Yövuoron ihanuuksia ja harjoittelua

Jälleen kerran päivällä hälytettiin töihin. Eihän siinä, mielelläni minä keikkaa teen. Etenkin näin yö aikaan. Jokainen varmaan tietää syyn siihen. Omalla tavallani nautin näistä yövuoroista jopa enemmän kuin peruspäivä vuorosta. Nyt on ihanan hiljaista. On töiden lomassa aikaa myös itselle. Toki tässä on varjopuolensa. Taas huomen aamulla tietää tehneensä yövuoron, joka osui kalenteriin kaikkea muuta kuin sopivaan kohtaan. No pikkuhiljaa aletaan olemaan jo voiton puolella.

Tälläkin kertaa varustauduin läppärillä työvuoroon. Kasasin reppuun kirjoja, joissa on käsitteitä opinnäytetyöhö, mutta turha toivo. Tänä yönä ei aivot liikkuneet mihinkään suuntaan. Toisaalta ei se nyt niin kummallista ole, sillä olen kuitenkin 9.00 - 15.30 istunut hyvin tiivisti tietokoneen edessä tehden harjoittelupaikalla töitä hankeen eteen. Siispä annoin itselleni luvan nauttia tästä yöstä hieman toisella tavalla.

Bussin vaihdon yhteydessä sain jostain syystä päähäni käydä katsomassa anttilasta, että vieläkös sitä Tuhkimo Tarina -telenovellaa saisi sieltä hommattua. Olen kyseistä sarjaa metsästänyt nyt kuukauden verran ihan tosissani. Mikäpä olisikaan parempaa ajan vietettä ensi kesän leireillä kuin joku hömppä sarja, jonka ajaksi voi niin heittää aivot narikkaan. Sarjaa ei kuitenkaan tälle yölle löytynyt, mutta vaihtoehtoisesti mukaan lähti kyllä Pieni Talo Preerialla -sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta. Sitä on sitten tullut katsottua tämän yön aikana ihan urakalla.

Facebook on näin yövuoroon myös ihan näppärä ajankuluttaja. Kuten tavallisesti oli tälläkin kertaa vielä muutama henkilö hereillä ja saatiin ihan mielen kiintoinen keskustelu aikaiseksi. Jäin vain miettimään, että olisiko pitänyt käydä myös työprofiilissa pyörähtämässä, mutta ehkäpä senkin ehtii vielä tämän yön aikana tekemään.

Huomenna olisi vielä lyhyehkö päivävuoro harjoittelussa. Omavaltaisella päätöksellä lyhensin huomista työvuoroa. Kyllä tämä viimeinen harjoittelu on hyvä näin opiskelijan talouden tukemiseen. Mikäpä sen parempaan kun se, ettei välttämättä tarvitse olla paikalla, jotta hommat edistyisivät. Ja toisaalta, nyt kerrankin tuntuu, että hanke etenee hyvällä vauhdilla eteenpäin. Tyhjä paperi on aina se ongelma. Auttaiskohan rungon hahmottaminen myös muihin koulutehtäviin? Lähtisivätkö ne luistamaan yhtä hyvin. Kaikkein mieluiten tietysti ottaisin henkilökohtaisen sihteerin, joka voisi hoitaa koulutehtävät puolestani kuntoon.

Nyt taitaa kutsua puuron keitto, jotta asukkaamme saisivat lämpimän aamupalan. Minun tuurillani vielä poltan puuron pohjaan, mutta katsotaan kuinka käy.

Stand up -koomikko Niko Kivelä

Viimeisen kahden viikon aikana olen kerrankin saanut otettua irtioton arjesta.

 

Viime viikon torstaina lähdimme ystävä pariskunnan kanssa liikenteeseen. Tämä oli kyllä jo sovittu tammikuun puolella. tarkoituksena oli viettää mahtava ilta yhdessä ensin tehden jotain ja sen jälkeen meillä kokkaillen ja iltaa istuen.

Meitä pääsi sitten viihdyttämään yksi Suomen parhaista, ellei jopa paras stand up -koomikko Niko Kivelä. Liput eivät olleet pahan hintaiset ja pääsimme jopa ihan eturiviin, tosin puolivahingossa. hetken tuli mietittyä kun tajusin paikat, että voiskos vielä jotenkin perua. Mutta ei, kyllähän Kivelä oli nähtävä.

Illan keikka oli ihan huippu. Se miten Kivelä otti yleisön huomioon ja sai koko porukan mukaan hänen show:n oli ihan käsittämätöntä. 2 * 45 minuutti pelkkää nauramista vatsalihakset solmussa. Välissä sai vartin verran vetää henkeä ennen seuraavaa osuutta.

Kivelän kommenteille tuli naurettua vielä illallakin. Polisiisit esittelivät kalustoaan ja paljon muuta mukavaa. Ilta oli ihan käsittämätön ja mahtava.  Tästä ystäväpariskunnan kanssa vietetystä illasta tulee varmaan ainakin toivottavasti jonkinlainen perinne. Ja voisin kyllä samalla uskoa, että myös Kivelän kommentit tulevat vahvasti elämään mukana. Ainakin jossain määrin.

Vaikka olen aina ajatellut, etten rupea täällä mainostamaan, niin nyt on pakko sekin tehdä. Jos teillä, rakkaat lukijat, on koskaan mahdollisuutta lähteä katsomaan Niko Kivelää ihan livenä niin tehkää se ihmeessä. Samalla kannattaa toivoa, ettei muun yleisön joukossa ole tosikoita vaan, että yleisö koostuisi saman henkisistä ihmisistä kuin mitä te olette. Silloin keikasta saa varmasti kaiken irti ja Kiveläkin heittäytyy täysin rinnoin tai jollain muulla keinolla mukaan.

Tätä ei voi missata! Kivelän kietueen paikat ja ajat näet täältä.

Miten niin ihmisellä voi olla tylsää?

(Tämä ei missään määrin ole tosi tarina. Yllätin taas itseni tekemästä jotain muuta kuin koulutehtäviä ja tässä on lopputulos...)

Istuinpa iltaa ystäväni kanssa läheisessä kuppilassa. nautin pikkaisesta kahvista hyvän ystävän seurassa, kun alkoi kuppilassa tapahtumaan kummia.

Yhtäkkiä joku huusi, että päästäkää pappi tuskasta. Silloin tajusin, että kylän hekottava pappi tarjosi jälleen tutuille viskiä ja hullu piisi soi taustalla.Huonommat vierailijat olivat jälleen röyhkeitä huutaessaan kurkku suorana, että ryystetään kunnolla. Kuppilan omistaja Kaukalon Pekka auttoi pappia tuskassa ja toi tälle pikkaaiset limpsat pöytään. Samalla Kaukalon Pekka näki papissa selvät hullun piirteet ja poistui paikalta päätään pudistellen. Samalla minä heitin haaveet kuppilan pallista ja päätin lähteä kohti kotia.

Seuraavana aamuna kappelin pimut kertoivat nähneensä, kuinka tuskaista pappia oli saatettu kotia kohti. Oli Elli kurittanut miestä ja touhu oli muistuttanut jo pahasti papin herjausta. Ellihän toki tunnettiin koko kylällä. Hän oli se kuiva, mutta naseva papin rouva. Ellin käsittelyssä pappi tuskaansa parahtaa ja myöntää olin pappi kenossa ja mukitolkulla tuli otettua potun viskiä. Elli puisteli päätään ja totesi vain, että on hänellä sitten hintava pappi.

Pikkainen kappeli säteili aamuauringossa, kun hiihtävä pappi sitä lähestyi. Lilli Kupponen odotteli jo sisäänpääsyä pikku-timpan kanssa. Molemmilla kuorovaatteet yllä ja siinä oli havaittavissa selvää hoikkaa lumoa. Pappi päästi heidät sisään. Lilli Kupponen, pikku-timppa ja hekottava pappi siirtyivät urkuparvelle ihmettelemään kauheaa pölyä. Lallin kumautus kertoi seurakunnalle Jumalanpalveluksen alusta ja pappi vielä mietti urkuparvella, että ehtisikö hän vielä panna menemään. 

näin siis sujui viikonloppu. itse seisoin raukkana pihalla. En tohtinut pikkaiseen kappeliin mennä häiritsemään kesken touhun vaan suuntasin matkani verstaalle laittaakseni kaiken valmiiksi. Lopuksi laitoin passin nuppia kuntoon ja lopputulos oli sen mukainen. 

Että sellainen eilinen...

Eilinen oli mitä oli, tästä päivästä en vielä tiedä varmaksi mihin suuntaan ollaan menossa ja sunnuntaita kauhulla odottaen. Vaikka nuorten kanssa teen aika paljon töitä, saa heidän käytöksensä toisinaan minultakin jäämään leuan auki. Ihmettelen suuresti tapahtunutta ja eräiden nuorten harkitsemattomuutta.

Kaikkihan alkoi siitä, kun eilen istuskelin koneella. Missäs muualla olisinkaan viettänyt aikaa kuin facebookissa. Olin juuri poistumassa, kun keskustelu ikkuna rävähti auki. Ensimmäinen reaktio oli se, etten enää tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, mutta en voinut asiaan olla puuttumattakaan. Etenkään itse vanhana nuorena ja kyseiseen paikkaan tietyllä tapaa töitä tekevänä.

Se, että minä oikeasti jaksan omalla vapaa-ajallani puuttua nuorten asioihin on harvinaista. Mutta nyt se tilanne oli vain sellainen, että sitä ei voinut missään määrin sivuttaa. Näin ollen tuli soitettua useampi työntekijä läpi ennen kuin sain kiinni juuri sen kenet pitikin. Toiselle jätin puhelimen vastaajaan viestin. Ja kummaltakin tuli kiitokset siitä, että olin tuonut asian esille ja siihen puuttunut.

On monia asioita, joita aikuiset voivat katsoa sormien läpi, mutta tietyt tilanteet vaativat nopeita päätöksiä ja sen mukaisia toimintoja. Jos nyt asianomaiset sattuvat tämän jostain syystä lukemaan niin tervetuloa selvittämään asia henkilökohtaisesti minun kanssani ilman, että sosiaalisessa mediassa tarvitsee kaikesta uhota.

Voin omalla tavallani vain nauraa tälle nuorten pienelle uholle. Voi kun ei kaverit oikeasti taida tietää kuka heillä on vastassa ja miten pitkälle olen valmis asioita viemään. Palautettahan saa toki aina antaa, mutta ensin kannttaa katsoa peiliin ennen kuin sen tekee ja miettiä, että missä on oikeasti vika.

Ja jos samanlainen tilanne tulee jatkossa vastaan niin teen ihan varmasti samalla tavalla. On kyseessä sitten kuka tahansa. Niin, että ei millään pahalla. Ja jos minä en olisi puuttunut niin sen olisi tehnyt joku muu.

Pikkuseikkailijan tohveliarvonta

Ruokakulttuuri

Alkuviikosta koulun ruokalassa jäin taas päivittelemään kouluruuan alhaista tasoa. Ymmärtäisin sen kyllä jos kyse olisi ilmaisesta kouluruuasta, mutta ei. Minä joudun kaiken lisäksi vielä maksamaan siitä. 

Kaikki varmaan tietävät täytetyt paprikat. Paprika putsataan ja täyte (yleensä riisijauheliha -seos ja juusto) laitetaan paprikan sisälle. Päälle laitetaan vielä ripaus juustoraastetta ja sitten laitetaan uuniin. Yleensä lopputuloksena on maukas ateria,  etenkin jos on tuoretta leipää ja hedelmäinen vihersalaatti kaverina.

Mutta ajatelkaapa täytettyä perunaa. Mielikuvana ajatus vastaa hyvin pitkälle täytettyä paprikaa. Pelkästään täytetty viittaa siihen, että täyte on sisällä. Mutta miten toimii Fazer Amica? Maanantaina oli siis ruokana  täytettyjä perunoita. Halkaistu, uunissa kypsennettu peruna ja sen kanssa maustettu tzatsiki kastike. Se kastike oli perunan täyte. Jos puhutaan täytetystä perunasta niin odottaisin perunaa, jonka sisällä on täytteet. En perunaa, jonka päälle voi laittaa kastiketta täytteeksi. Ei silloin voida puhua täytetystä perunasta, koska täyte on kastike sille perunalle! Kastike ei voi saman aikaisesti olla täyte ja kastike!

Vähän vastaavanlaisia juttuja löytyy koulujen keittiöistä enemmänkin. Kamalinta mielestäni tässä on ravinnearvot. Ymmärrän kyllä, että ruokaa tehdään pienellä budjetilla ammattikoululaisille (heillä ilmainen kouluruoka) ja ammattikorkean opiskelijoille (2,43€). Mielestäni on äärimmäisen hölmöä, että ruoka tehdään "ilmaisen ruuan nauttijoille", jolloin ruuan taso on ala-arvoista ainakin siihen nähden, että joudun siitä maksamaan. Kela kuitenkin maksaa koululle ateriakorvaukset (Amk:n opiskelijalla viissin 4€). 

Toinen mikä hämmästyttää suuresti on ruotsalainen pyttipannu. Ajalkaapas, että perinteisen ja ruotsalaisen pyttipannun välinen ero on kastikkeessa. Siis jälleen avain sana on kastike. Ensinnäkin se kastike on järkyttävän makuista ja lisäksi koko pyttipannu ui siinä kastikkeessa. Todennäköisesti sekin pyttipannu oli tehty maanantaisista perunoista ja kenties viime viikkoisesta nakkikastikkeesta. Sekaan oli toki yrittetty heittää muutama sipuli. Mutta silti! Ehkä sitten joskus kun minulla on omia lapsia voin heille sanoa, että "hei tänään ei syödä perunoita ja nakkikastiketta vaan ruotsalaista pyttipannua."

Missä on vika? Pitääkö kaikesta säästää vai olenko minä vain tottunut liian hyvään? 

Paukkupakkasia

Pakkasukko paukuttaa. Kylmiä öitä, kuuran töitä... On taas täällä etelässäkin päästy kunnon pakkaslukemiin. Vaikka pidänkin talvesta, niin pakkasen kovuudella on kohtuutensa. Etenkin kun näin sisällä ollessa kun tuntuu, että varpaita palelee.

Näin keskitalven aikaan huomaa taas sen, että pakkaset kiristyvät (ehkä voisi sanoa, että valitettavasti). On jotenkin veikeä fiilis katsella ympärilleen ja tajuta se, kuinka valoisaksi lumi tekee tämän pimeän vuoden ajan. Omalla tavallani minä nautin tästä. Saan pukeutua lämpimästi ja juuri oman tyylini mukaisesti.

Kun katselen ympärilleni näin talviaikaan, huomaan sen, kuinka monilla on kylmä. Pakostikin jään miettimään, että miten ihmeessä on mahdollista, ettei enää osata pukea oikein päälle. MIKSI SITÄ PITÄÄ HYPPIÄ ULKONA LYHYESSÄ TAKISSA, ILMAN PIPOA JA HASKOJA? Eniten kuitenkin kummastuttaa se, että sen jälkeen valitetaan kylmää ilmaa. En minä palele. Minä tosin käytänkin kerrospukeutumista ja väljän päälikerroksen taktiikkaa.

Näin talvella ja etenkin kovemmilla pakkasilla on oikeasti tärkeää pukea oikein päälle. Kun lähdetään siitä liikkeelle, että alusvaatteiden päälle puetaan ns. ensimmäinen iho. Kyseessä on lämmin aluskerrasto, jonka tarkoitus on olla hengittävä. Sen päälle voidaan kovalla pakkasella laittaa toiset, tosin väljät, housut päälle. Näiden päälle ulos mennessä laitetaan ulkohousut, jotka mielellään pitävät tuuleta. Nämä ei kuitenkaan saa olla ihonmyötäiset. IHONMYÖTÄINEN VAATE EI JÄTÄ ILMARAKOA JA ON SIKSI KYLMÄ! Sama kaava toistetaan paitojen suhteen.
 
Vai onko suomalainen kansa jotenkin sellainen, että kaikesta on pakko löytää jotain valitettavaa? Mutta hyvät ihmiset: ÄLKÄÄ VALITTAKO KYLMYYDESTÄ VAAN OPETELKAA PUKEUTUMAAN OIKEIN!

Aamun into

Postimies soitteli ovikelloa ennen kahdeksaa. En osannut olla kovin otettu, vaikka tiesin mitä hän minulle toimittaa. Suurin syy siihen oli se, että myös J heräsin siihen ovikellon pimputukseen. No toivottavasti ei muista sitä enää kun pääsee töistä.

On juuri sellainen kun odotin sen olevan. Ainut, että kangas ei ihan vastannut mielikuvaa, mutta kaunis se on silti. Kaventamaan joutuu reippaalla kädellä, mutta sitä ei vielä tehdä. Se tehdään vasta lähempänä ajankohtaa. Painoa on siis lähtenyt siitä kun mittat on otettu. Hieman jäin miettimään, että osaanko sittenkään tehdä kavennuksia itse vai pitääkö kuitenkin turvautua ammattilaiseen.

Kuvia en uskalla laittaa. Paljastuu muuten täysin. :) Alushame problematiikkakin ratkesi. Ihana Kaasoni lupasi lainata omaa hamettaa minulle. Tuo puku tarvitsee vannehameen. kangas on sen verran raskas, ettei ilman sitä laskeudu kauniisti alas ja toisaalta myöskään helma ei pääse oikeuksiinsa ilman vannehametta. Yksi huoli vähemmän. Vielä pitäisi lyödä lukkoon päivä ja paikka. Sen jälkeen todellinen suunnittelu voi alkaa. :)

Messuilua

Olin varannut viikonlopulle hyvin tilaa Häämessuja varten. Meidän piti alunperin lähteä käymään siellä jo lauantaina, mutta tuli pieni este matkaan, joten sunnuntai aamuna otimme suunnaksi Helsingin Wanhan sataman. 

Kyseessä oli meidän ensimmäiset (samalla myös viimeiset) häämessut. Sisäänpääsyn hinta oli ihan kohtuullinen, tosin sille rahalle ei vaan saanut mitään vastinetta. Tuntui kuin olisi ollut Mustamäen torilla. Jokaisella kojulla henkilö hehkutti heidän toimintaa ja yritti vakuuttaa, että he olisivat paras vaihtoehto. Lohduttavaa oli sania, ettemme ole vielä niin pitkällä, että päivämäärää olisi vielä lyöty lukkoon.

Lähdimme siis messuille etsimään ideoita kutsukortteihin, kattauksiin ja koristeluihin. Eipä messuilta vastauksia näihin löytynyt. Sinooperin, sinellin ja askarellin pisteet olivat ainoat, joissa oli jotain ideoita, mutta niitäkin tosi vähän. Mutta onneksi mukaan tarttui messuilta muutama askartelulehti, joista löytyi muutamia käyttökelpoisia ajatuksia. Netistä ajatuksia löytyy paljon helpommin. Meillä on onneksi aikaa. Vielä on ainakin vuosi ellei jopa puolitoistakin aikaa.

Onneksi meillä on suunnitelmia jo tehty valmiiksi. Minun puku on tulossa kohta puolin Suomeen. Katsotaan millainen se sitten on. Toivottavasti sellainen kuin halusin. Eniten mietityttää kankaan laatu. Mutta kuitenkin. Vieraslistaa olen aloittanut, samoin kun koristeiden hankkimisen. Häämarssiin on mietitty vaihtoehtoja ja häävalssikin taitaa olla valittu. paikka puuttuu, samoin kuin kirkko. Mutta ensin pitää olla valittuna päivä. Mutta vielä ehtii. Mikä kiire valmiissa maailmassa, ei Roomaakaan rakennettu päivässä.   

Olenpa miettinyt...

... Paljon kaikenlaista.

Mutta siis tämä tuleva viikonloppu on pyhitetty oikeastaan vain ja ainostaan häiden miettimiseen ja niiden suunnitteluun. No minun pukuhan on jo hallinnassa. Kohta puoliin Suomeen tulossa, mutta muuten kaikki onkin sitten vielä auki. Ehkä tämän viikonlopun häämessut antavat uusia ajatuksia koristeisiin ja korttipolitiikkaan. Mukavinta tässä on se, että J on lähdössä mukaan sinne. Eihän ne häät yksin minua varten ole.

Viimeistä lomaviikkoa viedään myös taas vaihteeksi. Maanantaina olisi taas paluu todelliseen arkeen, kun koulu ja työt pyörivät samaan aikaan. Tiukka kevät tulossa ja samaan aikaan tulee hoidettua ties kuinka monta asiaa. Mutta, nyt voin sanoa rehellisesti, että Onneksi J sanoi, ettei häitä tule ennen kuin koulu on loppu. Tämä päätös on tehty jo aikaisemmin, mutta hyvä näin. Mitäköhän tästä keväästä olisi tullut, jos olisi pitänyt samaan aikaan vielä ajatella koulujuttujen kanssa korttien väsäämistä tai koristeita sen suuremmin.

Koska puku on jo hankittu tuleviin häihin (tosin häiden ajankohta ei ole vielä tiedossa), on pidettävä huolta siitä, että siihen mekkoon varmasti mahtuu. Siinä mielessä meidän yhteinen kuntokuuri on vain hyvästä. J:llä tosin on paino lähtenyt nätisti laskuun toisin kuin taas minulla. Mietimmekin jo, ettei tuo tämän hetkinen ohjelma ole ehkä minulle sopivin tai sitten syy on jossain muualla. Toki minä liikun vähän vähemmän. Mies kun on nyt aloittanut juoksemisen, mutta minä en ole vielä siihen pystynyt kaiken maailman vaivojen takia. Nyt kuitenkin näyttää, että paino on ottanut laskusuunnan. Hitaasti, mutta kuitenkin. Toivotaan, että nyt homma lähtisi kunnolla käyntiin.

Kuntoilun iloja ei kun siis tuskaa..

Ei enää kirkossa istumista. Nyt liikutaan!

Toista viikkoa viedään nyt kunto-ohjelmassa. Mukavaahan tuota on tehdä, kun miehen kanssa yhdessä painetaan menemään niska liskamassa. Vielä kun tuloksia alkaisi tulla.

Vaikka teen mitä tahansa niin paino vain nousee. Miehellä puolestaan tulee paino kyllä ihan nätisti alaspäin. Hieman turhauttavaa. Lähtöpainosta on kuntoilun myötä tullut melkein kilon verran lisää. En minä mitä lisäkiloja kaipaa vaan haluan kiloistani eroon. Kaikki muut arvot ovat kyllä pysyneet samana. Onneksi. Vielä kun painokin lähtisi lasku suuntaan niin olisin tyytyväinen.

Jos jotain positiivista tästä pitäisi löytää niin olo on huomattavasti pirteämpi kuin pitkään aikaan. Keho myös huutaa välipäivinä, että pitäisi liikkua. No välipäivistä olen pyrkinyt pitämään kiinni. Lihaksetkin tarvitsevat lepoa. Ruokakulttuuria pyritään vetämään myös uusiksi. Ennemmän kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Skarppauslinjalle en lähde.

Ehkä tämä tästä. Jos helmikuun alkuun mennessä saisi viisi kiloa pois niin olisin enemmän kuin tyytyväinen, mutta siinä tapauksessa pitäisi viikossa lähteä enemmän kuin kilo pois. Ei taida olla mahdollista. Kuinka kohan koville sitä voisi itsensä vetää ilman, että kroppa sanoo itsensä irti? Jos nyt kuitenkin mennään ihan maltillisesti eteenpäin. Tätä kunto-ohjelmaa olisi jäljellä vielä viikko. Sen jälkeen aloitetaan 9 vko:n tiukka ohjelma.

Uusi vuosi - Uudet kujeet

Vuotta vaihdettiin. Tälläkin kertaa olimme kotona, koska koira neiti säikkyy pauketta. Vaikka olimmekin kotosalla, ei vuoden vaihde missään tapauksessa ollut tylsä. Vauhtia riittii sitäkin enemmän metsäreissuineen ja pienine eksymisineen. Vuotta vaihdettiin yhdessä siskoni perheen kera ja minulla oli ainakin mielettömän hauskaa.

Tänä vuonna minä puolestani aion:

- hoitaa koulun kunnialla loppuun

- tiputtaa painoa reippaasti

- tehdä töitä

- toivon mukaan ehtisin nauttia elämästä, miehestä ja meidän neitokaunostakin hetken.