Olen ollut naimisissa kolme kuukautta. Tuntuu paljon pidemmältä ajalta kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Tosin meidän kohdallahan tuo ei muuttanut muuta kuin minun sukunimeni ja sitten sen, että avoliittoon tuli yksi i lisää.
Tämän kolmen kuukauden aikana olen huomannut nauttivani suuresti siitä kun mieheni kutsuu minua vaimokseen. Joka kerta se tuntuu vatsan pohjassa asti. Niin olen nyt vaimo ja rouva. Neidittelylle olen tuumannut, että en ole vaan olen rouva ja ylpeä siitä.
Ja kuinka paljon voikaan rakastaa. Sydän pakahtuu kun toinen tulee kotiin, mutta samalla sen on myös huomannut, miten oikeasti näkee asiat eri tavalla. Niin ja tahdon on tahtotila. Tämän muistan ja haluan muistaa.
Toivon hartaasti, että tammikuussa päästäisiin lähetemään häämatkalle. Nyt kun mun lomakin on tässä vaiheessa varmaa ja mikä parasta. Vielä jäi huimat kaksi päivää keväämmälle, vaikka pidennetylle viikonlopulle, jotta voisi lähteä mökille kaikessa rauhassa.
Niin ja tosiaan, tuolla
Rapatessa Roiskuu -blogin puolella olen aktiivisesti. Tule ihmeessä sinne katsomaan ja seuraamaan arkea hullun myllyssä ja kaikessa muussa.