Tätä on luvassa:

Kirjoitan elämästä ja ystävyydestä. Kirjoitan siitä kun elämä potkii päähän. Kirjoitan teorioita miehistä, tunteista, parisuhteesta ja siitä kuinka se kestää vaikka töitä tehdään pahimmillaan 12 h/vrk ja ei ehditä kunnolla näkemään. Kirjoitan siitä miten koen ammatillisuuden elämässäni. Joitain vanhoja kirjoituksia, kuten runoja ja satuja, siirtelen tänne arkistojen kätköistä. Myös arjen ilot ja liikkuminen näkyy blogissa.

Toivottavasti viihdyt seurassani. Otan mielelläni vastaan mielipiteitä, ajatuksia ja kommentteja. Sähköpostillakin saa lähestyä: nuvo.niina@gmail.com

Tervetuloa minun maailmaani.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Suuria tunteita


Taas tuli jätettyä mies yksin kotiin viikonlopuksi. Minä sain onnellisesti suunnata raskaan työputken jälkeen leirille aivan mahtavan ryhmän kanssa. Mahtavat työntekijät ja mahtavat nuoret. Lisäksi muutama asiansa osaava isonen ja intoa pursuavia avustajia. Kyseessähän on siis kehitysvammaisten nuorten syysleiri.  Vähän toki tuntui tyhmältä pyytää omasta työpaikasta kolmea päivää vapaata, jotta voin lähteä leirille töihin tekemään samaa kuin teen omassa työssäni. Mutta ei tämä tekee ihan hyvää. Voi hieman orientoitua uuteen työhön tässä samalla.

Tämä leiri herättää vahvoja tunteita. Kun huomaa näistä nuorista sen, etteivät he ajattele sitä mitä muut heistä ajattelevat. Näistä nuorista, jokainen on aivan ainutlaatuinen ja näistä jokainen jää varmasti jollain tavalla mieleen tämän leirin jälkeen. Onko tämä viimeinen leiri henkilökohtaisena avustaja nuorten parissa? Jos on niin nämä nuoret jäävät erityisesti mieleen ja aivan erityiselle paikalle sydämeen. Nämä nuoret ovat elävä esimerkki siitä, kuinka kaikki nuoret voivat olla nuorisotyön alla sulassa sovussa.

Samalla tämä leiri tuo mieleen sen, että on aika päättää tietty ajanjakso elämästä. Pitäisi käydä liittämässä kahta aivan merkityksellistä ihmistä siitä, kuinka paljon heistä on minulle ollut apua ja kuinka heidän ansiostaan olen kasvanut ihmisenä niin paljon. Koulukin on nyt suoritettu ja sen myötä hoitokontaktit päättyvät. Sain kuin sainkin paperit koulusta ulos ennen arvioitua valmistumispäivää. Niin ja ennen valmistumista minulla on virka siltä alalta jolle on opiskellut ja jota haluan tehdä.

Junassa, ollessani matkalla kohti leiriä, kuuntelin Juha Tapion kappaletta, jossa laulelaan "anna pois itkuista puolet.." (kappaleen nimeä en nyt kuollaksenikaan muista),   ja pysähdyin ensimmäistä kertaa elämässäni kuuntelemaan laulun sanoja. Itkuhan siinä meinasi tulla. Kolme vuotta ja se on päätöksessä. Samaan aikaan haaveet toteutuvat seurakunnan virasta.

Kuitenkin on haikea olo. Olo on vähän samanlainen kuin silloin kun lähdin opiskelemaan Pieksämäelle. Hyppy tuntemattomaan, mutta se hyppy on tehtävä, jotta elämässä voi jatkaa eteenpäin. Koskaan ei saa luovuttaa, sillä ikinä ei tiedä, mitä seuraavan kulman takaa löytyy.

1 kommentti: