Minä olen:

Väsynyt, Koko ajan väsyttää. Vaikka nukkuisin kuinka paljon tahansa tuntuu, ettei se vaan millään riitä. Ei tuo harjoittelu ole vielä ollut edes rankkaa, siis omalla tavallaan. Nyt osaan jo tehdä itsenäisesti paljon ja pystyn toimimaan ilman, että joku on koko aikaa vieressä neuvomassa ja kertomassa. En tiedä. Pitäisikö minun sitten kuitenkin vain mennä iltaisin vieläkin aikasemmin nukkumaan vai onko tämä edelleen niiden yövuorojen jäännöksiä tämä väsymys? 

Turhautunut, kun koko ajan on hyvin väsynyt on myös huomattavan kiukkuinen. Se tietynlainen vetelä olo ahdistaa ja häiritsee, mutta kun en voi sille mitään. Turhauttaa se, että on niin paljon tekemistä, mutta jälleen kerran en tiedä, milloin ehdin hoitamaan mitäkin. Ärsyttävää. Pitää varmaan laskea tämän ja ensi kuun harkkatunnit, jotta tietää mistä kohtaa voisi nipistää aikataulua hieman löysemmäksi. No onneksi on neljän päivän vapaat pian. Sitten saa hetken hengähtää.  

Aikaan saamaton, juurikin näin. Opinnäytetyö seisoo ja ensi viikolla pitäisi esitellä se pahuksen suunnitelma. Se tietää sitä, että viikonlopun vapaa hetket menee sitä rustatessa, kun sunnuntai-iltana pitää viimeistään jättää luettavaksi. Olisi myös liuta muita koulutehtäviä, joita pitäisi saada tehtyä. Ne saavat nyt kyllä odottaa. Teen niitä sitten jossain vaiheessa. Kaikki hommat seisoo. Harkan aikana on hankala myöskään tehdä töitä. No nyt kun harkkaohjus sanoi, että tarvittaessa aamuvuoroista voi sitten nipistää ja jo kahden aikaan lähteä kotiin. Ihan kiva, voi  ottaa jotain sijaisuuksiakin vastaan.

Positiivari 2011

Vuorotyön ihanuuksia...

... Onko niitä edes?

Toinen yö putkeen valomista. Tosin viime yö oli oma valinta ja nyt tämä jälkimmäinen kuuluu osana harjoittelua. On tämä rankkaa. Vaikka sain nukuttua aamusta päivään kohtuu hyvin, väsyttää nyt jo ihan tajuttomasti ja kello on kuitenkin vasta 05:00. Toki on pakko myöntää, että onhan tämä keholle varsin rankkaa.

Aamu- ja iltavuoro vielä menevät. Silloin saa kuitenkin öisin nukkua omassa sängyssä. Vielä varmaan se yksi yö menisi, mutta kaksi putkeen. Talo on ihan hiljainen ja asukkaat nukkuvat. Tai ainakin yrittävät. Reilusti yli puolen yön hakkasin vielä konetta työasioiden merkeissä, mutta sitten ei enää jaksanut. Olen kutonut, mutta enää ei jaksa keskittyä niin paljoa, että saisi tehtyä vielä muistiinpanotkin, että montako puikollista ennen kavennuksia ja sitä rataa. Lukea en ole edes uskaltanut. Nukahtaisin varmaan samantien kirja kädessä oli asento kuinka epämukava tahansa.

Juuh, aamu- ja iltavuorosta vielä löytyy oikeasti hyviö puoliakin. Kun on aamuvuoro, ehtii illalla tekemään jotain muutakin. Voi käydä lenkillä ja katsoa rauhassa tv:tä. Iltavuorossa taas ehtii hoitaa juoksevia asioita, jotka on pakko toimittaa virka-aikana. Eli puolensa kaikessa. Mutta tämä yövuoro... Mitä hyvää tässä on? Vuoro on 12 h, ja on ihan poikki kun pääsee kotiin, rytmin saa sekaisin ja on pakko nukkua aamusta, jotta pystyisi edes jotain tekemään. Kuitenkaan ei saa nukkua liian pitkään, koska muuten ei saa yöllä lainkaan unta.

Onneksi puhelimessa on muutama peli ja netti. Tosin nyt ei tarvitse sen nettiä edes käyttää. Yön parhaita puolia on se kun kukaan ei varsinaisesti vahdi selän takana, että mitä tekee vai tekeekö loppupelissä yhtään mitään. Kunhan jaksaa näyttää ahkeralta niin homma toimii. Niin ja silloin kun on yksin, voi toisinaan hetkeksi torkahtaa, ainakin paikasta riippuen.

Vielä pitäisi muutama tunti tsempata. kuitenkin haluaisin vain oikaista itseni tyhjään huoneeseen pitkäälleen ja painaa pään tyynylle ja lennellä unten maille.

Elämä Kutsuu ja kuulumisia Suomesta

Nyt kun ei ole varsinaista työpaikaa vaan ainoastaan noita keikkahommia huomaan hyppiväni välillä pitkin seiniä. Kun ensin teki puolivuotta koulua ja töitä kahdessa eri paikassa ja siitä sujuvasti jatkoin toiseen kouluun ja kahteen työhön ja viime vuonna oli vain koulu ja yksi työ (tosin isompi tuntimäärä). Nyt on vain keikka työ ja niitäkin olen tehnyt aika satunnaisesti. Pikkuhiljaa tähän alkaa tottua. Ei tarvitse sykkiä kokoajan johonkin suuntaan mielettömällä kiireellä vaan on myös aikaa olla. Tämä tekee ihan hyvää, vaikka totuttelu viekin oman aikansa.

Olenkin jo maininnut aikaisemmin, että harjoittelu on alkanut. Ensimmäinen viikko hurahti nopeasti ohi ja ei se ollut niin rankkaa kuin kuvittelin. Työntekijät ovat ihan mahtavia ja tukevat tosi hyvin. Tavoitteet sain myös laitettua kasaan. Niiden tekeminen ei kylläkään ollut helppoa, koska ei minulla ollut aikaisemmin mitään käsitystä siitä, mitä turvakodilla tehdään. Kaikkein parasta on se, että saan itse vapaasti päättää päivät joilloin olen töissä. Tietysti se 280 tuntia täytyy tulla täyteen kahdeksassa viikossa.

Kyllä minä ihmettelen ihmisten julmuutta. En ymmärrä, miten toiset voivat olla niin väkivaltaisia ja miten he voivat saada niin voimakasta tyydytystä siitä, että he pieksevät ja alistavat toista. Opin jotain uuttakin, en ollut aikaisemmin tajunnutkaan, että meillä on neljää eri asteista väkivaltaa: fyysinen, psyykkinen, taloudellinen ja seksuaalinen väkivalta. Lisäksi on vielä väkivallan välitön uhka.Vielä en ole nähnyt niitä asiakkaita, jotka tulevat talolle täysin hakattuna, mutta eiköhän sekin ole vielä edessä. Valitettavasti. 

Suomesta kuuluu kohti maailmaa:

Tällä viikolla lotossa oli huimat 9 000 000€ jaettavana ja hämmästys oli suuri kun se jäikin jakamatta. Näin ollen ensi viikolla on jaossa ennätykselliset 10 000 000€.

Presidentin vaalit lähestyvät ja toivon hartaasti, että ihmiset äänestäisivät omalla päällään, maalaisjärkeä käyttäen presidenttiä. Meillä on tällä hetkellä neljä ehdokasta: Sauli Niinistö, Paavo Lipponen, Paavo Väyrynen ja Timo Soini. Vielä jos yhden puolueista täysin sitoutumattoman saisi ehdokkaaksi niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. 

Piia Pakarinen tosiaan luopui Miss Suomen kruunusta ja toisesta perintöprinsessasta, Sara Siepistä tuli uusi Miss Suomi.

Jostain kumman syystä meillä seurataan lätkää innolla. Ja jostain kumman syystä minä, joka en jääkiekosta juurikaan välitä, kannustan Jokereita. Jokerit tällä hetkellä sarjan kärkenä. Tosin tätä pallia heidän kanssaan jakaa Kärpät. Jokerit voitti eilen SaiPan 4-3.

Ilma on nyt kaunis. Aurinko paistaa, mutta ei ulkona tällä hetkellä kovin lämmin kuitenkaan ole. Ensi viikolla lämmöt saattaisivat nousta lähelle 20 astetta, tai näin ainakin lupailevat. Minulle lähinnä riittää se, ettei hetkeen tulisi vettä tai vielä ainakaan lunta. Ruska alkaa olemaan kauneimmillaan. 

In English

Now that does not have an actual office, but only for those gigs hommia find jumping between the walls. When I first made a half years of school and work in two different places, and it went smoothly, and two to another school to work and last year was just a school, and one job (although the bigger the number of hours). Now it's just a gig in the work and even then I have done quite randomly. Gradually, this will start to get used to. No need to beat all the time in any directionmindless rush, but is also a time to be. This makes it pretty good, although it will take its own time of familiarization.

I have already mentioned earlier, that the training has begun. The first week of a whiz pass quickly, and it was not as hard as I imagined. Employees are pretty awesome and very well supported. Objectives of which I also put in a heap. Their conclusion is yes, there was no easy, because I had not previously have any idea of ​​what the shelters are made. Best of all is that I get yourself free to decide on dates biocarriers I'm at work. Of course, it is 280 hours must come to a full eight weeks.

Yes, I wonder if people's cruelty. I do not understand how others can be so violent and how they can get so intense satisfaction from the fact that they beat upon and oppress another. I learned something uuttakin, I had not figured at all in the past that we have four different degrees of violence: physical, psychological, economic, and sexual violence. In addition, there is still violence in the imminent threat. I have not seen yet the customers who come to the house completely deforested, but let's also have yet to come. Unfortunately.  

And I`m sorry, yes this is translate in Google.

Lyhyestä virsi kaunis

Kiirettä riittää nyt kun harjoittelukin alkoi. Samaan aikaan kun suoritan harjoittelua, pitäisi opinnäytetyön edistyä ja lisäksi pitäisi ravata koululla yhden toisen kurssin teemoissa. No tämä menee harjoittelusta, ensi kevät on vieläkin tiukempi. 

Harjoittelu turvakodilla on alkanut hyvin. Harjoitteluun meno pelotti, mutta onneksi tukena on  hyvä työyhteisö. Ensimmäinen harkka viikko on melkein takana. Vaikka olen heti alusta asti päässyt istumaan raportteihin mukaan ja saanut olla läsnä, kun asiakkaiden kanssa on keskusteltu heidän elämäänsä liittyvistä asioista. Muutamia keskusteluja olen käynyt asiakkaiden kanssa yksinkin. Väkivallan pelko on läsnä todella voimakkaasti. 

Väsyttää. Rytmin kääntäminen oikeanlaiseksi ei ole helppoa. Ongelma on lähinnä ajoissa nukkumaan meneminen. No onneksi kohta on viikonloppu ja sitten saa nukkua. Ensi viikolla ei kylläkään ole kuin yksi vapaapäivä. Ja sekin yövuoron jälkeen.

Suomessa sataa vettä pääsääntöisesti. Vain satunnaisesti aurinko jaksaa pilkahtaa pilvimuurien takaa ja lämmittää hetken verran. Puut vaihtavat tosiaan väriään. On punaista, keltaista ja oranssia vihreän lisäksi. Illat ovat jo pimeitä. Saa taas luvan kanssa polttaa kynttilöitä.

In Eglish

 

Now I`m practical training one of  shelters. Before my practical to stared I was a litlle bit scary. But now I think that is unnecessary. I have support to good work community. First practical week is almost past. Domestic violence and the fear is clearly visible. 

I`m tired. It`s not easy to turn the rhythm to suit. Maybe I must go previously to sleep.

Haluatko kokeilla Google+:saa? / Woud you try to google+?

Would you like test google+? Klik to link and make you owen profil.

Tuossa on linkki jonka kautta on mahdollista päästä kokeilemaan google+:saa. Tuo linnki avaa ovet 150 nopeimmalle. Tervetuloa mukaan. 


https://plus.google.com/i/e8M6Yr2wOYg:S7ymdbK-QVU

Ajatuksia, kuulumisia

Ystävät on nyt ripoteltu pitkin maailmaa. He ovat Afrikassa, Austraaliassa, Saksassa ja kuka missäkin. Luokkahuone tuntui keskiviikkona jotenkin niin tyhjältä ja hiljaiselta. Nyt teidän maailmalla olevien kuulumisia voin onneksi blogeistanne lukea. Tuntuu, että olisitte edes hieman lähempänä. Teitäkin ikävöidään. <3

Täällä Suomen kamaralla harjoittelu lähestyy uhkaavaa vauhtia. Hieman pelottaa ja tosi paljon jännittää maanantai. Täysin uusi työkenttä, josta ei ole mitään kokemusta ja ihan vieras työympäristö ja uudet ihmiset. Omat ajatukset väkivallan kohtaamisesta mietityttää ehkä eniten.

Sää on pysynyt pääsääntöisesti sateisena. Silloin tällöin aurinko jaksaa pilkahtaa pilven takaa ja taivaalle kohoaa kaunis sateenkaari. Jälleen alkaa ruska-aika olemaan käsillä, kun puissa näkee punaisia ja keltaisia lehtiä. Ilmat viilenevät, enää ei ole kesä. Syksy on virallisesti saapunut. Mitä muuta Suomen kuulumisista. Miss Suomi ilmoitti eilen luopuvansa kruunustaan ja Auerkin on taas pidätettynä. Syysmyrskykin kävi kääntymässä, mutta ei tuhojaan tehnyt juuri nimeksikään. Kaksi terroristi epäilyä on Suomessa nyt vangittuna. Tarkemmin en sitäkään uutista lukenut.

Taas sataa. Aamulla aurinko jaksoi kyllä hetken myös lämmittää. Tosin juuri silloin istuin luokassa kuuntelemassa englannin opettajaa. Ensi viikolla olisi siitäkin koe. Toivottavasti se menisi tällä kertaa läpi. Nyt kun istun täällä sateisessa Suomessa ja lueskelen teidän kuulumisianne iskee pieni haikeus rintaan. Hyvät ystävät ovat siellä kaukana, jossain maailman toisella laidalla. Asiaa olisi ja halauksenkin tahtoisin antaa.

Siispä:
- Levitä kätesi.
-Vie vasen käsi on oikealla ja oikea vasemmalla.
- Ota itseäni olkapäistä kiinni.
- Rutista nyt oikein lujaa.

Olet juuri vastaanottanut virtuaalihalauksen.

Päivä 24: Tämä saa minut itkemään

E.T on ehkä se mikä saa minut itkemään. Siinä on elokuva, jota saa joka kerta katsella nenäliina paketin kera. Tarina itsessään on jo niin koskettava. Lisäksi muistot ovat vieläkin enemmän. 

 

Uskokaa tai älkää, mutta luen aika paljon Harlegiinin pokkareita. Niissä olevat tarinat ovat toisinaan myös hyvin koskettavia. Niiden kanssa on tullut vuosien saatossa itkettyä monet itkut. Ja viimeisin kirja, jota lukiessa olen itkenyt on Anna Pihlajaniemen Adoptiomatka. Koskettava kirja perheen perustamisesta ja sen hakaluudesta. Tarina pitkästä odotuksesta ja toivosta. Mutta samalla myös kertomus pelosta, ettei oliskaan sopiva.

Mietintä myssyssä

"Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet. Ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen."

Psalmi 91:11-12

Hieman mietityttää. Koulukavereista moni lähtee kolmeksi kuukaudeksi maailmalle. Tai no osa on jo lähtenytkin ja viimeisetkin poistuvat maasta pian. Ei se kolme kuukautta periaatteessa ole pitkä aika, mutta haikea olo tulee silti. Pidetään peukkuja pystyssä, että kaikki menee hyvin ja mitään ei tapahdu. Haluamme teidät kuitenkin ehjänä takaisin.

Tuntuu,että on paljon mietittävää.  Opinnäytetyö aiheuttaa pientä pään vaivaa, kun tietää sen kuinka paljon siinä oikeasti on töitä. Ei siinä, että mielelläni minä ompelen ja askartelen kaiken näköistä, mutta silti työ määrä hieman hirvittää. Tosin on tuo ihan hyvällä mallilla. Ideapaperi menee esitteleen keskiviikkona ja työn virallinen suunnitelma parin viikon päästä. Ajatuksen tasolla työ on todella pitkällä ja tottakai jotain hahmotelmia on paperillekin jo tehty. Kaikki ajatukset kirjattu niin sanotusti suoraan ylös.

Taas huomaan itsessäni sen, että kaikki ylimääräinen pitäisi nyt vain sivuttaa ja pitäisi keskittyä kouluhommiin ihan 6-0. Lukemisen voin oikeastaan jälleen unohtaa seuraavaksi puoleksitoista vuodeksi. Tai ainakaan ei voi mitään sarjaa aloittaa, muuten koulutehtävistä ei tule mitään. Sen voin kokemuksella sanoa.


Syksy on lähtenyt liikkeelle jotenkin rennommissa oloissa. Tosin jos vertaan ensimmäiseen tai toiseen opiskeluvuoteen oli tahti silloin kyllä hieman toinen:
                 1. vuosi: 35h töitä/vko + koulu
                 2. vuosi: 20h töitä/vko + koulu
Ja nyt on satunnaiset keikat mitä tekee. Tosin koulunkanssa riittää töitä kyllä senkin edestä. Etenkin jos keväällä meinaan saada teoriat päätökseen. Tiukka vuosi. Niin koulussa kuin taloudellisesti. Nyt kun ei ole töitä niin asiat hankaloituu huomattavasti.

Haetaan taivaspaikkaa / Searching the Heavenplace

Oppitunnilla pääsimme pohtimaan sitä, kenen tie taivaaseen on se oikea. Keskustelu oli pitkästä aikaa varsin mielenkiintoinen. Itse taisin todeta, että en voi sanoa oman tieni olevan sen parempi kuin jonkun toisen. Mikäpä minä olen tuomitsemaan toisten ajatuksia ja näkemyksiä, siitä onko hänen tiensä oikea. Jokainen meistä tekee kuitenkin omat ratkaisunsa täällä maan päällä vaeltaessa.

Keskustelu kuitenkin herätti ryhmässämme ajatuksia siitä, että millä uskonnolla pääsee taivaaseen. Jumala tunnetaan maailmalla niin monella eri nimellä: Jumala, Allah, Buddha, Hindu jne. Onko kyseessä yksi ja sama jumala, jonka eri ilmentymistä me puhumme vai onko sittenkin jokainen näistä ihan omansa ja vastaavat siitä uskontokunnastaan? Jäimme pohtimaan, että onko kaikilla yhteinen taivas, jossa kaikki jumalat hyppivät yhdessä käsi kädessä laulaen riemulaulujaan ja kaikki kansat ovat sulassa sovussa rupattelemssa keskenään. Vai olisiko taivaassa kuitenkin jokaiselle jumalalle oma soppensa ja näin olisi myös uskontokunnat jaettu taivaspaikoille? "Ahaa, sä oot tota Allahin porukkaa, se on se soppi toisena vasemmalla." Budhalaiset olisivat kolmannessa loossissa oikealla ja kristityt käytävän perällä olevassa salissa. Onko meillä yhteinen taivas, joka on jaettu pienempiin osiin (näin ollen siellä kyllä saattaisi olla tungosta, etenkin silloin jos rajat on vedetty kaltereilla) vai onko jokaisella jumalalla oma taivaansa ja täältä lähtiessä miettisi hississä, että mihin kerrokseen ollaankaan menossa. Ajatus siitä, että kaikki olisivat samassa taivaassa on mielenkiintoinen. Se, että jokainen saisi vapaasti jutella ja keskustella olisi hienoa. Mutta mites sitten jos taivaanportilla olisikin Pietarin sijasta vastassa olisikin Mohamed. Siinä voisi sormi mennä suuhun kun kuuluisikin vain tyly vastaus: "toinen portti vasemmalla."

