Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka

Kirja, jota ei malttaisi kädestä pois laskea. Se imaisee mukaansa. Uppoudun syvemmälle. Haluan tietää lisää.

Kirja on niin taidokkaasti kirjoitettu, ettei sen lukemista malttaisi millään lopettaa. Edes hetkeksi. Mitä enemmän lukee niin sitä ennemmän haluaa tietää. Kirja kertoo melkein viiden vuoden odotuksesta. Siitä mitä se on.

Kirjan mukana kulkee vahvat tunteet: Kelpaanko, kaipaus ja toivo. Kysymykset risteilevät päässä urakalla. Vaikka minulla ei ole lapsia, on helppo samaistua Annan tunteisiin. 

"Ostan leluja lapselle, jonka nimeä tai ikää en tiedä."

Adoptiomatka on koskettava tarina tosielämästä. Sen haasteita ja odotuksista. Samalla kirjasta kumpuaa se tunne, että toiset eivät ymmärrä. Silloin kun kyse on biologisesta lapsesta, kukaan ei kyseenalaista, mutta adoption kohdalla usein on toisin. Harva ymmärtää ja usein kysytään kummassa on vika. 

"Kaikkein tärkein määrre puuttuu. En ole kenenkään äiti." "Minulla on oikeus katkeruuteen, sillä: Kaikki muut saavat lapsia, Minä joudun odottamaan lastani enkä ehkä koskaan tule äidiksi."

Epävarmuus tulevasta on pelottavaa. Onko lapsi jo ensi jouluna vai kenties kesänä? Näihin kysymyksiin ei Annalle osattu vastata. Epävarmuus siitä toteutuuko unelma vai ilmoittaako Kiinan viranomaiset, ettei pariskunta saa sieltä lasta. 

"Teillä on nyt pieni tyttö." "Kuinka ihana hän on. Hän on vielä vauva." Meillä on samanlainen nenä."


Ilo ja onni. Suunnattoman suuri rakkaus. Se kaikki on niin käsinkosketeltavaa. Kirjan tunnemaailmaan uppoaa väkisin mukaan, sillä Adoptiomatka on koskettava ja herkkä. Se on antoisa lukukokemus, joka saa ajatukset liikkeelle. Kirja on värikäs ja tunnerikas. Tunteita laidasta laitaan. Ennen kaikkea adoptiomatka on kuvaus prosessista, joka on pitkä ja vaikea. Prosessi, jossa koko elämä tutkitaan ja pengotaan. Kirja on myös kuvaus kansainvälisen adoption byrokratiasta ja ihmisistä sen takana.

Tämä on kirja, jota lämpimästi voin suositella luettavaksi on lapsia tai ei. 

Anna Pihlajaniemi. 2011. Adoptiomatka. Latvia: Tammi.

Juhlahumua

Minulla on jo pidempään ollut päällä projekti. Tarkoituksena on tehdä siskoni lapselle kastemekko. Toki suvussamme on kastemekkoja, mutta tämän mekon tarkoituksena on se, että sen käyttöön otto ei vaadi tappeluita. Kastemekko on tarkoitus tehdä äitini hääpuvusta, joka on tehty Prinsessa Dianan hääpuvun mallin mukaan.Tässä alla muutama kuva mielenvirkistykseksi siitä, millainen puku lähtökohdiltaan oli kyseessä. Valitettavasti en tajunnut ottaa varsinaisesta puvusta kuvaa ennen sen "turmelemista".

Hääpuku oli tälläinen

Vappuna suoritin tähän tehtävään nähden operaatin mekon etsinnän. Tietona oli, että mekko olisi vanhempieni kodissa vaatehuoneessa. Voi luoja.. ja syvä huokaus. Millä ilveella sieltä löytyisi yhtään mitään. Ei mikään muu auttanut kuin suorittaa operaatio hääpuvun metsästys. Kyllä se varmaan oli hieman koomisen näköistä kun minä ryömin jossain vaatehuoneessa ja huutelen perässä, että saa sit kiskoa pois jos, en muuten pois pääse. Kaikki tämä tehtiin tietysti vapun kunniaksi Diakin keltaiset haalarit päällä.

 

Mekko saatiin kaivettua esille ja aloitin suoraan purkuhommat. alkoi olemaan jo hieman kiire koko kastemekon kanssa. Purkamiseen ei tarvinnut loppupelissä käyttää kovinkaan paljon aikaa, mutta onhan se itsestään selvyys, että kyseessä on koko työn hitain vaihe. Purun jälkeen kaikki sujui kuin itsestään ja samana iltana kun oli Suomi -Ruotsi MM-ottelu, ompelin puvun alusta loppuun asti. 

Mekko koko pituudessaan edestäpäin. 

Mekon koko on 62.

 

 Häämekosta halusimme sailyttää tietyt elementit.

Tämän puvun lähtökohtanan oli hääpuvun kaunis miehusta,

jonka halusimme säilyvän.

 Lisäksi vyötäröä koristava suuri rusetti on myös hääpuvun peruja.

Takana näkyy sama ajatus. Miehustan idea kantaa myös

selän puolella. Takana ihan kauluksen yläpuolella on pienet napit, 

jotka on myös sellaisenaan siirretty hääpuvusta.

 Mekossa on sekoitus uutta ja vanhaa. Vanhaa toki enemmän, koska pohjalla on tosiaan vanha hääpuku. Kaikki suuaukot saivat vanhan pitsin sijaan uudet satiininauhat. Se kun mielestäni vaikutti kasteeseen sopivammalta. Vielä olisi tarkoitus tehdä tyyny, johon tulisi kaikkien sisarusteni lasten nimet kirjata, tai sitten kirjataan vain ne jotka on tässä mekossa kastettu.

Päivä 10: Uskoni

Tästä voisin tulevana kirkon nuorisotyöntekijänä kirjoittaa paljon. Koitan kuitenkin kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti.

Kuulun evenkelis-luterilaiseen kirkkokuntaan. Olen kasvanut tietyllä tapaa hyvin kristillisessä kodissa. Vanhempieni arvot nousivat vahvasti kristillisistä arvoista. Kenties sillä on ollut jotakin vaikutusta minun elämääni.
Olin 9 -vuotias, kun ensimmäisen kerran ilmoitin lähteväni isona lähetystyöhön. Kesällä 2001 kävin riparin ja ajatus lähetystyöstä vaan voimistui entisestään. kuitenkin vasta lukio aikaan ymmärsin sen, ettei minun tarvitse lähteä maasta pois tehdäkseni lähetystyötä, kun voin tehdä sitä täällä kotimaassakin.  Lukio jäi kesken ja suuntasin nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen linjalle Partaharjuun.

Valmistuttuani Partaharjusta, hain automaattisesti lukemaan sosiaalialaa Järvenpään Diakkiin. Sisään en päässyt ja jouduin pitämään välivuoden. Seuraavana vuotena sain mahdollisuuden valita: Järvenpää vai Kauniainen. Minä valitsin Järvenpään.

Nyt kun Raamattu on minulle työväline, sitä tulee avattua suhteellisen ahkeraan. Ihan vaan omaksi iloksi en sitä kuitenkaan lue. Mutta oma uskoni näkyy kyllä muuten joka päiväisessä elämässäni. Minä kuuntelen pääsääntöisesti Gosbelmusiikkia ja luen hyvin pitkälle vain kristillistä kirjallisuutta. Kyseessä on oikeastaan elämäntapa, joka tempaisee mukaansa. Vaikka minut on leimattu useasti "Uskikseksi", voin hyvällä omalla tunnolla sanoa kuitenkin olevani ihan tavallinen ihminen, joka tekee ihan tavallisia asioita. Ajattelen ehkä hieman enemmän Raamattu lähtöisesti kuin joku muu.

Mutta en koe Raamattua kuitenkaan niin konkreettisesti ja sen perusteella voinkin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että Raamatun olevan kuin hyvä fantasia kirja, joka avatessaan voi imaista lukijansa siihen kirjoittuun maailmaan. Toisille uskon hoitamiseen riittää kuitenkin ihan muut asiat.

Päivä 3: Minun vanhempani

Kirjoitan tämän nyt samalla, sillä päiviä on taas jäänyt välistä.

Muutama sana vanhemmistani, jotka eivät halua tulla mainituksi. Tai tämäkin on lähinnä arkistojen kätköistä, koska äitini ei halua, että heistä kirjoitetaan julkisesti mitään.


Oodi vanhemmille

Olette tärkeitä, rakastette.
Haluatte pitää huolta minusta.
Haluatte vain hyvää, 
vaikka komennattekin.

Äiti, olet rakas, vaikka sitä
en usein ääneen sanokaan.
Autat ja hoivaat lastas niin kuin 
Isä taivaassa. Meistä huolta kannat
ja tukea annat. 

Isä, paras maailmassa, 
töissä olet aina. 
Turvaat selustamme ja 
perään katsot välillä
päätä puistellen. 

Vanhemmat rakkaat, 
kasvoin jo aikuiseksi!
Kiitän teitä huolenpidosta, 
turvasta ja suuresta määrästä
rakkautta, jota olette antaneet.