Tätä on luvassa:

Kirjoitan elämästä ja ystävyydestä. Kirjoitan siitä kun elämä potkii päähän. Kirjoitan teorioita miehistä, tunteista, parisuhteesta ja siitä kuinka se kestää vaikka töitä tehdään pahimmillaan 12 h/vrk ja ei ehditä kunnolla näkemään. Kirjoitan siitä miten koen ammatillisuuden elämässäni. Joitain vanhoja kirjoituksia, kuten runoja ja satuja, siirtelen tänne arkistojen kätköistä. Myös arjen ilot ja liikkuminen näkyy blogissa.

Toivottavasti viihdyt seurassani. Otan mielelläni vastaan mielipiteitä, ajatuksia ja kommentteja. Sähköpostillakin saa lähestyä: nuvo.niina@gmail.com

Tervetuloa minun maailmaani.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Että sellainen eilinen...

Eilinen oli mitä oli, tästä päivästä en vielä tiedä varmaksi mihin suuntaan ollaan menossa ja sunnuntaita kauhulla odottaen. Vaikka nuorten kanssa teen aika paljon töitä, saa heidän käytöksensä toisinaan minultakin jäämään leuan auki. Ihmettelen suuresti tapahtunutta ja eräiden nuorten harkitsemattomuutta.

Kaikkihan alkoi siitä, kun eilen istuskelin koneella. Missäs muualla olisinkaan viettänyt aikaa kuin facebookissa. Olin juuri poistumassa, kun keskustelu ikkuna rävähti auki. Ensimmäinen reaktio oli se, etten enää tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, mutta en voinut asiaan olla puuttumattakaan. Etenkään itse vanhana nuorena ja kyseiseen paikkaan tietyllä tapaa töitä tekevänä.

Se, että minä oikeasti jaksan omalla vapaa-ajallani puuttua nuorten asioihin on harvinaista. Mutta nyt se tilanne oli vain sellainen, että sitä ei voinut missään määrin sivuttaa. Näin ollen tuli soitettua useampi työntekijä läpi ennen kuin sain kiinni juuri sen kenet pitikin. Toiselle jätin puhelimen vastaajaan viestin. Ja kummaltakin tuli kiitokset siitä, että olin tuonut asian esille ja siihen puuttunut.

On monia asioita, joita aikuiset voivat katsoa sormien läpi, mutta tietyt tilanteet vaativat nopeita päätöksiä ja sen mukaisia toimintoja. Jos nyt asianomaiset sattuvat tämän jostain syystä lukemaan niin tervetuloa selvittämään asia henkilökohtaisesti minun kanssani ilman, että sosiaalisessa mediassa tarvitsee kaikesta uhota.

Voin omalla tavallani vain nauraa tälle nuorten pienelle uholle. Voi kun ei kaverit oikeasti taida tietää kuka heillä on vastassa ja miten pitkälle olen valmis asioita viemään. Palautettahan saa toki aina antaa, mutta ensin kannttaa katsoa peiliin ennen kuin sen tekee ja miettiä, että missä on oikeasti vika.

Ja jos samanlainen tilanne tulee jatkossa vastaan niin teen ihan varmasti samalla tavalla. On kyseessä sitten kuka tahansa. Niin, että ei millään pahalla. Ja jos minä en olisi puuttunut niin sen olisi tehnyt joku muu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti