torstai 1. joulukuuta 2011

1. Luukku

Kun katselin taaksepäin huomasin, että joulukuun ensimmäisenä päivänä on tapahtunut varsin paljon. Tässä teille jotain tietoja joulukuun 1 päivästä.




Maailman AIDS-päivä.

Hiv ja aids maailmalla

Maailmassa on noin 33 miljoonaa hiv -positiivista. Vuonna 2007 todettiiin noin 2.7 miljoonaa uutta tartuntaa ja noin 2 miljoonaa kuoli aidsiin. Monessa maassa hiv - tartunnat ovat olleet viime vuosina laskussa. Mutta kun lukuja tarkastellaan globaalisti, vaikutus on marginaalinen, koska uusien tartuntojen määrä on kasvanut muissa maissa. Yhä useampi nainen on saanut ja saa hiv - tartunnan. Tällä hetkellä kaikista hiv - tartunnoista noin puolet on naisilla ja tartuntojen määrä on nousussa varsinkin nuorten naisten (14–25 vuotta) keskuudessa.


(lisätietoa maailman aids-päivästä tästä linkistä)


  • 1825 – Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I kuoli.
  • 1835 – Tanskalainen kirjailija Hans Christian Andersen julkaisi ensimmäisen satukokoelmansa.
  • 1935 – Yhdysvaltalainen ohjaaja ja näyttelijä Woody Allen syntyi.
  • 1939 – Neuvostoliitto perusti Suomen kansanvaltaisen tasavallan Terijoelle.
  • 1944 – Suomalainen iskelmälaulaja Arja Saijonmaa syntyi.
  • 1955 – Yhdysvaltain Alabamassa afroamerikkalainen Rosa Parks kieltäytyi antamassa istumapaikkaa valkoihoiselle miehelle linja-autossa ja hänet pidätettiin rotuerottelulain perusteella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti