Julkistamiseminaari

Ooh... Nyt se on ohi. Opinnäytetyön julkistaminen on takana ja mikä helpoitus. Ei juurikaan korjattavaa. Onneksi. En tiedä mistä olisin ajan ottanut työn laajempaan korjaamiseen. Onneksi sitä ei tarvitse miettiä.

Aamun mittaan jännitys vain kasvoi ja kasvoi. Siinä vaiheessa kun oli minun vuoro, olisin halunnut juosta koko tilanteesta pois. Kädet tärisi ja hermostutti ihan älyttömästi. Powerpointtiinkin tein viime hetken muutokset. Onneksi tein, sillä sen ansiosta aika ei mennyt yli vaan ehdin rauhassa saada esitykseni päätökseen. Minusta tuntui, että jännitys olisi näkynyt ulospäin, mutta kuulemma ei. Se on vaan ihan hyvä.

Opinnäytetyöni otettiin hyvin vastaan. Sitä ei teilattu ja se herätti paljon kiinnostusta. Toivottiin jopa, että olisin vielä liitteeksi laittanut produktion käyttöoppaankin, mutta siitä pidän itsepintaisesti kiinni, ettei se liitteeksi tule. Se kun on tarkoitus joskus julkistaa ihan virallisena opuksena.

Tänään tuli vielä muita hyviä uutisia. Mutta niistä sitten toisella kertaa, kuhan ensin asiat varmistuvat. Olen helpottunut kun kaikki meni hyvin. Nyt on hyvä fiilis ja kyllä tämä suoritus on kuoharin arvoinen. Oikeasti.

Perhoset vatsanpohjassa..

... Tai no tiedä sitten oikeastaan voiko näitä nyt persosiksi sanoa.

Jännittää ihan tuhottomasti.. Nyt näyttää siltä, että ensi yöstä on tulossa jälleen unetonta mallia. Vihdoinkin on sen aika, mitä tässä on viimeisen vuoden aikana toivottu ihan urakalla. Niin huomenna...

Niin siis kyseessä ei ole häät vaan julkaisuseminaari. Reilun vuoden olen tuon työn kanssa urakoinut ja nyt olisi aika sitten julkisesti se esitellä. Toisaalta odotan ja toisaalta haluaisin olla esittelemättä. Teilataanko se täysin? Onko se sittenkin täysin turha ja hyödytön? Entä jos ne nyt päättävätkin sen hylätä? *Huoh*. Ei auta, syveen tai saveen se on nyt vaan tehtävä.

Mutta entä jos seminaarin jälkeen ryssin vielä kypsyyskokeen ja ne epäileekin, että mun työ onkin jonkun muun tekemä... Kyllä huominen varmaan ihan hyvin menee. Jännittää vaan ihan tuhottomasti.

Kolmas, muttei viimeinen

Tänään se sitten alkaisi. Noin tunnin kuluttua hyppään taas junaan ja lähden viikoksi reissuun. Ja minnepä muualle kuin jälleen rippileirille.

Tämä leiri tuntuu pitkästä aikaa sellaiselta, että on oikeasti kiva lähteä. Meillä kun on hyvä työporukka, jonka kanssa kolahti vaan samoin tein yhteen. Leiristä pitäisi tulla aivan mahtava. Ainakin toivon niin. Olin minä saanut muutaman oppitunninkin. En montaa, mutta ehkä niitä vaikeampia kuitenkin. Tosin minulle oli ihan sama mistä opetan. Olen kuitenkin ottamassa opparin mukaan leirille. Taas.

Olen kaikkea muuta kuin aamuvirkku ihminen. Siksi tämäkin on ehkä hiemän pätkivää ja töksähtelevää. Hieman nimittäin väsyttää. J:n täytyi eilen kuitenkin singahtaa purkille ja illan touhut viivästyivät herran ollessa jossain metsässä rämpimässä. En halunnut nipottaa, vaikka olisihan se ollut ihan jees, että oltaisiin voitu rauhassa viettää iltaa. Mutta se on harrastuksen haittapuoli tai jotain sinne päin.

Nyt kuitenkin taidan kiskaista sumpin naamaan ja herättää J:n.

Ihanan kamala opinnäytetyö

Se tunne, kun on vuoden ajan tehnyt opinnäytetyötä ja tietää sen siitä huolimatta olevan hyvin sekava ja loppua ei näy, vaikka pitäisi.

Sunnuntai meni armottomasti koneen edessä istuessa ja hakatessa auki vammaisuuden määritelmää ja kaikkea muuta mahdollista. Se, kun työ pursuaa korvista ja sen haluaisi vain heittää päin seinää. Se, kunkoko työ turhauttaa hitaalla etenemisellä ja oikeasti ei millään jaksaisi.

Tiedon hankkiminen. Varmaan se kaikista turhauttavin. Kyllä sitä tietoa löytyy, mutta ne ovat liian vanhoja. Miksi, voi miksi opinnäytetyön kanssa ei voisi olla helpompaa?

Kyllä minä nautin sen tekemisestä. Nautin, kun sain perehtyä raamatun vammaiskäsitykseen ja siihen mitä vammaistyö on tämän päivän seurakunnassa. Nautin siitä, että saan tehdä aiheesta, joka kiinnostaa. Mutta, mutta...

Jokainen opinnäytetyöntekijä ammattikorkeassa tietää sen mitä se on kun uppoutuu korviaan myöten johonkin. Se vie kaikki ajatukset ja muita tehtäviä ei saa tehdyksi.

Tästä viisastuneena.. Minä en kyllä enää lähde opiskelemaan. En ainakaan seuraavaan kolmeen vuoteen, sillä opinnäytetyön tekeminen on ihan syvältä..

Kun...

...päässä pöyrii vain opinnäytetyö ja siihen liittyvä hanke.

...pitäisi tehdä kasa koulutehtäviä rästitstä.

...kirjoittaminenkaan ei onnistu.

  ...ei saa mitään aikaiseksi.

...päässä lyö tyhjää.

...koira nukkuu.

...ei jaksa.

Onko jollekin muullekin tuttu juttu? Pitäisi kasata kiireellä opinnäytetyön teoria osuutta, kun osan esittely on jo parin viikon päästä. Mitään ei kuitenkaan saa aikaiseksi. Laiskottaa. Taidan vain olla täysin hullu, kun edes yritän saada paperit aikaisemmin ulos koulusta. 

Jotenkin vain tuntuu, että vaikka oppariin liittyviä kirjoja on kasa vieressä niin niistä ei vaan saa mitään tolkkua. Tutki siinä sitten käsittettä kehitysvammainen, kun yksi kirja sanoo yhtä ja toinen toista. Rippikoulustakin tuntuu nyt jostain syystä löytyvät niin nihkeästi tietoa. Etenkin niistä erityisleireistä. Vammaisteologiasta kertovat ovat kaikki saksaksi ja pitäisi muutama artikkeli kääntää. Kunhan esin muistaisin laittaa opettajalle viestiä niistä pahuksen kirjoista. 

Kuten siis varmaan huomaatte, minulla ei ole juurikaan asiaa tällä hetkellä. Minun elämä tuntuu vain jälleen kerran pyörivän koulun ympärillä. Huvinsa siis kullakin. Haluaisin vain nopeasti saada tuon koulun pois alta ja päästä takaisin työelämään kiinni. Niin ja kiitos, voisin ottaa sosiaalisen elämänikin takaisin.

Niin ja häät... Ensimmäinen kutsukortti vedos tuli askarreltua pääsiäisenä. Se sai J:n hyväksynnän. Tykkäsi siitä paljon. Kuulemma sitä ei saa hävittää. Sillä siis mennään. Olen tyytyväinen. Ensimmäinen kokeilu osui ja upposi, joten mikäs sen mukavampaa.