Outo olo

Joopa joo. Hirveästi en ole taas ehtinyt kuulumisia päivitellä. Töissä ollut hoppua koulutuksien ja kaiken maailman kissan ristiäisten takia. Noh ensi viikolla on onneksi pääsiäinen ja työtkin palautuu omille urilleen.

Taas on huono olo. Tuntuu, että koko ajan on jotain häikkää. Töissä olen kuitenkin ollut kun ei tämä mitään normaalia pahoinvointia ole (lue siis vatsatauti). En tiedä.. Katson nyt pääsiäiseen asti ja sitten alan selvittelemään tilannetta tarkemmin.

Ihminen kaipaa virkistäytymistä

Mieli ja keho kaipaa virkeyttä. Mutta jos haluaa virkistäytyä niin eikö seuran saisi kuitenkin valita itse.. No tässä tapauksessa ei.

Olen matkalla oittaalle virkistäytymispäivään. Tällä hetkellä haluaisin vaan olla konttorilla ja tehdä töitä. Tällä ja ensi viikolla kun työnteko jää muutenkin vähiin koulutusten vuoksi. Niin ja muutenkin. Mulla ei oo tarvetta virkistäytyä työkavereiden kanssa. Virkistyn paljon paremmin jossain muussa seurassa tai yksin..

En pidä tälläisistä päivistä, en yhtään.

Jalan jäljissä - Arjen Teologiaa

Kouluikäisenä kuulin ensimmäisen kerran tarinan jalan jäljistä. Tuo kertomys on siitä asti ollut minulle hyvin tärkeä ja se on antanut voimaa kaikkein vaikeimpina hetkinä.

Mies näki unta. Hän seisoi hiekkarannalla ja katseli edessään olevia jalan jälkiä, jotka kulkivat koko rannan mitan. Mies lähti seuraamaan jälkiä ja huomasi, että pitkän matkaa kulkivat kahdet askeleet vierekkäin. Välillä tuli kohtia, joissa näkyivät vain yhdet syvälle rantahiekkaan painautuneet askeleet ja välillä oli kohtia, joissa oli kahdet jäljet, mutta toiset syvemmällä kuin toiset, aivan kuin toista olisi tuettu, jotta hän pystyisi jatkamaan matkaa pystyssä pysyen. Miehen seuratessa jälkiä pudemmälle hän huomasi toisten jalan jälkien pienenevän ja hiljalleen muuttuvan pienen lapsen askeliksi. Hän huomasi hiekassa pienen lapsen askeleet, jotka olivat epävarmoja kuin ensiaskeleet. Mies kääntyi katsomaan tulosuuntaansa ja hymyili. Nämä jäljet olivat hänen. Elämä, jotahän oli kulkenut, oli painautunut rantahiekkaan.

Mies lähti seuraamaan askeliaan uudestaan. Hän katsoi tarkkaan ensiaskeliaan, jotka kulkivat aikuisen askelien välissä. Hänestä oli pidetty kiinni, ettei hän kaatuisi. Askeleet kasvoivat vähitellen isommiksi. Tuli kohtia, jolloin askeleet kulkivat kaukana toisistaan ja mies ymmärsi, että tuo aika oli hänen nuoruuttaan, jolloin hän oli halunnut olla jotain muuta kuin mitä hän oli ollut. Kun nuo kahdet jalan jäljet jälleen kohtasivat ja kulkivat liki toisiaan, oli mies tehnyt elämänsä suurimman päätöksen. Päätösen seurata Jumalan osoittamaa tietä. Mies saapui niiden askelten luo, joista hän saattoi päätellä jonkin auttaneen häntä eteenpäin silloin kun hän ei olisi muuten jaksanut jatkaa matkaa. Hän muisti sen ajan, jolloin elämä oli ollut vaikeaa ja täynnä vastoinkäymisiä. Sitten hän huomasi yhdet syvään painautuneet jäljet hiekassa. Mies näytti murheelliselta. Tuo aika oli ollut täynnä surua. Mies päätti puhua Jumalalle. "Sinähän lupasit olla aina kanssani, mutta kuitenkin sinä hylkäsit minut silloin kun minä olisin kaikkein eniten tarvinnut sinun apuasi." Jumala vastasi hänelle: " En minä sinua hylännyt. Kun et olisi muuten päässyt eteenpäin, minä kannoin sinua."

Usein silloin kun minulla on ollut vaikeaa, olen muistellut tuota tarinaa. Se on antanut minulle voimaa jatkaa eteenpäin ja samalla muistuttanut minua siitä, että kuinka pahalta minusta ikinä tuntuukaan, voin luottaa siihen, etten ole yksin. On hienoa saada luittaa siihen, että rinnallani kulkee koko ajan joku, joka pitää minusta huolen. Psalmissa 91 jakeissa 11 ja 12 sanotaan samaa kuin tuossa jalan jäljistä kertovassa tarinassa. "Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen." Minä en ole koskaan yksin vaan minusta pidetään huolta.

Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Hän antoi ainoan poikansa, jotta meidän olisi helpompi löytää tie hänen luokseen. Hän on antanut enkeleilleen käskyn kulkea meidän kanssamme, jotta me olisimme turvassa. Me emme ole yksin, sillä:
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.

Tarvitsemmeko todella muita jälkiä vakuuttamaan meidät Jumalan suuresta rakkaudesta meitä kohtaan?

Toisenlainen, samanlainen - Arjen teologiaa

Luinpa eräästä kirjasta opinnäytetyötäni tehdessä, kuinka pappi kertoi omasta kokemuksestaan rippileirillä. He olivat opetustuokiossa puhuneet Jumalasta ja siitä millainen Jumala on.

Opetustuokion aikana tämä pappi esitti nuorilleen kysymyksen, että jos he potkisivat palloa pihalla ja pallo osuisikin ikkunaan rikkoen sen pieniksi siruiksi, miten isä siihen suhtautuisi. Eräs ryhmän nuorista tiesi kertoa, että isä suuttuisi ja olisi vihainen. Niinpä pappi pyysi erästä poikaa esittämään pienessä näytelmässä isää ja he kävivät tilannetta läpi.

Näytelmän jälkeen pappi kysyi nuorilta, että jos rikkoisimme ikkunan vahingossa, suuttuisiko Jumala meille. Nuoret olivat yhtä mieltä siitä, että Jumala ei suuttuisi, koska ymmärtäisi sen olleen vahinko. Tämän jälkeen pappi kysyi nuorilta voisiko isä suhtautua vahingossa rikki menneeseen ikkunaan jollain toisella tapaa kuin suuttumalla. Eräs riparilainen totesi, että kyllä isä ymmärtäisi. Yksi tyttö nousi paikaltaan ylös ja meni papin luokse. Hän laski kätensä papin olkapäälle ja katsoi suoraan silmiin sanoen ei hätää, kyllä isä korjaa sirpaleetkin. Pappi katsoi nuorta hämmästyneenä ja liikuttuneena. Kyllä he ymmärsivät, ymmärsivät paljon enemmän kuin harva ihminen tietääkään.

Joka kerta kun mietin tuon papin kertomusta, minulla menee kylmät väreet selkää pitkin. Kyseessä ei ollut perinteinen rippikoulu, vaan kehitysvammaisten rippikoulu. Joukko toisenlaisia nuoria, joiden ymmärrys toista ihmistä kohtaan on suurempi kuin kenelläkään muulla. Tuo papin kertomus saa minut muistamaan sen, kuinka vajaavainen olenkaan, vaikka olen terve. Tuo kertomus rippikoulun opetustuokiosta saa minut ymmärtämään, sen kuinka suuria oivalluksia nuo nuoret olivat tehneet lyhyen opetustuokion aikana.

Isä korjaa sirpaleetkin. Niin. Kyllä korjaa, eikä korjaa vain niitä sirpaleita pois sieltä lattialta vaan korjaa ihmisessä olevia sirpaleita. Niitä, joiden takia meillä on paha olla. Jumala on armollinen ja rakastava Taivaan Isä, jonka lähellä meillä on hyvä olla.

Megamaisia haaveiluja

Ensi kesänä olisi kaksi megaluokan tapahtumaa kätköily rintamalla. Molemmat olisi omalla tavallaan kohtuu matkan päässä. Nyt pitäisi vain miettiä, että olisiko mahdollista osallistua edes toiseen vai antaako aikataulut ja talous periksi vaikka molempiin osallistumisen. Mega-eventit on siitä hauskoja tapahtumia, että ne keräävät ympäri maailmaa samanhenkisiä ihmisiä yhteen ympäri maailmaa.

Tänä vuonna on Lapissa Mega ja toisena vaihtoehtona olisi Riikassa Mega. Omalla tavallaan tuo Riikan Mega kiehtoo ehkä enemmän, koska saisi uuden maan bongattua kartalle, mutta kotimaan reissut ovat tietyllä tavalla helpompia ja turvallisempia.

Täytynee miettiä ja pohtia, kumpi olisi meidän kannalta parempi ajankohta ja mitä kaikkea haluammekaan ensi kesänä tehdä.

Parisuhdetta vai pari suhdetta

Olen viime aikoina pohtinut paljon parisuhdetta ja sen merkitystä ainakin omassa elämässäni. Samalla olen tietyllä tapaa verrannut sinkkujen tapaa elää vapaammin kuin mitä parisuhteessa elävien on mahdollista elää. Ei huolta, minulla ei ole aikomustakaan muuttaa parisuhdettani pariin suhteen vain rajattoman vapauden tähden. Eikä kyllä muutenkaan.

Parisuhde on jotain, mistä useimmat ylpeilevät. Samalla parisuhteessa olevat tietyllä tapaa painostavat ystäviään parisuhteeseen ja moralisoivat heidän tapaansa elää vapaammin. "Olisi kiva tehdä asioita ystäväperheinä" -ajatusmalliin törmää yllättävän usein. Toisinaan syyllistyn tähän itsekin. Usein parisuhteessa olevalla unohtuukin se, että hyvän ystävän kanssa voi tehdä asioita, joihin oma puoliso on mahdollista ottaa mukaan, vaikka ystävällä ei puolisoa olisikaan.

Parisuhde luo usein turvaa monessakin mielessä. Kaikki eivät kuitenkaan halua sitä. Sinkuille, joka haluaa pärjätä omillaan ja tulee oikeasti omillaan toimeen, voi pari suhdetta olla ihan riittävästi. Ehkä hän ei halua tehdä siinä elämän vaiheessa isoja kompromisseja, jotka vaikuttavat omaan elämään liikaa tai hän haluaa olla täysin varma ennen kuin vakiintuu toisen ihmisen kanssa. "Oman elämänsä herra" -ajatusta noudattaen sinkku voi tehdä spontaaneja elämän valintoja huomattavasti nopeammin kuin parisuhteessa oleva.

Parisuhteessa elävä ottaa yleensä alitajuntaisesti koko ajan huomioon kumppaninsa. Työn perässä ei ole niin helppo liikkua tai harrastukset halutaan sovittaa siten, että jää myös yhteistä aikaa. Parisuhteessa, samassa taloudessa asuva ihminen on kuitenkin tietyllä tapaa vastuussa myös toisesta. Toisen tukena seistään arjen asioissa ja vaikeuksissa. Asiat ja elämisen kustannukset voidaan jakaa. Sinkku yrittää kaikessa pärjätä omillaan ja yksin.

Niin, että onko parisuhde loppupelissä parempi vaihtoehto kuin pari suhdetta? Molemmissa on kuitenkin omat hyvät puolensa.