Päivä 12: Käsilaukussani

Minulla ei periaatteessa ole käsilaukkua. Se ei minulle sovi lainkaan. Käsilaukun minulle korvaa mallia armeija olkalaukku, jonka saa myös lantiolle kiinni. Pahuksen näppärä, siis oikeasti. Paljon liikkuvana ihmisenä, on pakko olla sellainen laukku, joka pysyy menossa mukana, vaikka laittaisi juoksuksi.

Kassista löytyy aina seuraavat asiat:
Puhelin
Lompakko
Kalenteri
Kynä
Vihko
Särkylääkkeitä
Avaimet
Lisäksi vaihtelevalla kokoonpanolla laukussa saattaa olla pitkähihainenkin mukana.

Minä en niin noista laukuista välitä. En taida omistaa yhtään varsinaista juhlalaukkuakaan, johon saisi juhlan ajaksi tavarat näppärästi piiloon.

Kunto kasvaa, paino putoaa - ainakin toivottavasti

No niin, nyt on takana päälle 40 tuntia liikuntaa tälle kuulle. Huomaamatta liikunta aika kasvaa ja kilometrejäkin kertyy ihan kunnon määrä. Kaloreitakin aloitin laskemaan. Tosin syystäkin. Painon nousuun ei ole yhtään varaa. Ei tällä hetkellä.

Puhuin jo aikaisemmin halukkuudesta osallistua Kuopio Maratoniin. Vielä olen kuitenkin malttanut mieleni ja en ole ilmoittautunut kisaan mukaan. Jäin nyt kuitenkin miettimään, että vaikka tavoitteena olikin se, että tänä vuonna pääsisin lähtemään, niin koko hommaa varten tarvitsee lääkärintodistuksen. Näinkö jäisi mahdollisesti siitä kiinni. Ja toisaalta muistin tämän jälleen hieman myöhään, ehdinkö saamaan itseni vajaassa puolessa vuodessa siihen kuntoon, että pystyn puoli maratonin rykäisemään luistimilla. Tokikaan matkaluistelu ei ole minulle uutta. Ei se vähän reilu 21 kilometriä ole loppupelissä edes mikään paha rasti. Reilun tunnin verran meni aikaa 9,5 kilometrin lenkkiin ja sekin vastatuulessa. Ja alle tuntiin reipaisin tuossa 7,6 km lenkin niin ikään vasta tuulessa.

Minun ongelmani luistelun kohdalla on se, että lähden aina liikkeelle liian kovaa. Alun painan menemään täysillä ja sitten hyydyn ja sinnittelen loppuun asti. Tämän mokan olen nyt tehnyt kahteen otteeseen, jos sen sitten seuraavalla kerralla muistaisi. Aina pitäisi lähteä rauhallisesti liikkeelle ja kiristää vauhtia loppuvaiheessa, eikä päin vastoin. Lisäksi toinen moka, jonka tein oli se, että lähdinpä oikeastaan suoraan vetämään pitkää lenkkiä. No luistimilla tosin liikun kyllä aika paljon paikasta toiseen silloin kuin se on mahdollista.

Vaikka saisin itseni kuntoon syyskuuhun mennessä niin ei Kuopio Maratoniin lähtö ole kuitenkaan ihan niin halpaa.
           Matkat 28,70*2 väli Tikkurila- Kuopio - 57,40€/ opiskelija
           Rullaluistelu Puolimaraton - 27,00€ / henkilö 
           Majoitus 50€/vrk                                                              ______  
           Yhteensä: 135,00€

Tuo 135€ on pyöreä veikkaus siihen miten paljon rahaa menisi. Mutta kuten  huomaatte niin tuosta summasta puuttuu kokonaan ruokailukustannukset. ja majoituskin on lasksettu halvemman mukaan.

Vaikka tuo Kuopio Maraton kummittelee ajatuksissa niin , en tiedä pettyisinkö edes, jos nyt jäisi tältä vuodelta väliin. Sanotaan vaikka niin, että tämä kuuluu niihin, jotka aion kuitenkni tehdä ennen naimisiin menen, jos vain terveys antaa periksi.

Päivä 11: Sisarukseni

Minulla on kolme siskoa. Yksi isosisko ja kaksi pikkusiskoa. Oikeastaan minulla ei ole heitä mitään sanottavaa. Olemme riidelleet paljon tietyssä määrin ja päästelleet hieman värikkäämmin hyöryjä ulos, mutta tiukan paikan tullen seistään muurina ympärillä ja suojellaan toista viimeiseen asti.

Juhlahumua

Minulla on jo pidempään ollut päällä projekti. Tarkoituksena on tehdä siskoni lapselle kastemekko. Toki suvussamme on kastemekkoja, mutta tämän mekon tarkoituksena on se, että sen käyttöön otto ei vaadi tappeluita. Kastemekko on tarkoitus tehdä äitini hääpuvusta, joka on tehty Prinsessa Dianan hääpuvun mallin mukaan.Tässä alla muutama kuva mielenvirkistykseksi siitä, millainen puku lähtökohdiltaan oli kyseessä. Valitettavasti en tajunnut ottaa varsinaisesta puvusta kuvaa ennen sen "turmelemista".

Hääpuku oli tälläinen

Vappuna suoritin tähän tehtävään nähden operaatin mekon etsinnän. Tietona oli, että mekko olisi vanhempieni kodissa vaatehuoneessa. Voi luoja.. ja syvä huokaus. Millä ilveella sieltä löytyisi yhtään mitään. Ei mikään muu auttanut kuin suorittaa operaatio hääpuvun metsästys. Kyllä se varmaan oli hieman koomisen näköistä kun minä ryömin jossain vaatehuoneessa ja huutelen perässä, että saa sit kiskoa pois jos, en muuten pois pääse. Kaikki tämä tehtiin tietysti vapun kunniaksi Diakin keltaiset haalarit päällä.

 

Mekko saatiin kaivettua esille ja aloitin suoraan purkuhommat. alkoi olemaan jo hieman kiire koko kastemekon kanssa. Purkamiseen ei tarvinnut loppupelissä käyttää kovinkaan paljon aikaa, mutta onhan se itsestään selvyys, että kyseessä on koko työn hitain vaihe. Purun jälkeen kaikki sujui kuin itsestään ja samana iltana kun oli Suomi -Ruotsi MM-ottelu, ompelin puvun alusta loppuun asti. 

Mekko koko pituudessaan edestäpäin. 

Mekon koko on 62.

 

 Häämekosta halusimme sailyttää tietyt elementit.

Tämän puvun lähtökohtanan oli hääpuvun kaunis miehusta,

jonka halusimme säilyvän.

 Lisäksi vyötäröä koristava suuri rusetti on myös hääpuvun peruja.

Takana näkyy sama ajatus. Miehustan idea kantaa myös

selän puolella. Takana ihan kauluksen yläpuolella on pienet napit, 

jotka on myös sellaisenaan siirretty hääpuvusta.

 Mekossa on sekoitus uutta ja vanhaa. Vanhaa toki enemmän, koska pohjalla on tosiaan vanha hääpuku. Kaikki suuaukot saivat vanhan pitsin sijaan uudet satiininauhat. Se kun mielestäni vaikutti kasteeseen sopivammalta. Vielä olisi tarkoitus tehdä tyyny, johon tulisi kaikkien sisarusteni lasten nimet kirjata, tai sitten kirjataan vain ne jotka on tässä mekossa kastettu.

Päivä 10: Uskoni

Tästä voisin tulevana kirkon nuorisotyöntekijänä kirjoittaa paljon. Koitan kuitenkin kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti.

Kuulun evenkelis-luterilaiseen kirkkokuntaan. Olen kasvanut tietyllä tapaa hyvin kristillisessä kodissa. Vanhempieni arvot nousivat vahvasti kristillisistä arvoista. Kenties sillä on ollut jotakin vaikutusta minun elämääni.
Olin 9 -vuotias, kun ensimmäisen kerran ilmoitin lähteväni isona lähetystyöhön. Kesällä 2001 kävin riparin ja ajatus lähetystyöstä vaan voimistui entisestään. kuitenkin vasta lukio aikaan ymmärsin sen, ettei minun tarvitse lähteä maasta pois tehdäkseni lähetystyötä, kun voin tehdä sitä täällä kotimaassakin.  Lukio jäi kesken ja suuntasin nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen linjalle Partaharjuun.

Valmistuttuani Partaharjusta, hain automaattisesti lukemaan sosiaalialaa Järvenpään Diakkiin. Sisään en päässyt ja jouduin pitämään välivuoden. Seuraavana vuotena sain mahdollisuuden valita: Järvenpää vai Kauniainen. Minä valitsin Järvenpään.

Nyt kun Raamattu on minulle työväline, sitä tulee avattua suhteellisen ahkeraan. Ihan vaan omaksi iloksi en sitä kuitenkaan lue. Mutta oma uskoni näkyy kyllä muuten joka päiväisessä elämässäni. Minä kuuntelen pääsääntöisesti Gosbelmusiikkia ja luen hyvin pitkälle vain kristillistä kirjallisuutta. Kyseessä on oikeastaan elämäntapa, joka tempaisee mukaansa. Vaikka minut on leimattu useasti "Uskikseksi", voin hyvällä omalla tunnolla sanoa kuitenkin olevani ihan tavallinen ihminen, joka tekee ihan tavallisia asioita. Ajattelen ehkä hieman enemmän Raamattu lähtöisesti kuin joku muu.

Mutta en koe Raamattua kuitenkaan niin konkreettisesti ja sen perusteella voinkin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että Raamatun olevan kuin hyvä fantasia kirja, joka avatessaan voi imaista lukijansa siihen kirjoittuun maailmaan. Toisille uskon hoitamiseen riittää kuitenkin ihan muut asiat.

Päivä 9: Se hetki

Se hetki ja se tunne, kun tekstiviesti lähtee vahingossa väärään numeroon. No tässä tapauksessa tarinalla on onnellinen loppu, mutta kuitenkin.

Katselimme ystäväni Jennin kanssa televisiosta tartu mikkiin -ohjelmaa. Tosin niin, että emme olleet samassa huoneessa saatika sitten samassa kaupungissa. Kovan arvostelun alla oli yhden esiintyjän hyvä takamus, joka sai minulta loppupelissä murska tuomion. Tämä täytyi tietenkin laittaa tekstiviesti kommenttina ystävälleni. Niihän me olimme keskustelleet koko ohjelman ajan. Tällä kertaa ei kaikki kuitenkaan mennyt ihan nappiin, sillä viesti tosiaan lähti siinä arvostelun kiireessa väärään numeroon. Ei siinä väärässä numerossakaan muuten olisi mitään ollut, mutta kun se viesti tärähti ex:n ystävän puhelimen.

Sain viestin takaisin ja kommenttina oli vain, että kyllä minä päihitän. Lopputuloksena oli mielenkiintoinen tekstiviesti keskustelu, jossa kävimme läpi lähestulkoon kaikki supersankarit seuraavalla tavalla:
- Teräsmies on liian kova.
- Batman on liian muovinen.
- Spiderman tuppaa vaan sitomaan paikallee jne.
Tämän keskustelun olen tallettanut vanhalla kopionti menetelmällä paperille, ja juuri nyt sitä ei löydy mistään. No se on taas ihan minun tuuriani.

Loppupelissä jotain kolahti kummallakin ja kovaa. Tänä päivänä elämme nimittäin onnellisesti saman katon alla ja kihloissa. Joten Se Hetki ja se keskustelu, hmm, ehkä siinä oli meille tarpeeksi. 

Päivä 8: Päivän asu

 

Tänään on puen päälleni jälleen vähän hienommat vaatteet minun mittapuuni mukaan.

Tunika: viime kesän satoa, Tarjoustalo

Housut: Ellos

Kengät: Omiin valmistujaisiin ostetut, Tampere 

Huivi: Kummini itse tekemä

Kukka: Hiuksiin, itse tehty

Tunikaan lisäsin eilen satiininauhat saumaan kiinni muutamalla pistolla ja ulkonäkö muuttui heti. Nuo vaatteet mukavat päällä ja kuitenkin samalla siistit. Ainakin minun mielestäni.

Päivä 7: Paras ystäväni

Minä en osaa määritellä vain yhtä parasta ystävää, kun totuuden mukaisesti heitä on useampia. Ehkä olen päässyt jo siitä iästä pois, että pitäisi olla paras ystävä. Hyviä ystäviä minulla on muutama. Heille voin oikeastaan kertoa aivan kaiken ja voin avautua juuri silloin kuin siltä tuntuu. Esittelen tässä 5 henkilöä, jotka ovat kaikki minulle hyvin tärkeitä. Henkilöt ovat satunnaisessa järjestyksessä. Ja tässä on heistäkin vain muutama sananen.

1. Maria

Maria on henkilö, jonka olen tuntenut yläasteelta asti.  Kahdeksannelta luokalta asti me olemme pitäneet hyvin tiivisti yhtä. Oikeastaan voisi sanoa, että niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Maria on valoisa persoona ja ajatuksen tasoltaan hieman järkevämpi kuin minä. Olemme edelleen aktiivisesti tekemisissä, tosin lähinnä puhelimen välityksellä, kun aikataulut eivät mene yksiin. Hän on henkilö kenen vuoksi olisin valmis tekemään ihan mitä tahansa.

2. Raipe

Raipe on sitten jo astetta vaikeampi. Me on tunnettu riparin alkujaksosta asti ja siitä on jo niin monta vuotta. Vuosien saatossa siitä isonen - pikkunen asetelmasta on kasvanut luja ystävyys suhde, joka on kestänyt hyvin paljon. Raipe on mahtava ihminen ja aina valmis neuvomaan. Ja parasta on se, että tiedän, että hän kuuntelee silloin kuin siihen on oikeasti tarvetta, mutta hän osaa myös innostaa mm. opinnäytetyön kanssa. 

3. Jenni

Jenni on ihminen, joka on värikäs, räiskyvä, ammattitaitoinen ja ennen kaikkea tosi ystävä isolla T:llä. Hän on ihminen kenelle voin vain soittaa ja sanoa, että "Haista paska", tai aloittaa keskustelun tyyliin "V***u, S*****a jne. On päiviä, jolloin en valitettavasti voi elää ilman Jenniä ja tämän myöntämisestä saan varmasti kuulla seuraavat kymmenen vuotta. Mutta, jotta henkilö ei jäisi leijumaan niin tasoitetaan tilannetta sillä, että jos ei Jenniä olisi niin kenelle sitten voisin aukoa päätäni urakalla? Ennen kaikkea Jenni on kuin muuri. Siitä ei tietoa saa ulos, jos joku luottamuksella hänelle jotain kertoo. 

4. Sanna

Sanna, ystävä, jonka kanssa jaoin huoneen melkein kolmen vuoden ajan. Paras kämppis, jonka minä olisin voinut saada. Me olemme tulleet pitkän matkan yhdessä myös niiden vastoinkäymisten läpi. Sannaan olen ihan liian vähän yhteyksissä, mutta silti hän on yksi parhaista ystävistäni ja yksi niistä, jonka tulen varmasti muistamaan läpi koko elämäni.

5. Mira

Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä on Mira. Hänet olen ajallisesti tuntenut lyhyimmän aikaa, mutta Mirassa on jotain sellaista, mikä sulatti minun sydämeni melkein heti. Hän on aidosti oma itsensä ja rehellisesti täysin aito ihminen. Mira on aivan mahtava persoona ja nyt jo tuntuu siltä, että olisin tuntenut hänet koko elämäni ajan. Mirassa on jotain, mitä aika harvalla muulla on. Hän jakaa positiivista asennetta ja jaksamista ympärilleen. Etenkin minulle.



Tässä oli lyhykäisyydessään pikainen esittely minun tärkeimmistä ja rakkaimmista ystävistä, joista kukaan ei ole toistaan "heikommassa" asemassa. Nämä ovat niitä ihmisiä, joiden käsiin voisin luottaa jopa oman elämäni. Joskus olisi hauska saada nämä kaikki ihmiset saman katon alle ja nähdä, voisiko tästä sekameteli sopasta tulla jotain.

Teoriaa Miehistä - Tasa-arvoako?

Teoriaa Miehistä -sarja jatkuu. 
Kaivettu esille arkistojen kätköistä. Ennen julkaisematonta materiaalia.


Yhä useammin saa huomata sen, että miesten rooli tässä yhteiskunnassa on täysin erilainen kuin naisen. Mies saa helpommin opiskelupaikan, töitä ja arvostusta kuin nainen. Miehen nostavat myös poikkeuksellisesti parempaa palkkaa samoista töistä, joita naiset tekevät. Liekö kyseessä joku "reilun kaupan lisä". Tästä huolimatta hoetaan kokoajan tasa-arvoa, joka meillä tässä yhteiskunnassa on.

Miehet valittavat, että on väärin kun naisten ei tarvitse suorittaa armeijan pakollista oppimäärää. Samalla kuitenkin kuulee, että tästä syystä miehet menettävät puolesta vuodesta vuoteen hyvää opiskeluaikaa. Mutta kukaan ei tässä vaiheessa ota huomioon sitä, että monet naiset menettävät puolesta toista vuodesta kolmeen vuoteen työelämä aikaa ja sen sosiaalisen elämänsä ollessaan pienen lapsen kanssa kotona. Monelta naiselta jää tässä vaiheessa useita kavereita ja ystäviä taakseen. Ystävät, jotka eivät elä samaa elämän vaihetta, eivät ymmärrä sitä, ettei joka ilta voi lähteä huitelemaan jonnekin.

Miehillä tilanne on taas toinen. Vaikka he menttävät opiskeluaikaa armeijan takia, niin suurin osa kuitenkin ymmärtää mistä on kyse. Kaverieta voidaan nähdä lomilla ja armeijan ihmeellisestä maailmastahan riittää aina puhumista vielä vuosiksikin. Ja kun on armeijan käynyt, saa siitäkin vielä hyötyä työelämässä. Joten miksi sitten valittaa? Ajatellaanpa asiaa toiselta kannalta:

a) Päivärahat maksetaan ja vieläpä ajallaan

b) Ruoka- ja varustehuolto pelaa.                   

c) Intissä pelaa täysihuolto (ainakin joltain osin) 

d) Pääsee valittavasta naisesta eroon, jos    

sellainen on jo entuudestaan.                

En ymmärrä, mutta miesten ajattelu maailma on kin hyvin erilainen kuin naisten. Siinä missä naiset ajattelevat selkeästi, miehet eivät pysty samankaltaiseen jäsentelyyn. Loogiset ajattelukyvyt kun eivät kohtaa. Yritä siinä sitten miehelle selittää, ettei se armeija ole niin huono vaihtoehto pitää sitä välivuotta. Tosin puhdas totuushan on se, ettei kaikkien pää vain kestä sellaista pompottusta.

Minkäs teet. Kuitenkin osa naisista tasapainottavat armeijaa koskevaa tasa-arvoa lähtemällä vapaaehtoisesti "sotaan". Minäkin olisin mennyt, mutta terveys ei anna lähdölle periksi. Miehet eivät kuitenkaan voi jakaa taakkaa raskausaikana. Nainen kantaa lapsen, kärsii kivut ja saa siitä ajasta suuremman henkisen kasvun kuin mitä voi yksikään mies saada armeijasta.

Tupakointia ja YAD:n materiaalia

Useampaan otteeseen olen miettinyt sitä, että pitäisi lopettaa polttaminen. Toistaiseski sen on kuitenkin vain jäänyt ajatuksen tasolle, vaikka sinällään en koe lopettamista haastavaksi. Pystyn kuitenkin olemaan pidempiä aikoja reilusti polttamatta. Sain jopa vanhemiltani jouluna lahjaksi Allen Carrin kirjan "Stumppaa tähän! Helppo tapa lopettaa tupakointi." Tuo kirja on kuitenkin edelleen kirjahyllyssä lähestulkoon koskemattomana. Satunnaisesti otan sen käteen ja selailen. Lopulta kuitenkin laitan sen takaisin hyllyyn ja unohdan sen taas hetkeksi ennen seuraavaa kertaa.

Lopettamisesta on puhuttu avomiehen kanssa yhdessä. Meistä kun molemmat polttaa tulee helposti uskoteltua itselleen, että lopetan sitten kun toinenkin sen tekee tai lopetetaan yhdessä, kun yksin en siinä kuitenkaan onnistu. Minulla on takanan useampi jakso, joilloin en ole polttanut kuin vain satunnaisesti ja silloinkin perään on tullut järkyttävä morkkis. Ja taas sitä ollaan tässä pisteessä, että olisi pakko lopettaa. Kaikkein jännin piirre tässä on se, että en koe olevani nikotiiniriippuvainen, vaan lähinnä olen koukussa siihen tapaan. Olen pistänyt sen merkille seurakunta harjoittelun aikana. Olen kuitenkin pitkiäkin aikoja polttamatta päivän aikana ja toisaalta päivän ensimmäinen tupakka saattaa usein viivästyä todella pitkällekin. Miksi en kuitenkaan pysty lopettamaan tuosta noin vain? Siihen on paha sanoa juuta tai jaata. Ehkä olen miellisesti vain niin heikko.

Teen paljon töitä nuorten kanssa ja olen antanut heille päihdekasvatusta suhteellisen paljon. Meillä jopa pyörii tällä hetkellä tupakoinnin lopettamis -ryhmä, mutta miten voin odottaa, että nuoret pystyvät siihen, jos en itse pysty antamaan toivomaani esimerkkiä lopettamisen suhteen. Onneksi tupakointi ei ole ainut mikä kuuluu päihdekasvatuksen piiriin.Tärkeempänä kuitenkin koen sen, ettei minun nuoristani yksikään sortuisi huumausaineisiin. Sen suhteen olenkin tehnyt paljon töitä.

YAD:n Street teamillä on älyttömän hyviä materiaaleja, jotka ovat suunnattu ennen kaikkea nuorille. YAD:n materiaaleihin olenkin pohjannut oman valistukseni ja heidän materiaalit ovat mahdollistaneet hyvin monen muotoisen valistuksen. Tarroilla olemme nuorisotalolla tuunanneet puhelimia ja nyt olemme piirrelleet katuliiduilla asfaltille aiheeseen liittyviä juttuja. YAD on antanut minulle työvälineen, jonka avulla voin tehdä päihdevalistusta erittäin miellekkäällä ja nuorille sopivalla tavalla.

Haaveena on joskus päästä toteuttamaan uudestaan päihdeputkea nuorille. Olen aikaisemmin opiskelessani ollut sellaista toteuttamassa ja nyt YAD:n myötä olen saanut aivan mahtavia uusia ideoita, joita voidaan hyödyntää. Kenties tämän kevään aikana käydyt kurssi, Saapas- ja verkkovaikuttaja -koulutukset, antavat minulle lisää inspiraatiota tehdä laajempaa päihdekasvatusta nuorille ja kenties jopa nuorten kanssa. Kaiken lisäksi nämä molemmat kurssit tähtäsivät samaan. Eli siihen miten nuorille puhutaan päihteistä.

Loppu pelissä voidaankin miettiä, että kuka on ja ketä varten. Onko nuorilta nuorille antama päihdevalistus parempaa kuin aikuisilta nuorille antama? Vai miten se menee? Näitä voidaan miettiä ja samalla yhdessä yrittää vaikuttaa siihen miten päihteisiin suhtaudutaan ja miten siitä nuorille puhutaan.

Päivä 6: Minun päiväni

Minun päiväni ovat viimeisen kahdeksan viikon aikana olleet hyvin täysiä. Ja nyt helpottaa ainakin hetkiseksi. Käyn tässä kahden päivän rungon läpi. Toinen pätee kouluvuoden ajan ja toinen on taas näin hetken helpotuksesta muistutuksena, että näitäkin on olemassa. Eli kaksi päivää tältä viikolta: maanantai ja tämä päivä.

Maanantai

8.00 Herätys
8.15 Sängystä ylös
8.20 Koiran kanssa ulos
8.40 Kamat kasaan ja koulua kohti
8.55 Kahviosta kahvi mukaan tunnille
9.00 Tunnit alkaa
10.15 Tauko
10.30 Tunniti jatkuu
11.45 Ruokaa
12.30 Tunnit jatkuu
14.00 koulu loppuu ja kirjastoon
14.30 kotona ja kahvia
15.15 mies töihin
16.00 töihin
21.00 Työt loppuu
21.50 Kohti FTF -löytöä
23.50 Etsinnät loppu ja kotiin päin
00.15 Ruuan valmistus
00.30 Salkkarit
01.00 Koiran kanssa ulos
01.30 Nukkumaan


Maanantai kuvaa hyvin sitä, millaista on elää koulun, työn ja parisuhteen kanssa. Ihan aina se ei ole helppoa tai mitenkään mukavaa, kun harvoin työvuorot ja muutenkaan aikataulut menevät millään tavalla yksiin.


Tänään

7.30 Koiran kanssa ulos
7.45 takaisin nukkumaan
11.30 Herätys
11.45 aamukahvi + sähköpostit
12.30 Koira ulos
13.00 valmistellaan liikkeille lähtöä
13.30 Miehen työt juttuja + etsinnän aika
15.40 Miehen työt alkaa, Minä kotiin päin
15.55 Kotona, koira ulos, kamat kasaan
16.10 Töihin päin
21.00 Töistä kotiin päin, koira ulos
22.00 Mies töistä + etsintä jatkuu, koira ulos
00.00 Kotona
01.00 Ehkä nukkumaan


Tuolla varmaan taas mennään. Tänänä sentään yhteistä aikaa jonkin verran. Me olemme iltakukkujia. Tosin vuorotyötä tehdässä elämän rytmi on hieman erilainen kuin jos tekisi normaaliin työaikaan töitä.

Päivä 5: Mitä on rakkaus?

"Rakkaus ei ole toinen toisensa tuijottamista silmiin,
vaan katsomista yhdessä eteenpäin samaan suuntaan."
aforisrmi
 
"Rakkaus on ennen kaikkea ihmisen lahja toiselle"
aforismi

Rakkautta on...

.. yhteinen sävel

.. kulkea käsi kädessä

.. etteivät sanat riitä

.. kulkea pää pilvissä

.. olla lähekkäin

.. lopullinen vastaus

.. antaa hänelle kukkia

.. lähettää romanttisia textareita toiselle

.. lämmin ajatus.

Rakkautta on...

.. nähdä hymysi varjo

.. kun kaksi sydäntä lyö samaan tahtiin

.. lämmin syli kylmällä ilmalla

.. hieroa hänen kipeää selkäänsä

.. lämmitellä yhdessä

.. tietää, että hän on sinun 

.. hänen partavetensä tuoksu

.. antaa hänen ottaa aurinkoa

Rakkautta on...

.. laulu, joka muistuttaa hänestä

.. saada tukea silloin kun sitä tarvitsee

.. se kun tuntee itsensä taas lapseksi

.. se mikä nousee ongelmien yläpuolelle

.. antaa hänen löytää tatuointisi

.. istahtaa kanssasi kuunsirpille ja katsella tähtiä

.. kun hän on aina mielessä

Rakkautta on...

.. valmiiksi keitetty aamukahvi

.. hetki ilman kiireitä

.. hellä kosketus

.. kevyt suudelma

.. kaikkialla mihin katsot

Teoriaa Miehistä - Vetovoimaa

Teoriaa Miehistä -sarja jatkuu...


Hyvin usein saa huomata sen, että miehet kuvittelevat itsestään liikoja. Jostain syystä he usein kuvittelevat, että he olisivat supermiehiä ja muita supersankareita. Nämä supermiehet ajattelevat voivansa pelastaa naisen kuin naisen, tosin sekin riippuu ulkonäöstä, pulasta.

Kun miehet saapuvat paikalle suuren egonsa kanssa, he usein unohtavat, ettei kukaan mahdu heidän kanssaan samaan tilaan. Näin ollen tilan tyhjenemis -efekti voi olla hyvinkin voimakas. Tämä tilan tyhjenemis -efekti on myös havaittavissa silloin kun sankari kuvittelee saapuvansa valkealla ratsullaan, eli autollaan, paikalle ja tarjoaa naiselle kyytiä. Näillä sankarimiehillä on usein niin iso ego, ettei etenkään yhtään luonnetta omistava nainen mahtuisi samaan autoon.

Siinä vaiheessa kun nämä ison egonsa kanssa liikkuvat sankarit päätyvät humalatilassa baarien puolelle, voidaan heiltä odottaa ihan mitä vain. Nämä juhlatilojen,omassa pienessä mielessään, sankarit luovat naisista utopisia mielikuvia. He kuvittelevat aivan liikoja naisten vartalosta. Jos naisella on yhtään enemmän rintavarustusta, epäillään heti, että naisella on silikonit. Totuuden sanoin puhuttuna suurin osa naisista on täysluomuja ja ennen kaikkea hyvin ylpeitä siitä.

Miesten vetovoiman kohdalla voidaan kaikki pistää charmin piikkiin. Mitä komeampi mies on, sen nopeammin yleensä paljastuu se, että mies on itseään täynnä. Silloin kun mies on fiksu ja filmaattinen on yleensä täydellinen soppa valmiina. Komea mies on yleensä mielenkiintoinen, mutta myös ilman ulkonäköä voi sulattaa naisten sydämen.

Miehen tulee hyväksyä se tosi asia, että vetovoimaa joko on tai sitten sitä ei vaan ole. Kuitenkin naisena on helppo sanoa, että tätä vetovoimaa voi saada lisää. Mitä enemmän on itsevarmuutta, niin sitä parempi. Nainen ei kuitenkaan halua miestä, joka juoksee heidän perässään tai luulee naisen olevan itsestään selvyys. Toisaalta naiset eivät myöskään halua liian helppoa tapausta. Jos mies juoksee karkuun, on todennäköisempää se, että nainen juoksee perässä kun taas se, että mies juoksee naisen perässä ja nainen kääntyisikin juoksemaan häntä vastaan.

Mies, jolla on vetovoima kohdillaan on aarre. Hänellä on olkapää, johon voi nojata. Hänellä on vahvat kädet, joilla voi halata ja pitää hyvänä. Ennen kaikkea on pilke silmäkulmassa ja pieni hymy huulilla.

Me naiset emme kaipaa arkemme Spidermania, joka sitoisi meidät paikalleen tai Batmaniä, joka olisi liian muovinen. Emme myöskään kaipaa elämäämme superman -miehiä, joilla ei olisi tunteita. Haluamme rinnallemme ihmisen, joka tukee, kuuntelee ja on jakamassa ilot ja surut. Joku, joka pitäisi meidät pystyssä.

Päivä 4: Tätä olen syönyt tänään

Kerronpa tämän nyt kuitenkin eilisestä, sillä muuten joutuisin tähän kirjoittamaan pelkän kahvin tässä vaiheessa.

Eilinen ruokavalioni koostui tosin hyvin pitkälle vedestä ja kahvista. Oli niin lämmintä, ettei mikään oikein maistunut. Iltaa kohden kuitenkin tähänkin tuli muutosta.

Eilinen päivä alkoi tehokkaasti kahville, joka kuuluu ehdottomasti aamuun tai muuten aamu ei lähde kunnolla käyntiin. Varsinaista aamupalaa en syönyt lainkaan. Lähdimme koira neidin kanssa ulkoilemaan ja samalla nautimme jäätelön houkuttavuudesta. Lenkiltä kotiin tultua oli vuorossa jälleen kahvi ja vesi.

Siskoni tuli tuomaan tyttärensä hoitoon hetkeksi ja lastaan hakiessa joimme jälleen kahvia. Hän heitti minut töihin tai no jäin kyllä kyydistä jo kaupan  kohdalla ja kävin ostamassa hedelmäsalaattia, mandariinilohkoja ja nuudelia. Tällä sitten mentiin päivä. Tosin paljon enemmän nautin kylläkin hedelmistä kuin nuudeleista. Poikkeuksellisesti en juonut kahvia töissä ollenkaan.

Illalla, kun töistä oli päästy kotiin, oli vuorossa kunnon ruoka. Mikäpä sen parempaa kuin makarooni ja jauhelija. Ja sen kanssa yksi siideri ja lasillinen vettä.

Suuntana syksy

Pitkään olen halunnut päästä osallistumaan Kuopiossa järjestettävään rullaluistelumaratooniin. Tosin matkan pituutena 21,1 km. Jos nyt tänä kesänä saisi itsensä siihen kuntoon, jotta voisi siihen tähdätä. Etenkään kun nyt ei ole muita rasitteita kehon suhteen. Toistaiseksi en ole vielä päässyt kunnolla lenkkiä tekemään, sillä työt vievät kaiken aikani. Aikaa harjoittelulle on vielä kolmisen kuukautta, mutta sen pitäisi riittää. Peruskuntoni on kuitenkin suhteellisen hyvä. Sen näkee sitten syksyllä kuitenkin lopullisesti, että miten tämän vuoden maraton haaveen kanssa käy.

Vaikka ajattelenkin jo tuota Maratonia, niin silti odotan kesää yli kaiken. Jälleen kerran aurinko paistaa lämpimästi ja kello ei ole vielä edes kymmentä. Ihanaa oli käydä kunnon lenkillä koiramme, Sofin, kanssa vielä kun ei kuitenkaan ollut pidemmälle lenkille turhan kuuma. Vielä toinen piedempi lenkki ennen töihin lähtöä, mutta silloin suuntana on metsä, jossa olisi toivottavasti hieman viileämpää. Samalla meidän neiti pääsee uimaan.

Tänään ajattelin myös heittää jo hieman pidemmän lenkin luistimilla. Töihin pitäisi kuitenkin illaksi päästä, joten samahan tuo on, jos sinne potkin luistimilla menemään. Illalla voi kuitenkin soittaa kyydin kotiin, jos tarve sen vaatii. Tästä siis potkaistaan kesä aika virallisesti käytiin kun luistimet saadaan jalkaan.

Arvontoja

Käykäähän hei katsomassa :)

"Oon onnellinen vaeltaja" "ja olen vihdoin kotona" (esv s.64)

Olin viikonloppuna jälleen nuorten kanssa leirillä ja huomasin, sen kuinka konservatiivinen oikeasti olen. Ensimmäistä kertaa oli oikeasti vaikea sopeutua ajatukseen siitä, että tämä pohja/runko oli täysin erilainen kuin se mihin olen tottunut. Leirimme teemana olikin hyvin legendaarinen fantasiaelokuva trilogia, josta haimme yhtymä kohdat tähän meidän tämän päivän kristillisyyteen. Mutta, minä olisin kaivannut tarkempia ja selvempiä yhtymäkohtia, enkä niitä väkisin etsittyjä. Tosin ainahan on mahdollista, että tämä kaikki avautuu minulle ajan myötä, kunhan vaan ensin toivun leirin aiheuttamasta "järkytyksestä".

Toki teemana "Taru Sormusten Herrasta" oli mahtava ja sai meidän nuoret hihkumaan innosta. Ohjelma oli nätisti sojautettu aiheen mukaisesti kilpailuneen ja askarteluineen. Myös hartaudet yritimme parhaamme mukaan saada teemaan sopiviksi tavalla tai toisella. Nuorille suunnattu raamis olikin sitten asia erikseen. Toki ymmärrän sen, että sekin haluttiin pitää teeman ympärillä, mutta... Olisihan sen voinut sitten edes suunnitella kunnolla, jotta TSH:n ja Raamatun välinen yhteys olisi ollut selkeämpi. Ainut minkä minä ymmärsin oli se, että sormus kuvasti syntiä. Hyvin sain siis raamiksesta jotain irti.

En ole ihan varma miksi tuo leiri aiheutti niin voimakkaita tuntemuksia minussa. Minua välillä tuntui häiritsevän ihan kaikki. Se, ettei omille mielipiteilleni ollut tilaa ja ne kuitattiin vain sillä, että no mitäs tekstasit koko leffan ajan. Niin no jossain vaiheessa pitää ehtiä huolehtimaan tästä parisuhteesta, joka on viimeisen seitsemän viikon aikaana ollut.. No eipä sitä juuri ole ollut, kun olen painanut 12 tuntia töissä: harjoittelu + oma työ = pitkät päivät. Toki leirillä oli paljon hyvää, sitä en missään tapauksessa kiellä. Meillä oli hyvin orjentoituneita nuoria matkassa, jotka olivat hyvin omatoimisia monessakin asiassa ja lisäksi sain hyviä kuviä otettua. Laitan tähän liitteeksi parhaimpia otoksia.

Nämä kuvat ovat meidän leirin askartelu osuudesta, jossa teimme sorminukkeja teeman hahmoista.

                                                      

Laiturin kuvausta olen tehnyt ennenkin. Siinä on omat haasteensa.

Meren rantaan on pesiytynyt Joutsen pari. Tämä kuvattu sen verran kaukaa, ettei kuvan laatu ole sitä mitä olisin halunnut

Voi kumpa olisi päässyt kuvaamaan oikeaa peliä.

Nyt kun palaan siihen sunnuntai päivän tunteeseen, kun pääsin kotiin. Tuntui siltä, että vaeltajana olisi päässyt kotiin, paikkaan, jossa sain vain hengähtää ilman kiirettä ja kenenkään vaatimusta siitä, että miten saisin ajatella ja mitä mielipiteitä saisin sanoa ääneen. Joihinkin paikkoihin olen liian konservatiivinen, koska haluan pitää tietynlaisista perinteistä kiinni ja toisiin taas liian liberaali sen takia, että ajattelen niin vapaamielisesti monestakin asiasta. Löydänkö siis koskaan omaa paikkaani vaan joudunko minä jatkamaan tätä vaellusta pitkäänkin?

Päivä 3: Minun vanhempani

Kirjoitan tämän nyt samalla, sillä päiviä on taas jäänyt välistä.

Muutama sana vanhemmistani, jotka eivät halua tulla mainituksi. Tai tämäkin on lähinnä arkistojen kätköistä, koska äitini ei halua, että heistä kirjoitetaan julkisesti mitään.


Oodi vanhemmille

Olette tärkeitä, rakastette.
Haluatte pitää huolta minusta.
Haluatte vain hyvää, 
vaikka komennattekin.

Äiti, olet rakas, vaikka sitä
en usein ääneen sanokaan.
Autat ja hoivaat lastas niin kuin 
Isä taivaassa. Meistä huolta kannat
ja tukea annat. 

Isä, paras maailmassa, 
töissä olet aina. 
Turvaat selustamme ja 
perään katsot välillä
päätä puistellen. 

Vanhemmat rakkaat, 
kasvoin jo aikuiseksi!
Kiitän teitä huolenpidosta, 
turvasta ja suuresta määrästä
rakkautta, jota olette antaneet.

Päivä 2: Eka rakkaus

           Sinä olet kuin unelma.
           Pilvilinna pehmeää pumpulia.
           Olet minulle kimpale kultaa.
           Olet kuin uni, joka todeksi tuli.

           Sinä olet auringon paiste
           keskellä sadesään.
           Olet kynttilän valo pimeään.
           Olet kosketus hellä, suudelma lämmin,
           lohdutus ikävään.

           Sinä saat minut nauramaan.
           Kasvoilleni hymyn nousemaan.
           Sinä olet usko vielä johonkin parempaan,
           ovi minulle välittävään maailmaan.

           Sinä olet minulle ihme.
           Ihme, jota ei sanoin voi kuvata,
           ei laulun sanoin kertoa, ei edes
           kuvin ilmaista.

          Sinä olet minulle
          haave, toive ja rukous hiljainen.
          Unelma minulle salainen
          on viettää loppu elämä
          kanssasi onnellinen.>              
                                                      Marraskuu 2006


Jäin miettimään haluanko kertoa teille ihan ensimmäisestä raukkaudesta vai siitä toisesta, joka lopulta päätyi kyyneliin ja oli monella tavalla voimakkaampi kuin se ensimmäinen "lapsen rakkaus". Ihan ensimmäisen "rakkauden" kohdalla olin 9 -vuotias ja jälkimmäisen taas 20 -vuotias. Taidan kertoa ensimmäisestä palavasta rakkaudesta. Eli jälkimmäisestä  (Sinun kanssasi)...

"Kaikki alkoi silloin kun näin hänet ensimmäisen kerran. Hän oli jotain, mikä piirtyi mieleeni selkeästi. Kuva painui mieleeni, mutta todellisuus iski minut maahan ennen kuin sain hänelle kerrottua. Olin kuitenkin häntä vanhempi, ei hän voisi mitenkään olla kiinnostunut minusta ja mikä minussa edes olisi sellaista, joka saisi hänet kiinnostumaan minusta, minähän olin ihan tavallinen. Ei mitään erikoista, joka voisi kiinnittää hänen huomionsa. Mutta kuitenkin hänessä oli jotain, mikä sai minut pysymään häntä lähellä. Hänen tapansa puhua ja auttaa minua kaverina oli jotain korvaamatonta, jotain mikä antoi minulle mahdollisuuden olla lähellä."

Tuo oli meidän lähtö tilanne silloin. Kun tähän kaveriin pääsin rakastumaan, oli se jotain sellaista mitä en ollut eläessäni kokenut. Se kun toista rakastaa sen 110 %:sti ja niin palavalla liekillä.. Eihän siitä mitään hyvää loppu pelissä seuraa. Kyllä me seurustelimme sen hetken. Ja se hetki on jäänyt vahvasti mieleen ja se ei milloinkaan tule unohtumaan. Minulla oli silloin jotain sellaista, joka oli ihan käsittämättömän upeaa. Mutta se tunne kun kaikki oli ohi... Se oli neljän kuukauden tuska. Tuska, jonka aikana ei kyynelillä ollut loppua. Meidän kohdalla kaikki päättyi omalla tavallaan hyvin surulliseti. Kumpikin tiesi ja tunsi, mutta se tilanne (siis oikeasti) ei ollut meidän hetki. Lopulta kumpikin sai tärkeä ystävän, johon voi luottaa täysillä ja jonka tietää tukevan oli tilanne mikä tahansa.

Jotenkin nyt vuosien jälkeen koen saaneeni tästä paljon irti. Opin ehkä enemmän kuin mistään muusta. Menetin niin paljon, etten enää koskaan halua menettää ketään niin merkittävää ihmistä. Vaikka menetin rakkauden, niin sain tilalle kultaakin kalliimman ystävyyden.

1. Päivä: Minä olen..

Tajusinkin tuossa juuri, etten tosiaan ole kertonut itsestäni mitään. Joten tämähän tuli hyvin sopivasti.

Minä olen kuin tuuliviiri,
joka etsii omaa suuntaa.
Mikä polku on oikea
ja mitä pitäisi seurata?

Olen siis ihminen, joka hakee hyvin paljon omaa paikkaansa sen vuoksi, että aistin toisista voimakkaasti tunnetiloja ja sen, että olenko tervetullut johonkin vai olisinko joukossa ylimääräinen. Tämä hieman hankaloittaa tutustumista uusiin ihmisiin ja samasta syystä yritän hyvin tehokkaasti pitää työ-, koulu- ja henkilökohtaiset ystävät erillään. Tosin aina sekään ei onnistu.

Luotanko siihen mitä sanot?
Kuinka paljon jaksan kantaa
sinun murheita, omanikin painavat liikaa.
Olen väsynyt ja poikki, ehkä hieman rikki.

Minä olen ylivastuullinen ihminen, joka ottaa helposti harteilleen kaikkien murheet välittämättä omasta jaksamisesta. En oikein osaa sanoa ei ja se onkin nyt harjoittelun alla. Se on vain niin hankalaa. Vaikka olen ylivastuullinen, olen myös samanaikaisesti aikaansaamaton. Jälleen kerran kouluhommatkin on hieman jäljessä. Eli siis vuoden viimetippa jos nyt niin voi sanoa. Omistan isot korvat ja toivottavasti ainakin mahdollisimman pienen suun, jotta voisin keskittyä kuuntelemiseen enkä puhumiseen.

Suojassa maan minä makaan.
Katson kohti korkeaa kalliota.
ylhäällä kiven kolossa.
Siellä se on.
Sieltä se pilkistää.
Käteeni sen haluan,
hiljaa avata.
Aarre, mikä se on?
           Tahdon nähdä,
                        kokea,
                        tuntuea,
           Tahdon sen saavuttaa.

Harrastan hyvin monenlaisia asioita. Rakkain kaikista on kuitenkin kirjoittaminen. Nuo runopätkät, jotka olen tähän liittänyt ovat omaa käsialaani ja niistä kaksi ylintä tätä varten luotuja ja tuo viimeinen kertoo yhdestä harrastuksesta, joka on parin viime vuoden aikana tullut hyvin lähelle omaa sydäntä. Minä rakastan metsää ja ylipäätään luonnossa liikkumista. Olen valmis menemään puun latvaan tai kiven koloon löytääkseni ja saavuttaakseni sen mitä olen hakemassa.

Ennen kaikkea olen sydämellinen ihminen, jolle muiden hyvinvointi on omaa hyvinvointia tärkeämpää. Kuitenkin se, että olen hyvin vahva luontoinen ihminen ja se yhdistettynä tavoitteellisuuteen ja päämäärätietoisuuteen on hyvin raskas yhdistelmä. Minä olen tälläinen.

Mitä minä olen?
        Olen pieni haavoittunut enkeli.
        Ovat siipeni rikkoutuneet
        ja sydän arpinen.

       Olen ihminen.
      Hellä ja haavoittuvainen.
     Ainutlaatuinen.

Olen minä.
Sinun kanssasi tärkeä.
      Rakkauden saaja.
     Sen antaja.

Haasteen anto

Päivä 1 – Esittele itsesi

Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki



Tätä haastetta olen nyt seurannut yhdestä toisesta blogista ja ajattelin kokeilla sitä myös itse.