Taivaasta kuitenkin sanotaan, ettei siellä olisi surua tai murhetta, ei kipua tai sairautta. Taivas on niin suuri paikka ettei siellä tarvitse päätään tälläisellä vaivata. Vai onko taivas sittenkin olotila?



In English


Today when I was sitting in lesson, me and my schoolfriends talked to heaven. We talked about heavenplace and will everybody get same heaven. We think this thing take in good part.

Think. If all people are same heaven, there must be so crowded. What we do in heaven, when God, Allah, Buddha etc. are jupping together hand of hand and singing to praisesongs. I think that our fingers goin to mouth and we look that situatiin so wonder. But other situation can be like that: Any Gods control owen slice at heaven. Think that you are goin to heaven and to the gate Peter's insted standing of Mohamed and he says that "sorry, you heaven are next gate to left." Or are all gods owen heaven?

Maybe heaven are kind of apartment house. You must think what button you must push in elevator. You go to heaven and spot: "Uups. Sorry, wrong floor." We don't know. Maybe heaven are place or maybe not. It's can be also somethings else. Can be?

Pieni haikeus

Pikku hiljaa sitä tosiaan ymmärtää, että ihmiset lähtee pitkin maailmaa. Opinnot kun alkaa olla jo siinä vaiheessa, että yksi jos toinenkin luokkakaveri suuntaa harjoitteluun ulkomaille. Minä tein tietoisen valinnan ja jään Suomeen. Ei minusta olisi maailmalle lähtijäksi.

Vaikka on hieman haikea olo, on hienoa, että kaverit pääsevät näkemään maailmaa. Toivotan heille siunausta matkaan ja toivon heille mahtavia kokemuksia uudesta maasta ja sen kulttuurista.

Muistojen virtaa:

 Tästä alkaa tietynlainen muutos blogissani. Haluan jakaa teidän kanssanne niitä merkittävimpiä muistoja, joita minulla on. Olen viime aikoina onnistunut löytämään niitä lapsuusajan seuratuimpia ohjelmia Afred J. Kwakista aina David Copperfild -elokuvaan. Mukaan mahtuu monia ja niihin liittyviä muistoja on paljon. Tässä teille yksi tarina menneisyydestä ja ihmisistä elämässäni. 

 

Silloin kuin olin pieni, minulla oli yksi todella hyvä ystävä. Näimme vain muutaman kerran vuodessa, mutta leikkimme jatkuivat aina siitä samasta kohtaa kuin mihin ne olivat jääneet edellisellä kerralla. Parhaiten kuitenkin muistan kesät: tuolloin asuimme vielä pohjanmaalla, Himangalla ja perheystävämme tulivat joka kesä käymään. Muistan ajatelleeni, että he tulivat tosi kaukaa, kun he tulit läheltä Helsinkiä. No tänä päivänä en sanoisi, että läheltä Helsinkiä.

Joka kesäisen vierailun aikana, minä ja sisareni saimme uudet puukengät. Samalla reissulla haimme myös oikeita kunnon karkkeja, niitä vanhan ajan kartiotikkareita ja muototikareita myös. Parasta oli kuitenkin ne polkkamakeiset, jotka maistuivat piparmintulta. Nätä reissu oli se mitä tuli odotettua koko kesän ajan. Puukenkiä ei saanut milloinkaan muulloin kuin kesäisin.

Lapsena, taisin olla viiden vanha ja ystäväni 4, leikimme paljon lasten ohjelmien aiheista. Muistan kuinka olemme leikkineet matkaa maailman ympäri. Minä olin se herrasmies leijona ja ystäväni kaunis prinsessa. Minä pelastin hänet lähes varmalta kuolemalta ja lupasin suojella ystävääni aina, jottei hänelle vaan koskaan sattuisi mitään pahaa. Leikissä kiersimme maailmaa ympäri ihan niin kuin siinä ohjelmassa. Leikimme vain parhaimmat jaksot ja tietysti ne missä oli herra leijona ja prinsessa. Toki jaksot olivat vain johdatusta leikkiin, leikki kuitenkin usein kulki omaa rataansa. Usein prinsessa oli pulassa ja minä urheana leijonana riensin aina auttamaan.

 

Afred J. Kwak oli toinen suosikkileikkimme. Minun huoneessani olevat kerrossängyt olivat se Alfredin talo ja tämä leikkiä jaksoimme leikkiä useampaankin kertaan. Taisi leikin pohja viedä meidät niin hurmokseen, että jokainen nähty jakso leikittiin. Milloin asuimme puukenkätalossa, jollainen tomi Alfredilla sänkynä ja milloin matkasimme maailman ääreen seuranamme Alfred. Muistan myös jakson, jossa Alfred rakastui. Tarkemmin en muista, että keneen ja mitä siinä jaksossa todellisuudessa tapahtui, mutta muistan. Jälleen minä olin Alfred ja ystäväni se tyttö ankka. Jälleen annoin lupauksen pitää huolta toisesta, jottei mitään pahaa tapahdu.

 

Sandokanin myötä me olemme leikkineet taisteluleikkejä. Sandokan oli poikkeus. Sitä leikittiin ulkona ja talvella. Tämä leikki jäi kyllä huomattavasti vähemmälle kuin aikaisemmat leikit, tosin olimme kyllä kasvaneetkin jo aika paljon. Sandokanin aikaan olimme muistaaksemme kuitenkin jo koulussa. Minä sain jälleen olla urhea Sandokan ja ystäväni oli se kaunis tyttö, johon Sandokan ihastui. Jälleen kerran minä lupasin suojella ja turvata toisen elämän niin, etten koskaan antaisi hänelle tapahtua mitään pahaa. Sandokaista muistan yhden kunnon leikin. Se taisi olla niitä harvoja, johon oli nuoremmat sisaruksetkin otettu mukaan. Sitä leikittiin yhtenä uutena vuotena ystäväni kotipihalla. Olimme muuttaneet Himangallata Pukarolle. Me heittelimme lumipalloja ilman ja kuvittelimme niiden olevan tykin kuulia. Muistaakseni minä ja ystäväni taisimme voittaa ja lopuista lumipalloista tuli ilotuksia. Tässä vaiheessa aloimmekin olemaan jo sen verran isoja, että meitä taisi kiinnostaa enemmän pojat kuin varsinaiset leikit. Yhteydenpito jatkui kirjeillä ja juteltavaa riitti aina silloin kuin näimme. Meistä tuli nuoria ja sitten nuoria aikuisia. Ja havahduin siihen, että meidän yhteys oli katkennut jostain syystä kokonaan. 

Toissa kesänä kirjoitin ystävälleni kirjeen monen monen vuoden jälkeen. Kirjoitin meidän leikeistä ja niistä lupauksista huolehtia ja pitää hänet turvassa niin , ettei kukaan voisi häntä koskaan satuttaa. Silloin kun kirjettä kirjoitin olin aidosti pahoillani, etten ollut pystynyt täyttämään lapsena annettuja lupauksia. Ja se tuntui pahalta. Halusin silloin kirjeellä kuitenkin osoittaa sen, että minä en ole unohtanut. En ystävääni ihmisenä enkä niitä muistoja, joita olimme saaneet. Tuota kirjettä en kuitenkaan tainut koskaan saada postiin asti ja nyt en sitäkään löydä mistään.

Päivä 23: Tämä saa minut voimaan paremmin

Lupaus tulevasta.

Lupaus ikuisesta rakkaudesta. 

Lupaus siitä, että se kestää.

 

"Niin pysyvät nämä kolme: 

usko, toivo ja rakkaus.

Mutta suurin niistä on rakkaus."

1 Kor 13:13 

 Rakastan J:tä niin valtavasti, että siinä on ihminen, 

jolta saan voimaa jaksaa missä ja milloin vain. 

J on ihminen, joka seisoo rinnallani juuri silloin kuin häntä eniten tarvin 

ja tiedän, että hän ottaa kiinni jos minä kaadun.