Kölnin valot - YAD:n matkassa mukana Kölnissä (osa 3) ja Kuvia tien päältä 2013 (osa 3)

Viime keväänä minulla oli mahdollisuus päästä YAD:n matkassa Kölniin. Reissu tarjosi huikean matkan, jossa pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin. Yad:n Street Teamin jäsenenä pääsin näkemään myös muita street teamin jäseniä ja samalla poistamaan kasvottomuuden verhon omalta osaltani. Kölnin matkan myötä sain uusia ystäviä, joiden kanssa on tullut pidettyä yhteyttä reissun jälkeen ja uusi reissukin on jo suunnittelilla meidän Kölnin kolmikolla. Toisinaan kannattaa hypätä liikkuvaan junaan ilman, että tuntee ketään entuudestaan ja ottaa vastaan sen mitä tulee. Matka oli kaikesta huolimatta onnistunut, vaikka matkassa aina sattuu ja tapahtuu ja kaikki ei vältäämättä mene ihan putkeen. Tähän nyt kuitenkin huipentuu Kölnin reissun kuvat ja välähdykset, joita olen teille tarjonnut enemmän ja vähemmän.

 

YAD on parhaimmillaan ystävyyttä, rohkeutta, avoimuutta, ennakkoluulotonta ja suvaitsevaisuutta. Tämän minulle opetti kaksi aivan mahtavaa ihmistä, joiden kanssa oli ilo tutustua Kölnin mahtavaan kaupunkiin kävellen ristiin ja rastiin, hullutellen ja hassutellen sekä tietenkin kätköjä hakien. Kölnissä on sitä paitsi melkein mahdotonta eksyä. Jos vain näkee Domin, löytää aina perille. 

Paluu juurille - Kuvia tien päältä 2013 (osa 2)

Pääsiäisenä päätimme tehdä kätköreissun Lappeenrannan ja Imatran suunnille. Jotain olenkin siitä kirjoittanut täällä. Tuo matka oli yksi niistä, joiden avulla olen tänä vuonna saanut matkata omaan menneisyyteni. Tämä on tietyllä tapaa mahdollistanut haavojen parantumisen. Toisinaan on pakko avata haavat, jotta ne pääsisivät paranemaan kunnolla.



                            

Päihdetyötä Kölnissä - YAD:n matkassa mukana Kölnissä (osa 2)

Viime keväänä minulla oli mahdollisuus päästä YAD:n matkassa Kölniin. Reissu tarjosi huikean matkan saksalaiseen päihdehuoltoon ja siihen mitä sen eteen siellä tehdään. Kävimme tutustumassa kahteen kohteeseen.


Ensimmäinen oli huumeiden käyttäjien päiväkeskus Cafe Victoria, jossa asiakkaat ovat pitkään aineita käyttäneitä ja huumeet eivät ole heidän ainoa ongelmansa vaan yleensä nämä ovat myös tyttömiä ja asunnottomia. Cafe Victoriassa oli mahdollista päästä mm lääkärin ja hoitajan vastaanotolle, lisäksi paikasta voi ostaa puhtaita ruiskuja, mutta nämä ruiskut on palautettava heille. Lisäksi heillä oli tuossa paikassa myös kahvia ja ruokaa tarjolla pientä korvausta vastaan. Tilasta löytyy myös suihkut ja majoitus tarvittaessa. Cafe Victorian tarkoitus on myös tarjota asiakkailleen paikka, jossa voi oleskella ja hengailla. Tiistaisin on aina elokuva, joka kokoaa yhteen enemmänkin katsojia. Cafe Victorian tilat ovat savuttomat eikä alueella saa käyttää tai diilata huumeita. Huumeita käyttääkseen asiakkaan on poistuttava kokonaan Cafe Victorian alueelta. Pelkästään kannabiksen käyttäjät yritetään pitää Cafe Victoriasta pois, sillä paikassa on paljon kovien aineiden käyttäjiä. Näin yritetään huolehtia siitä, etteivät kannabiksen käyttäjät siirtyisi niin helposti kovempiin aineisiin.

Mielstäni tämän tyylinen toiminta on hyvä esimerkki siitä, miten yhdistys tasolla voidaan pitää huolta myös niistä, joita yhteiskunta ei tavoita samalla tavalla. Cafe Victoriaa meille esitellyt henkilö tiivisti ajatuksen hyvin: "Drug people need help." Heidän asiakkaidensa suurin ajatus on se, että mistä saa lisää huumeita. Ilman huumeita he ovat levottomia ja agressiivisia. Lähtökohtana on kuitenkin se, että asiakasta pyritään auttamaan siinä, että hän pystyisi muuttamaan omaa elämäänsä. Tämä auttaminen kuitenkin tapahtuu heidän omilla ehdoillaan ja ajatuksena onkin, että Cafe Victoria voisi olla yksi porras heidän kuivassa ja huumettomassa elämässään. Paikan työntekijät ohjaavat asiakkaitaan eteenpäin, mutta terapia mahdollisuudet pienenevät hintojen kasvaessa.

Jokaisessa maassa pätee sama asia, kun kyse on nuorista käyttäjistä. Vanhemmille on aina kova paikka, kun he saavat tietää lastensa käyttävän huumeita. He kyselevät, että miksi on kokeiltu aineita. Cafe Victoria järjestää torstaisin vanhemmille tietoa huumeista ja niiden vaikutuksesta.Samat ongelmat ovat nähtävissä myös meillä Suomessa. Valitettavasti.

Toinen vierailun kohde oli koulutuskeskus tyylinen paikka, jossa kiinnitettiin huomio peliriippuvuuden, alkoholiongelmienn, huumeongelmien ja nettiriippuvuuden ennaltaehkäisyyn. Samalla he antavat myös päihdevalistusta nuorille ja kouluttavat ammattilaisia kohtaamaan noita asioita. He antavat tietoa myös vanhemmille, miten noissa tilanteissa tulisi toimia.

Ja tottakai kun kyseessä on YAD, me veimme tuliaisiksi materiaalia englanniksi mm. huumetietokortit.

Ensimmäinen osa tuosta matkasta löytyy täällä. 

Vaasa - Kuvia tien päältä 2013 (osa 1)

Joskus joku sanoi, ettei menneeseen saisi hirvesti katsella. Mutta muutama kuvapostaus on jäänyt kokonaan tekemättä kaiken kiireen keskellä. Siispä tässä välähdyksiä viime vuoden reissuilta.

Vaasan reissu tehtiin helmikuun loppupuolella. Kävimme yhden yön viettämässä hotellissa, mutta tarkoitus olikin kätköillä. Kätköjä saatiin reilusti ja oli mukava viettää yhteistä aikaa, joka on meillä aina hieman kortilla.

Kotoa lähdettiin ja ajeltiin rannikolle päin, jossa oli paljon meille hakemattomia kuntia. Kunnat kartalle olikin meidän reissun lähtökohta.

Matka ei ole matka, ellei kahvia saa. Mikäpä on mukavampaa kuin pysähtyä huoltoasemalta hakemaan kahvia ja samalla kuitata viereinen kätkö kahvin lämmittäessä sormia.




Kirkot ovat kirkkoja ja jostain syystä niitä vaan on älyttömän kiva kuvata. Ehkä se kertoo jotain minusta. Kirkko kuitenkin edustaa itselleni jotain pysyvää.

Joulusiivousta ja kalenterin luukkuja

Ajattelin kerrankin aloittaa joulusiivouksen ajoissa. Tavaraa kun on kertynyt hieman joka nurkkaan liiaksikin asti. Mitään stressiä en siivouksesta kuitenkaan ajatellut itselleni saada. En siivoa kaappeja tai kaapin päälisiä, jos tuntuu, ettei innosta, sillä enhän minä kaapissa tai sen kaapin päällä ajatellut joulua viettää.

