Luinpa eräästä kirjasta opinnäytetyötäni tehdessä, kuinka pappi kertoi omasta kokemuksestaan rippileirillä. He olivat opetustuokiossa puhuneet Jumalasta ja siitä millainen Jumala on.
Opetustuokion aikana tämä pappi esitti nuorilleen kysymyksen, että jos he potkisivat palloa pihalla ja pallo osuisikin ikkunaan rikkoen sen pieniksi siruiksi, miten isä siihen suhtautuisi. Eräs ryhmän nuorista tiesi kertoa, että isä suuttuisi ja olisi vihainen. Niinpä pappi pyysi erästä poikaa esittämään pienessä näytelmässä isää ja he kävivät tilannetta läpi.
Näytelmän jälkeen pappi kysyi nuorilta, että jos rikkoisimme ikkunan vahingossa, suuttuisiko Jumala meille. Nuoret olivat yhtä mieltä siitä, että Jumala ei suuttuisi, koska ymmärtäisi sen olleen vahinko. Tämän jälkeen pappi kysyi nuorilta voisiko isä suhtautua vahingossa rikki menneeseen ikkunaan jollain toisella tapaa kuin suuttumalla. Eräs riparilainen totesi, että kyllä isä ymmärtäisi. Yksi tyttö nousi paikaltaan ylös ja meni papin luokse. Hän laski kätensä papin olkapäälle ja katsoi suoraan silmiin sanoen ei hätää, kyllä isä korjaa sirpaleetkin. Pappi katsoi nuorta hämmästyneenä ja liikuttuneena. Kyllä he ymmärsivät, ymmärsivät paljon enemmän kuin harva ihminen tietääkään.
Joka kerta kun mietin tuon papin kertomusta, minulla menee kylmät väreet selkää pitkin. Kyseessä ei ollut perinteinen rippikoulu, vaan kehitysvammaisten rippikoulu. Joukko toisenlaisia nuoria, joiden ymmärrys toista ihmistä kohtaan on suurempi kuin kenelläkään muulla. Tuo papin kertomus saa minut muistamaan sen, kuinka vajaavainen olenkaan, vaikka olen terve. Tuo kertomus rippikoulun opetustuokiosta saa minut ymmärtämään, sen kuinka suuria oivalluksia nuo nuoret olivat tehneet lyhyen opetustuokion aikana.
Isä korjaa sirpaleetkin. Niin. Kyllä korjaa, eikä korjaa vain niitä sirpaleita pois sieltä lattialta vaan korjaa ihmisessä olevia sirpaleita. Niitä, joiden takia meillä on paha olla. Jumala on armollinen ja rakastava Taivaan Isä, jonka lähellä meillä on hyvä olla.
Opetustuokion aikana tämä pappi esitti nuorilleen kysymyksen, että jos he potkisivat palloa pihalla ja pallo osuisikin ikkunaan rikkoen sen pieniksi siruiksi, miten isä siihen suhtautuisi. Eräs ryhmän nuorista tiesi kertoa, että isä suuttuisi ja olisi vihainen. Niinpä pappi pyysi erästä poikaa esittämään pienessä näytelmässä isää ja he kävivät tilannetta läpi.
Näytelmän jälkeen pappi kysyi nuorilta, että jos rikkoisimme ikkunan vahingossa, suuttuisiko Jumala meille. Nuoret olivat yhtä mieltä siitä, että Jumala ei suuttuisi, koska ymmärtäisi sen olleen vahinko. Tämän jälkeen pappi kysyi nuorilta voisiko isä suhtautua vahingossa rikki menneeseen ikkunaan jollain toisella tapaa kuin suuttumalla. Eräs riparilainen totesi, että kyllä isä ymmärtäisi. Yksi tyttö nousi paikaltaan ylös ja meni papin luokse. Hän laski kätensä papin olkapäälle ja katsoi suoraan silmiin sanoen ei hätää, kyllä isä korjaa sirpaleetkin. Pappi katsoi nuorta hämmästyneenä ja liikuttuneena. Kyllä he ymmärsivät, ymmärsivät paljon enemmän kuin harva ihminen tietääkään.
Joka kerta kun mietin tuon papin kertomusta, minulla menee kylmät väreet selkää pitkin. Kyseessä ei ollut perinteinen rippikoulu, vaan kehitysvammaisten rippikoulu. Joukko toisenlaisia nuoria, joiden ymmärrys toista ihmistä kohtaan on suurempi kuin kenelläkään muulla. Tuo papin kertomus saa minut muistamaan sen, kuinka vajaavainen olenkaan, vaikka olen terve. Tuo kertomus rippikoulun opetustuokiosta saa minut ymmärtämään, sen kuinka suuria oivalluksia nuo nuoret olivat tehneet lyhyen opetustuokion aikana.
Isä korjaa sirpaleetkin. Niin. Kyllä korjaa, eikä korjaa vain niitä sirpaleita pois sieltä lattialta vaan korjaa ihmisessä olevia sirpaleita. Niitä, joiden takia meillä on paha olla. Jumala on armollinen ja rakastava Taivaan Isä, jonka lähellä meillä on hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti