En ole varmaan koskaan kirjoittanut kunnolla meidän koiraneidistä. Sofi on siis pari vuotias saksanpaimen koiranarttu, jonka kanssa on pienestä pitäen ollut huolta ja murhetta.
Silloin kun neiti meille tuli, se oli todella pieni. Hyvä kun oli minun kengän kokoinen, vaikkei minulla ole edes iso jalka. Ensimmäiset päivät se vietti meillä kotona keittiön tuolin alla. Siitä se liikkui ainostaan syömään ja tekemään tarpeensa. Se oli kyllä jo silloin kun kävimme sen hakemassa niin sympaattinen kaveri, ettei toista ole vastaan tullutkaan.
Neidin kanssa saatiin tehdä paljon töitä, jotta siitä saatiin sosiaalinen myös muiden koirien kanssa. Sen kanssa on käyty paljon koirapuistossa ihan pennusta ja pitkään se saattoi huutaa päälle 10 minuuttia portilla, jos joku toinen koira tuli vähäänkään kohti.
Siitä pienestä, arasta ja pelokkaasta koirasta on kuitenkin kasvanut kaunis ja leikkisä koiruus, joka nauttii puistossa muiden kanssa leikkimisestä. Onneksi.
Jäljelle jäi vain remmiräyhä. Ja sitä ei ole helppo kitkeä pois. Välillä on päiviä, ettei se välitä muista koirista tuon taivaallista, mutta toisinaan siitä kyllä näkee, jos se on noussut väärällä jalalla ylös.

Meidän neidillä on tarve jokin outo tapa. Se vissiin ajattelee olevansa jollain tavalla ihminen. Näinhän ei koskaan saisi sanoa. Mutta kaveri istuu portailla samalla tavalla kuin mieheni ja nukkuu melkein aina niin, että pää on tyynyllä.
Yleensä sanotaan, että koirat nukkuvat silmät auki. No ei meidän neiti. Silmät ovat kiinni ja nukkuu todella sikeästi. Etenkin silloin kun me ollaan kotona. Liekö turvallista silloin nukkua. No eipä ainakaan tarvitse vahtia asuntoa.

Sofi on paukku arka. Neidin ensimmäinen uusi vuosi meni vessassa. Siellä oli pimeää ja se on keskellä kämppää niin, ettei sinne kuulu samalla tavalla kova pauke kuin muualle asuntoon. Tämä vuonna päästiin sentään vessasta pois. Nyt kaunosielu vietti uutta vuotta pöydän alla.
Kun asutaan levottomalla alueella ja täällä räjähtelee raketit vuoden ajasta riippumatta, ei ole koirallekaan kiva. Muistan muutaman kerran, että ulkona on jossain paukkunut ja mitä tekee sofi? Neiti toteaa vissiin mielessään, että ihan sama miten olette sohvalla niin mä tuun kans. Muutamaan otteeseen se on kiivennyt miehen selän päälle makaamaan. Jos siinä vaikka olisi turvallisempaa.

Sofi rakastaa lunta ja vesileikkejä. Vedestä se tosin tykkää vain silloin kun kyseessä ei ole juokseva vesi. Suihkuun sitä ei saa. Neitokauno menee täysin paniikkiin kun se tajuaa, että suihkusta tulee vettä. Uimaan se onneksi menee ja siitä se nauttii. Jotain helpotusta kuumille kesäpäiville. Uimapaikalle ei kuitenkaan ole pitkä matka.
Lumessa möyriminen on jotain aivan ihanaa. Tai sitten möyrimisen syynä on kuonopanta. Sekin voi olla mahdollista. Toisaalta meidän neiti on myös hyvin ulkona viihtyvä. Mitä pidempi lenkki kävellen tai juosten niin sen parempi. Mitään niin kivaa ei ole kuin se, että pääsee metsään juoksemaan pitkin poikin. Voi kun aina asuisikin näin lähellä metsän rajaa.
Suurta huolta neiti on aiheuttanut. Ihan pienestä asti on etsitty sille sopivaa koiran ruokaa. On syöty pedigreetä, jahtivahtia, lidlin jotain lammasruokaa, purina one:a sekä muutamaa muuta. Mutta aina on tullut jokin ongelma vastaan. Suurimpana ongelmana on ehdottomasti ollut vatsan toimivuus. Nyt syödään boosteria, joka on jopa Suomen metsästysliiton suosittelema ruoka. Tämä on aivan loistava ruoka mahalle, mutta...
Tänään on viimeisimmän kerran käyty eläinlääkärissä neidin korvien takia. Raukkaparka raapii ne verille, koska kutittaa niin paljon. Lopputuloksena on riippuvat korvat. Eläinlääkäri sanoi, että kyse olisi eläinperästen rasvojen puutteesta. Kyllä joo, hän sanoi siitä jo aikaisemminkin ja neidin ruokavalioon lisättiin lääkärin kehoituksesta raakapekoni ja kalanmaksa öljy. Totesi se lääkäri vielä, että toki voi olla, että kyseessä on haiman vajaatoiminta. Tosin vilahti sieltä esille myös kilpirauhasen vajaatoiminta.Se mitä näistä olen nyt tänään lukenut niin haiman vajaatoimintaa ei korvaongelma kyllä sovi lainkaan, mutta kilpirauhaseen voisi sopiakin. Ainakin osa oireista. Että näin... No nyt neidillä on lääkkeet korviin. Jospa se auttaisi. Että tälläinen tapaus asuu meidän perheessä..
Silloin kun neiti meille tuli, se oli todella pieni. Hyvä kun oli minun kengän kokoinen, vaikkei minulla ole edes iso jalka. Ensimmäiset päivät se vietti meillä kotona keittiön tuolin alla. Siitä se liikkui ainostaan syömään ja tekemään tarpeensa. Se oli kyllä jo silloin kun kävimme sen hakemassa niin sympaattinen kaveri, ettei toista ole vastaan tullutkaan.
Neidin kanssa saatiin tehdä paljon töitä, jotta siitä saatiin sosiaalinen myös muiden koirien kanssa. Sen kanssa on käyty paljon koirapuistossa ihan pennusta ja pitkään se saattoi huutaa päälle 10 minuuttia portilla, jos joku toinen koira tuli vähäänkään kohti.
Siitä pienestä, arasta ja pelokkaasta koirasta on kuitenkin kasvanut kaunis ja leikkisä koiruus, joka nauttii puistossa muiden kanssa leikkimisestä. Onneksi.
Jäljelle jäi vain remmiräyhä. Ja sitä ei ole helppo kitkeä pois. Välillä on päiviä, ettei se välitä muista koirista tuon taivaallista, mutta toisinaan siitä kyllä näkee, jos se on noussut väärällä jalalla ylös.

Meidän neidillä on tarve jokin outo tapa. Se vissiin ajattelee olevansa jollain tavalla ihminen. Näinhän ei koskaan saisi sanoa. Mutta kaveri istuu portailla samalla tavalla kuin mieheni ja nukkuu melkein aina niin, että pää on tyynyllä.
Yleensä sanotaan, että koirat nukkuvat silmät auki. No ei meidän neiti. Silmät ovat kiinni ja nukkuu todella sikeästi. Etenkin silloin kun me ollaan kotona. Liekö turvallista silloin nukkua. No eipä ainakaan tarvitse vahtia asuntoa.

Sofi on paukku arka. Neidin ensimmäinen uusi vuosi meni vessassa. Siellä oli pimeää ja se on keskellä kämppää niin, ettei sinne kuulu samalla tavalla kova pauke kuin muualle asuntoon. Tämä vuonna päästiin sentään vessasta pois. Nyt kaunosielu vietti uutta vuotta pöydän alla.
Kun asutaan levottomalla alueella ja täällä räjähtelee raketit vuoden ajasta riippumatta, ei ole koirallekaan kiva. Muistan muutaman kerran, että ulkona on jossain paukkunut ja mitä tekee sofi? Neiti toteaa vissiin mielessään, että ihan sama miten olette sohvalla niin mä tuun kans. Muutamaan otteeseen se on kiivennyt miehen selän päälle makaamaan. Jos siinä vaikka olisi turvallisempaa.

Sofi rakastaa lunta ja vesileikkejä. Vedestä se tosin tykkää vain silloin kun kyseessä ei ole juokseva vesi. Suihkuun sitä ei saa. Neitokauno menee täysin paniikkiin kun se tajuaa, että suihkusta tulee vettä. Uimaan se onneksi menee ja siitä se nauttii. Jotain helpotusta kuumille kesäpäiville. Uimapaikalle ei kuitenkaan ole pitkä matka.
Lumessa möyriminen on jotain aivan ihanaa. Tai sitten möyrimisen syynä on kuonopanta. Sekin voi olla mahdollista. Toisaalta meidän neiti on myös hyvin ulkona viihtyvä. Mitä pidempi lenkki kävellen tai juosten niin sen parempi. Mitään niin kivaa ei ole kuin se, että pääsee metsään juoksemaan pitkin poikin. Voi kun aina asuisikin näin lähellä metsän rajaa.
Tänään on viimeisimmän kerran käyty eläinlääkärissä neidin korvien takia. Raukkaparka raapii ne verille, koska kutittaa niin paljon. Lopputuloksena on riippuvat korvat. Eläinlääkäri sanoi, että kyse olisi eläinperästen rasvojen puutteesta. Kyllä joo, hän sanoi siitä jo aikaisemminkin ja neidin ruokavalioon lisättiin lääkärin kehoituksesta raakapekoni ja kalanmaksa öljy. Totesi se lääkäri vielä, että toki voi olla, että kyseessä on haiman vajaatoiminta. Tosin vilahti sieltä esille myös kilpirauhasen vajaatoiminta.Se mitä näistä olen nyt tänään lukenut niin haiman vajaatoimintaa ei korvaongelma kyllä sovi lainkaan, mutta kilpirauhaseen voisi sopiakin. Ainakin osa oireista. Että näin... No nyt neidillä on lääkkeet korviin. Jospa se auttaisi. Että tälläinen tapaus asuu meidän perheessä..