YAD:n matkassa mukana Kölnissä (Osa 1)

Tämä postaus tuleekin ulos useammassa osassa, koska muuten vaihtoehtona olisi lukea romaania. Niin ja haluan toki kertoa hieman laajemmin kuin mitä yhteen postaukseen mahtusi. Mutta siis varsinaiseen asiaan.

Pääsin matkustamaan YAD:n matkassa Kölniin tiimipäiville. Minähän olin edustamassa heidänStreet teamiään. Lähdin mukaan, vaikka en tuntenut entuudestaan ketään. Yhden YAD:n työntekijän kanssa on tullut jopa juteltua aikaisemminkin. Hän olikin porukasta ainut tuttu kasvo. Sen lisäksi, etten tuntenut ketään, tajusin olevani lähes tulkoon täysin kielitaidoton ja kaiken kruunasi se, että jännitin lentoa enemmän kuin mitään muuta. Olihan kyseessä ensimmäinen lentoni yhtään mihinkään.

Lensimme Ryanairilla Pirkkalasta Frankfurttiin. Koska itse satun asumaan Helsingin kupeessa niin matkasin ensin Helsingistä Tampereelle, josta vaihdoin bussiin, joka meni Pirkkalaan. Pirkkalasta koneeseen ja Frankfurttiin. Saksan päässä Frankfurtin lentokentällä meitä oli odottamassa bussi, joka kuljetti meidät upeiden maisemien saattelemana kohti Kölniä. Näin matkalla kauniita pieniä kyliä ja sydämeni oli täysin myyty. En minä halua mihinkään isoon kaupunkiin vaan tutustumaan noihin pieniin kyliin, jotka edustivat sitä maalaisromantiikkaa parhaimmillaan. Siinäpä sitten onkin suunnitelma saada Herra J lähtemään minun kanssani koluamaan noita pikku kyliä läpi.

Ja Reinin valot. Aah. Nyt todella ymmärrän miksi niistä lauletaan niin paljon. Pimeässä pieni kaupunki, jonka valot loistavat ja heijastuvat vedestä. Voiko upeampaa oikeasti olla? Harmi vain, etten saanut siitä kuvaa otettua.

Reissun aikana pääsi katselemaan Kölniä vähän ristiin rastiin, kätköjäkin tuli haettua ja ennen kaikkea sai nauraa hyvin paljon. Toki kokemusten joukkoon mahtuu myös niitä epämiellyttäviä hetkiä. Osa niistä menee kyllä puhtaasti väsymyksenkin piikkiin. Käveltyjä kilometrejä kertyi urakalla ja jalat huusivat hoosiannaa yli puolet reissusta. Kävimme myös tutustumassa kahteen eri paikkaan reissun aikana. Nyt tiedän senkin, että millaista on Saksan päihdetyö. Kaiken puolin siis hyvin opettavainen reissu.

Ennen kaikkea reissu opetti minulle hyvin paljon sitä mitä todellisuudessa on suvaitsevaisuus. YAD on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö, joka ajaa käyttäjien etuja, mutta huumeita vastaan. He painottavat sitä, että käyttäjilläkin on samat oikeudet palveluihin tässä yhteiskunnassa kuin muillakin on. Lisäksi he tekevät tietyllä tapaa ihmisoikeuksien kanssa töitä. He ajavat eteenpäin sitä, ettei ihmistä tuomittaisi  hänen valintojensa tähden vaan hän voisi saada ihan samanlaiset mahdollisuudet jatkaa eteenpäin kuin kuka tahansa muukin.

Kotimatkaa varten jouduin Kölnistä ostamaan aavistuksen isomman matkalaukun. Kyllä siinä jännitin, että miten käy, kun ei se mitoiltaan täysin oikea ollut. Noh ei tullut nuhteita tai muutenkaan sanomista ja Suomeen asti päästiin takaisin. Oli muuten oikeasti rankka kotimatka.. Ensin kello soi 03:10 ja bussi lähti hostellilta 04:00 tai vähän yli. Lentokentällä oltiin vähän kuuden jälkeen ja siitä kohta puolin suoraan lähtöselvitykseen. Kone lähti noin kahdeksan aikaan. Yö unet oli hyvin katkonaiset, aina parin tunnin pätkissä. Nyt kun reissusta on muutama päivä jo takana, alkaa pikku hiljaa toipuakin matkasta. Vielä kun saisi tämän tuliaisena tuodun flunssan luovutettua seuraavalle niin olisi aivan loistavaa.

