Se tunne, kun on vuoden ajan tehnyt opinnäytetyötä ja tietää sen siitä huolimatta olevan hyvin sekava ja loppua ei näy, vaikka pitäisi.
Sunnuntai meni armottomasti koneen edessä istuessa ja hakatessa auki vammaisuuden määritelmää ja kaikkea muuta mahdollista. Se, kun työ pursuaa korvista ja sen haluaisi vain heittää päin seinää. Se, kunkoko työ turhauttaa hitaalla etenemisellä ja oikeasti ei millään jaksaisi.
Tiedon hankkiminen. Varmaan se kaikista turhauttavin. Kyllä sitä tietoa löytyy, mutta ne ovat liian vanhoja. Miksi, voi miksi opinnäytetyön kanssa ei voisi olla helpompaa?
Kyllä minä nautin sen tekemisestä. Nautin, kun sain perehtyä raamatun vammaiskäsitykseen ja siihen mitä vammaistyö on tämän päivän seurakunnassa. Nautin siitä, että saan tehdä aiheesta, joka kiinnostaa. Mutta, mutta...
Jokainen opinnäytetyöntekijä ammattikorkeassa tietää sen mitä se on kun uppoutuu korviaan myöten johonkin. Se vie kaikki ajatukset ja muita tehtäviä ei saa tehdyksi.
Tästä viisastuneena.. Minä en kyllä enää lähde opiskelemaan. En ainakaan seuraavaan kolmeen vuoteen, sillä opinnäytetyön tekeminen on ihan syvältä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti