Koulutusta toisen perään. Perusarki siis pysyy erittäin kiireisenä. Saapas -koulutus loppui eilen ja eilen myös aloitin uuden verkkovaikuttaja -koulutuksen. Saapas on siis se aikuinen, joka näkyy kadulla vappuisin selvinpäin kohtaamassa nuoria ja verkkovaikuttaja taas toimii netin ihmeellisessä maailmassa kohdaten nuoria siellä. Kummassakin tapauksessa tarkoitus on olla siellä missä nuoret ovat.
Olen muuttunut hajamieliseksi ja vaivun usein omiin ajatuksiini. Jäin tänäänkin vain miettimään, että mikä on minun vastuuni bloggaajana. Haluanko minä kantaa vastuuta siitä mitä minä kirjoitan vai haluanko vain antaa olla ja kirjoittaa omaa mieltäni avoimeksi, milloin provosoivasti tai joskus toisella kertaa aivan erilaisesta näkökulmasta. Minä olen minä ja siksi ehkä välillä hieman hankala ihminen.
Vastuullisena aikuisena lähdenkin siis huolehtimaan ensi sijaisesti vain omista asioistani. Joku voisi ehkä sanoa, että olen edesvastuuton ja itsekäs tuollaisella ajatuspohjalla. Mutta onko se itsekästä, että pidän oman pääni kunnossa ennen kuin otan vastaan muiden murheita? Jokin logiikka siinä on. Enhän minä pysty jakaa muiden taakkaa jos itselläni on jo suuri painolasti kannettava? Jossain menee raja. Minun rajani ovat aina olleet veteen piirrettyjä viivoja viime syksyyn asti, jolloin sain burn outin. Silloin ymmärsin sen, että minä en voi yksin vastata kaikesta ja ensimmäisenä tulen minä ja minun tunteeni. Sen jälkeen muut.
Toipuminen oli mitä oli. Mielialat vaihtuivat kovaa tahtia, mutta ennen kaikkea tajusin hidastaa vauhtia. Siitä romahtaneesta ihmisestä, joka olin syksyllä ei ole enää merkkiä. Nyt on kevät ja aurinkokin paistaa ulkona. Minä kannan jälleen vastuuni, tosin ensi sijaisesti itsestäni, sen jälkeen vasta muista.
Minä en juurikaan puhu, mutta kirjoitan senkin edestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti