensi vuonna tähän aikaan olen ollut rouva jo jonkin aikaa. En jaksaisi odottaa.


Lähetetty Windows Phonesta

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Järjestelyä

Nyt on vihkipäivä lyöty lukkoon ja kirkkokin varattu kaikkien kommervenkkien jälkeen. Emme saaneet sitä kirkkoa, jota olimme miettineet emmekä sitä mikä oli meillä ns. Kakkossijalla. Mutta eipä se juuri haittaa. Saimme nimittäin sen kirkon, jota en edes uskaltanut unelmoida vihkikirkoksi. Kirkkomme on nimittäin todella suosittu vihkikirkko. 

Pikkuhiljaa suunnitelmat varmistuvat ja sitä rataa. Mutta oikeesti: menen naimisiin vähän vajaan vuoden kuluttua. <3