Sosiaalista elämää ja juhlallisia mietteitä

Tässä pääsiäisen aikana kun itsellä on kerrankin ollut pitkät vapaat on tullut nähtyä ystäviäkin. Kerrankin on voinut jättää kouluhommia hieman vähemmälle. Tai no oikeastaan ei olisi voinut, mutta näin tuli kuitenkin tehtyä. 

©Niala

Eilen kävin hyvän ystäväni kanssa tesmailemassa pukua ihan vanteen kanssa. Muutos töitä siihen joutunee tekemään aikas paljon, sillä tilaushetkestä on painoa pudonnut huimasti. Myös helman suhteen joutunee miettimään, millaiseen ratkaisuus päätyy. Kuvia en vieläkään uskalla julkisuuteen laittaa. En ainakaan sellaista mistä paljastuisi liikaa. Eihän sitä koskaan tiedä jos J tänne eksyy. Niin ja etenkin kun herralla ei ole tietääkseni tietoa koko puvun olemassa olosta. Aikaisemmin on tullut testailtua pukua ilman vannetta. Nyt vanteen kanssa katsottuna se oli vain entistä selvempi, että kyllä se siinä on se The Puku, niin kuin toiset sanovat. Tosin se oli sitä jo ensinäkemältä. Kaikkein parasta koko touhussa oli se, että ihana kaasoni oli mukana. Hänellä kun on jo kokemusta koko touhusta, on hänestä aivan mielettömästi apua. On minulla kyllä onnea. Nyt on jotain uutta ja jotain lainattua. Vielä pitäisi jotain sinistä ja jotain vanhaa saada. No tässä on onneksi vielä aikaa vaikka muille jakaa. Hiljaa hyvä tulee. Eihän meillä ole vieläkään edes aikaa lyöty lukkoon. 

Tänään aamupäivästä taas tuli napattua koiruus mukaan ja suunnattua vanhan ystävän kanssa pitkälle kävelylenkille. Mikäpäs sen mukavampaa kuin kävellä pitkin metsää ja pellon reunaa auringon paistaessa ja rauhassa jutellessa kaikesta maan ja taivaan välillä. Lenkin jälkeen oli kiva istua vielä siivotun pöydän ääreen lenkkikahville. Tovihan siinä vierähti, mutta hyvä mieli jäi. Eikös se ole se pääasia?

Päivä onkin vierähtänyt juhlapaikkoja katsoessa. Eilen tutkailin korttimalleja ja mietin koristeluideoita. Ideoita on vaikka muille jakaa. Kumpa tuo herraseni olisi yhtä innokas suunnittelujen suhteen kuin minäkin. J on jämähtänyt miettimään budjettikysymyksiä ja asuntokauppoja. Että tälläistä tänne.

 Ja Tiinalle tervetuloa seuraamaan blogia, joka kertoo kaikesta mahdollisesta. Kiva saada uusi lukija joukkoon.

Edit. Löysin hyvän valokuvaajankin, mutta en sitten tiedä.. En edes tiedä, tekeekö hän kuvauskeikkoja lainkaan. 

Haasteita maailmalle..

Olen hirveän huono näissä haasteissa. Edellinen haastekin jäi kesken, ehkä senkin saisi tässä vietyä taas joskus loppun. No minua muistettiin haasteen merkeissä.

Kerro kymmenen asiaa joista pidät ja haasta sitten viisi bloggaajaa tekemään sama.Tässä siis näitä. Samalla selviää minustakin jotain lisää.

1. Kirjoittaminen ja kirjat

2. Valokuvaaminen

3. Liikunta ja luonto

4. Koiruus Kaunosielu

5. Juhlien suunnittelu

6. Kahvi

7. Sauna ja siideri

8. Musiikki ja laulaminen

9. Maailman ihanin mies

10. Kynttilän valo ja valkoviini

Haastan mukaan SanKarin, TanjaH:n, Heitä Kenkä, Harakan ja OllisDarkin.

1. Ensimmäinen

Tämän haasteen löysin blogista HauvaHaaste. HauvaHaaste haastaa koiran omistajia jakamaan kertomaan kuvin koiristaan. Tämä haaste on ensimmäinen. Ja mitäpä muutakaan voisi olla luvassa kuin Kaunosielun pentukuvia.

Kaunosielusta eli Sofi neidistä kerroinkin jo laajemmin täällä. Mutta siis nyt varsinaiseen asiaan.

Tässä on Sofin ensimmäinen automatka meidän kanssamme. Olimme varanneet murulle pienen maton mukaan pehmikkeeksi sekä sammakkolelun turvaksi. Lapsi kuitenkin nukkui yli puolet matkasta, milloin jalkojeni välissä kippuralla ja milloin sylissä, puoliksi takin sisällä piilossa.

Tämä kuva on otettu Kaunosielun ensimmäiseltä pitkältä metsälenkiltä. Neito oli silloin kyllä vielä niin kovin pieni, että suurin osa matkasta taisi taittua vielä sylissä matkustaen. Urheasti neiti kyllä viipotteli menemään pienillä tassuillaan ja oli lapsi vielä sitä mieltä, ettei mikään voita sammaltyynyä. Millään ei olisi halunnut matkaa lähteä tästä jatkamaan. Tällä samalla reissulla lapsella tuli huoli siitä, että missä on lauma. Kokoajan olisi pitänyt pysyä yhdessä.




Tässä on ensimmäinen suukko mikä on kameralla saatu ikuistettua. Meillä meni pitkään, ennen kuin Sofi suostui liikkumaan kotona muuten kuin ruokakupille. (Siis useampi päivä) Siinä vaiheessa kun neiti on alkanut liikkumaan sisällä on hän tullut sohvan viereen ja katsonut niillä ruskeilla silmillään niin anovasti, että hänet on nostettu syliin. Pieniä suukkojahan siitä on saanut palkaksi ja lämpimän kerän syliin sikeään uneen.







Tässä näkyy Kaunosielun ensimmäinen lelu. Samainen sammakko oli jo mukana silloin kuin haimme neidin kotiin, mutta vasta myöhemmin sammakosta tuli suosikkilelu.

Sammakko oli myös pitkään kaapin päällä piilossa odottamassa, että ehdin sen korjata. Korjauksen jälkeen sammakko sai suuren suosion siihen asti, että se revittiin riekaleiksi kyljessä oleen reiän vuoksi.

Tässä totutellaan ensimmäistä kertaan veteen. Kyllä kiehtoi ihan hirveästi, mutta pelotti varmaan varmaan vielä enemmän. Ihan ensimmäinen kosketus veden kanssa lapsella oli se, kun se tippui jokeen ollessaan mieheni kanssa metsässä.

Taisivat kumpikin säikähtää silloin pahasti. J kun oli saanut neidon ylös vedestä, otti Sofi jalat alleen ja oli juossut samoin tein autolle turvaan.

Autosta onkin muodostunut Sofille turvapaikka. Mökilläkin se menee kovia ääniä pakoon ennemmin autoon kuin mökkiin.

Meidän lapsi kohtasi elämänsä ensimmäistä kertaa kilpikonnan. Kovin mielellään se olisi halunnut kuonolla tuuppia, tai siltä se ainakin vaikutti, mutta emme tainneet antaa siihen mahdollisuutta.

Tässä on Sofin ihan ensimmäinen koirakaveri. Pentuna Sofi ei pitkään aikaan suostunut leikkimään kenenkään muun kanssa. Muiden koirien ollessa puitossa Kaunosielu istui penkillä jonkun ihmisen kainalossa. Mutta kun jäljelle jäivät vain Sofi ja hänen kaverinsa oli meno villiä.