Mutta muistakaa hyvät ihmiset sellainen asia, ettei meillä ole minkäänlaista oikeutta tuomita ketään; ei sanojen, tekojen tai toisten valintojen tähden. Jokaisella on oikeus elää elämäänsä ilman, että tulee leimatuksi työnsä, sukupuolensa, elämän histotiansa yms. tähden. Jokainen on ennen kaikkea samanarvoinen, olipa sitten millainen tahansa. Yhdessä asioihin voidaan vaikuttaa ja asenteita muuttaa myös huumeiden kohdalla. YAD on tässä loistava esimerkki. Tietouden lisääminen voi toki aiheuttaa tuskaa, mutta vain hetkellisesti. Pidemmällä tähtäimellä voidaan kuitenkin ajatella, että mitä enemmän tietoa tuodaan esille, sen paremmat vaikutusmahdollisuudet meillä kaikilla on.

Ja ihan viimeisenä rakkaat lukijat, haluan toivottaa teille kaikille oikein mukavaa ja rauhaisaa vapun aikaa!

www.yad.fi

Matkaan lähden, Matkaan lähden...

Mulla meno lippu on. Toki löytyy myös paluu lippu.

Istun nyt junassa ja kohta otan suunnaksi Kölnin. Jännittää kyllä niin paljon. Olen pakannut laukun kuusi kertaa ja tarkastanut tänään vielä kuutisen kertaa, että on passi ja lompakko mukana. Miten voikaan jännittää näin paljon.

Katsotaan nyt mitä reissusta tulee kun kielitaidoton lähtee ventovieraiden kanssa tutustumaan uuteen maahan ja sen nähtävyyksiin.

Toivotankin teille oikein mukavaa viikonvaihdetta hyvät lukijani.
 

Teoriaa Miehistä - Aina Valmiina!

Kaikillehan on tuttu partiolaisten tunnuslause "Ole valmis." Partiolaiset pyrkivät tähän ylleensä myös omassa elämässään. He auttavat ja ovat valmiina silloin kuin heidän apuaan kaivataan. Partiolaiset pyrkivät pitämään heidän ihanteistaan kiinni. Sattuipa sitten mitä tahansa.

Partioihanteet:

Kehittää itseään ihmisenä

Kunnioittaa toista ihmistä

Auttaa ja palvella muita

Tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa

Rakastaa ja suojella luontoa

Olla uskollinen ja luotettava

Rakentaa ystävyyttä yli rajojen

Etsiä elämän totuutta

Nainen on kuin partiolainen. Hän on aina valmiina ottamaan vastaan sen mitä eteen tulee, halusi tai ei.Naisen on pakko kehittää itseään koko ajan, jotta hän voisi pärjätä miehille työelämässä tämän päivän yhteiskunnassa. Hän pyrkii automaattisesti kunnioittamaan muita ja muiden tekemiä päätöksiä, vaikka se olisikin vaikeaa. Lisäksi nainen auttaa ystäviään pyytteettömästi ilman taka-ajatuksia. Nainen on ystävilleen kuulevina korvina ja tukea tarjoavana olkapäänä silloin kuin ystävät sitä tarvitsevat. Nainen, etenkin sellainen, jolla on pieniä lapsia tai eläimiä, tuntee vastunsa ja vastuun tuoman velvelvollisuuden. Naiselle on luonto myös lähempänä syndäntä. Hän pyrkii suojelemaan ja vaalimaan luontoa, jotta myös hänen lapsillaan ja lapsenlapsillaan olisi puhdasta luontoa ilonaan. Ja mikä parasta. Nainen tosiaan rakentaa ystävyyttäsyyttä ilman rajoja, sillä jossain elämänsä vaiheessa naisella on yleensä useita kirjeystäviä ja toisinaan heistä osa asuu myös ulkomailla ja edustaa täysin erilaista kulttuuria. 

Mitäpä muutakaan nainen on kuin partiolainen? No entäpä sitten miehet?

Ovathan hekin toki valmiina. Ainakin silloin kun kyse olisi petipuuhista tai saunaan menosta. Unohtamatta tietenkään kavereidensa kanssa oluelle lähtemisestä. Kyllähän miehet auttavat muita. Tämä tapahtuu usein neuvomalla juuri silloin kuin apua ei tarvita tai toinen kehoittaa katsomaan ohjekirjaa. (Miehethän ei ohjeita lue.) Miehet etsivät naisia enemmän elämän totuuksia. Näitä totuuksia etsitään raivokkaasti, jotta löytyisi sittenkin jokin keino, jolla voisi jonkun homman välttää. Niin ja miehet kehittävät itseään, jotta voisivat kavereilleen kehua päihittäneensä töissä taas naiset mennen tullen. Mies ei auta samalla tavalla pyytettömästi toisia kuin nainen. Kaikesta pitää jossain vaiheessa suorittaa takaisin maksu. Ainakin jossain muodossa. 

Aina valmiina. Juurikin niin. Kaiken tulee olla kotona valmiina, kun mies saapuu töistä kotiin. Mies oikein odottaa, että kaikki on häntä varten valmiina odottamassa ja ettei hänen tarvitse tulla kuin vain paikalle. Mies haluaa tulla valmiiseen pöytään, oli tilanne sitten mikä tahansa. Aina parempi, jos ei tarvitse omia käsiään liata ja jos homma menee puihin, voi aina syynkin sysätä toisen ihmisen niskoihin. (Se siis siitä kunnioittamisesta...) Kiitokset voidaan kuitenkin ottaa nöyrästi vastaan toisen tekemästä työstä. 

Toki naisten ohella miehistäkin löytyy näitä arjen partiolaisia. Ne ovat vaan hyvin harvinainen luonnonvara, joka on kaikesta päätellen kuolemassa sukupuuttoon.

6000 Rikki!

Huimaa.. Blogia on käyty katsomassa 6000 kertaa! Lukijoita on 14 ja kaiken kaikkiaan 10 eri maasta on täällä käyty vierailemassa. :)

Suuret kiitokset kuuluvatkin tässä vaiheessa teille rakkaat lukijat. Tässä vaiheessa voisinkin kysellä teiltä toiveita siitä, mistä haluaisitte minun kertovan/kirjoittavan.

Lähden uudestaan matkaa jatkamaan..

Odotan ensi viikko kuin kuuta nousevaa. Olisi reissu Saksaan tiedossa ja ensimmäinen lentokoneella lentäminen samalla. Hieman jännittää, kun ventovieraiden ihmisten kanssa lähden matkaan lähes kielitaidottomana.

Alunperin matkan määränpään piti olla Frankfurt, mutta määränpääkin on tässä ehtinyt vaihtumaan. Suuntaan siis katselamaan keväistä Kölniä ja sen nähtävyyksiä. Kölnissä on upeita vanhoja kirkkoja, jotka haluan nähdä. Niin ja tietenkin pitää uusi maa hakea kartalle geokätköjen parissa.

Kiva päästä matkalle ja siten tehdä irtiotto arkeen. Ja milä parasta, reissu ei maksa maltaita ja samalla tutustun uusiin ihmisiin. Vielä pitäisi pakata ja katsoa Kölnin kätköt. Ladata kartta ja ja.. No katsoa muutenkin kaikki valmiiksi.

Kaikkein parasta reissuissa on aina kuiten kotiin paluu. Etenkin, jos yksin on ollut tien päällä.  

Aamut

Voi kuinka paljon vihaankaan aamuja. Etenkin näitä viikonloppuaamuja, jolloin joutuu nousemaan aikaisin ylös. Toisinaan tästä syystä saatan myös inhota omaa työtäni.

Minua väsyttää ja olen matkalla kirkkoon vahtimaan ihanaa ripapriryhmääni. Ei siinä, ettenkö haluaisi, mutta matkustan tämän takia noin puolitoista tuntia julkisilla, koska on sunnuntai aamu. Ja koska on sunnuntai aamu, joudun menemään Helsingin rautatietorin kautta, koska se oli ainut järkevä vaihtoyhteys ilman järjettömiä vaihtoaikoja.

Joku varmaan sanoisi, että se on ammatinvalintakysymys ja sitä rataa. Kyllä minä tykkään työstäni. Nautin siitä, ettei mikään päivä mene saman kaavan mukaan. Pidän siitä, että saan itse suunnitella ja toteuttaa toimintaa ja siten tehdä siitä oman näköistä.

Onneksi näitä viikonloppuaamuja ei työpäivinä paljoa ole.

Ajatuksissa häät

Edellisestä varsinaisesta hääpostauksesta onkin jo aikaa. Jostain syystä näiden pohdinnat ovat jääneet taka-alalle töiden alkamisen jälkeen. Niin ja toki hieman hankaloittaa se, että ne kirkot mitä olen miettinyt voi varata vasta syksyllä ensi kesäksi.

Olen jälleen ihastellut kirkkoja. Nyt olen päätynyt kolmeen kirkkovaihtoehtoon ja kahteen juhlatilaan. Kaikissa kirkoissa on omat hyvät puolensa. Suhteellisen pieniä ja intiimejä. Sitähän me häiltämme haluamme. Juhlatilat puolestaan puhuvat puolestaan. Ensimmäiseen mahtuu se 100 henkeä ja toinen vetää väkeä 150.

Miksi siis vain kaksi juhlatilaa kun kirkkoja on kolme? Toinen näistä miellyttävistä juhlatiloista on sellaisen etäisyyden päässä, että siinä on lähellä kaksi aivan mahtavaa kirkkoa. Ja se kolmas kirkko on taas sen verran kaukana, jotta sitä varten piti katsoa oma juhlatila.

Vielä kun saisi budjetin laskettua ja päivämäärän mietittyä niin olisi aika jees.

Mitä haluan jakaa julkisesti?

Jotenkin olen tullut siihen pisteeseen, etten enää tiedä mitä kaikkea voin omasta elämästäni jakaa julkisesti. Ehkä tietyllä tapaa ammatinvalinta vaikuttaa asiaan. Vaikka täällä esiintyykin nimimerkillä niin silti taustalla vaikuttaa ajatus siitä, että kuinka voimakkaasti saan tuoda omia ajatuksia, mielipiteitä ja näkemyksiä esiin, kun kuitenkaan en saa omana itsenäni ottaa moniin asioihin kantaa ennen kuin varmistan yleisen kannan ylempää.

Tietyllä tapaa tämä vaikuttaa myös blogiin. Olisin halunnut täällä kirjoitttaa Jalovaaran kohusta, mutta toiveena oli, ettei yksittäiset työntekijät kommentoi tapahtunutta. Sama koskee oikeastaan myös tätä sukupuolineutraalia avioliittolakia, vaikka siitä ei ole tullut kommentointi kieltoa.

Tietyllä tapaa se, mitä töissä tapahtuu, jää työpaikan seinien sisään, vaikuttaa paljon omiin ajatuksiin ja tunteisiin. Mitä uskallan jakaa ja mitä en. Katsotaan miten käy..

Näin ollen hyvät lukijat haluaisinkin tietää, että miksi luet blogiani ja mistä sinä haluaisit kuulla. Arjen höpinöitä vai jotain täysin muuta?

Pääsiäisyön taivas - Arjen teologiaa

Siinä minä istuin auton takapenkillä matkalla kotia kohti. Takana pitkä päivä ja aamusta iltamyöhään autossa istumista. Huvinsa kullakin, kun harrastuksia valitsee. Olisihan sitä toki voinut valita toisinkin, mutta mikäpä on sen parempaa kiertää Suomea ja nähdä toinen toistaan hienompia paikkoja.

Autossa istuessani ja ikkunasta ulos katsoessani kävin mielessäni päivän tapahtumia. Aamulla oli liikkeelle lähdetty aikaisin, silloin oli vielä kylmä ja aurinko ei jaksanut lämmittää niin pakhoa, että ulkona olisi tarjennut olla ilman tunnetta, että jäätyy. Kuitenkin koin siinä hetkessäni olevani onnekas, sillä sain rakastamieni ihmisten kanssa sain tehdä matkaa omille juurilleni ja samalla omaan menneisyyteen.

Ajoimme päivän aikana monen paikkakunnan läpi. Hyvin pitkälti maisema oli maalaismaisemaa. Matkan varrelta tunnistin vanhan kouluni. Siellä en ehtinyt viettämään kuin vuoden, mutta muistoja riitti siltä ajalta enemmänkin. Kävimme syntymäkunnassani ja samalla sain muistella niitä kahta kesää, joiden aikana tuli alueella pyörittyä paljon töiden vuoksi. Sain nähdä isomummoni vanhan kotitalon, jossa monena vuotena tuli sukulaisten kanssa yhdessä talkootyönä nostettua perunaa pellosta. Peltojen vieressä ollutta heinäaittaa, ei ollut enää pystyssä. Matkamme aikana ajoimme myös hautausmaan läpi, johon isomummoni haudattiin ja sen paikan, jossa vietimme hänen muistotilaisuuttaan.

Ne maisemat toivat mieleen paljon muistoja. Muistoja lapsuuden ystävisgä, joihin yhteyden pito on katkennut vuosien saatossa. Muistoja kahdesta työkesästä, jotka olivat hyvin erilaisia ihmisineen ja kokemuksineen. Samalla sain muistoihini yhden matkan lisää oman rakkaani kanssa. Sain viedä hänet omille juurilleni. Syystäkin sain olla iloinen, onnellinen ja väsynyt matkalainen.

Siinä istuessani auton takapenkillä ja katsellessani ikkunasta ulos, huomasin täysin kirkkaan tähtitaivaan. Yöstä tulisi kylmä ja kevättä saisi vielä odottaa saapuvaksi keskuuteemme. Ikkunasta ulos katsellessani kiinnitin kyllä kaikkein eniten huomiota poikkeuksellisen kauniiseen tähtitaivaaseen. Suuri tähtien joukko oli peittänyt Otavan tähtikuvion läheskokonaan alleen. Otava olikin ainut kuvio, jonka onnistuin tunnistamaan tähtien tiiviistä rykelmästä. Miten tahansa yritin tähtirykelmää katsella, jotta kuvioita tunnistaisin, erotin vain yhden, täysin Suomen yötaivaasta poikkeavan kuvion: suuren sydämen.

Jostain syystä saman aikaisesti mieleeni nousi Raamatun sanat niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän. Siinä minä istuin katsoen tähtitaivasta mielessäni nuo sanat. Niinhän se oli. Pitkänäperjantaina Jeesus meni meidän kaikkien puolesta ristille ja antoi oman henkensä Isänsä käsiin. Minä saan olla kiitollinen tästä, sillä tiedän Jeesuksen sovittaneen myös kaikki minun syntini ja antaneen minulle anteeksi kaikki teot ja sanat, jotka on tarkoitettu toista loukkaamaan tai satuttamaan, oli ne sitten vahingossa tai tahallaan tehty tai sanottu. Olen saanut anteeksi sen ,etten voi olla täydellinen.

Pääsiäisyön outo tähtikuvio taivaalla sai minut heräämään siihen todellisuuteen, että minun velkani on jo maksettu. Minä voin vain uskoa, luottaa ja kiittää Jumalaa ja sitä, että Hänellä on jokin suunnitelma minua varten. Saan olla onnellinen, että olen saanut kutsun seurata Jumalaa tällä tiellä ja viedä viestiä myös eteenpäin.

Ehkä tuolla tähtikuviolla haluttiin osoittaa, että me emme ole yksin. Ehkä sillä haluttiin kertoa neille, että Kristus on totisesti ylösnoussut ja että hän elää. Minä sain osoituksen siitä, että olen aivan yhtä tarkeä ja merkityksellinen kuin kuka tahansa muukin ja että Jeesus on sovittanut myös minun syntini ristillä. Sydämen muotoinen tähti kuvio sai minut oivaltamaan sen, että jokaisella on täällä oma paikkansa ja oma tehtävänsä. Jokainen on aivan yhtä tärkeä.