Eilen aloittelin joulusiivousta kevyemmästä päästä, nimittäin olohuoneen hyllystä, sillä halusin kynttilöitä tuomaan lisää valoa tähän hämäryyteen. Tänään olisi tarkoitus laitella olohuonetta kuntoon muuten niin saisi jouluverhot vaihdettua ikkunoihin.

Kalenterin luukut aukenevat pikku hiljaa ja mukavia yllätyksiä sieltä onkin paljastunut. Tässä teille joulukuun ensimmäisen viikon kalenterikuvia.

Hyvää joulun aikaa kaikille ja muistakaa, ettei ne kaapit tahi niiden päälliset ole niin suuressa asemassa joulusiivousta tehdessä. Vai meinasitko joulun viettää jommassa kummassa?

Tässä vielä Martoilta hyvä vinkki joulusiivoukseen:

"On mukavaa, jos koti on jouluna siisti. Älä kuitenkaan liioittele joulusiivouksen kanssa. Voit siivota myös kevyesti. Järjestä tavarat omille paikoilleen, vie jätepaperit keräykseen, imuroi, tuuleta, pyyhi pölyt ja pese vessa. Sytytä kynttilät palamaan ja sammuta valot – joulu tulee joka tapauksessa."

Tervetuloa joulukuu!

Se on täällä! Siis joulukuu. Olen odottanut marraskuun alusta joulukuuta kuin kuuta nousevaa. En sen kaiken kiireen ja vilskeen vuoksi, jota joulu tuo tullessaan vaan sen takia, että työtaakka hieman helpottaa ja saan kerättyä akkuja kevääseen. Syksy on ollut rankka ja pitkä ja vapaita on jäänyt viettämättä aika paljon. Tässä kuussa luvassa onkin tuntuva helpotus, sillä työpäiviä on kaiken kaikkiaan vain 13. Onneksi. En varmaan olisi enempää jaksanutkaan.

Mainitsinkin alkusyksyn vai oliko se loppukesän jossain bloggauksessa, että osallistuin Tilda -joulukalenterivaihtoon. Ja vielä viime metreillä ennen joulukuun alkua osallistuin adventtivaihtoon. Minulle tuotiinkin aivan ihana joulukalenteri kotiovelle asti, jonka J ottikin vastaan puolestani, koska en ollut venyneen työpäivän vuoksi vielä kotiin asti ehtinyt. Kuinka malttamattomana odotinkaan ensimmäisen luukun avaamista ja sitä tunsi itsensä melkein pieneksi lapseksi, joka maltttamattomana odottaa jouluaattona lahjojen avaamista. Adventtikalenteri ei ehtinyt perille adventiksi postin temppuilujen vuoksi, mutta tuo ei aittaa. Minun lähettämätkään kalenterit eivät ehtineet, koska en töideni vuoksi ehtinyt niitä ajoissa postiin viemään. Ja kuinka paljon harmittikaan niiden puolesta, joille kalenterit tein. Suunnattomasti toivon, että kalenterit miellyttäisivät vastaanottajiaan.

Tämä vuosi on poikkeus joulukalenterien määrässä. Tildajoulukalentein ja -adventtikalenterin lisäksi minulla on perinteinen veikkauksen joulukalenteri ja tietysti partiolaisten adventtikalenteri, jonka sain tänä vuonna koillis-helsingin lippukunnilta joulutervehdyksenä. Olisin sen varmaan unohtanut ostaa muuten, kun oma joulukalenteri myyjä lopetti partion. Näillä näkymin olen ensi vuonna mahdollisesti itse noita kalentereita myymässä, sillä vuoden alusta olen mukana sisu-partio ryhmässä ylimääräisenä aikuisena ja lisäkäsinä.

Joulukalenterin luukuista onkin paljastunut vaikka mitä kivaa. On enkeliä, korviksia ja kaulakorua. Kuvia laittelen kun koneen ääreen pääsen. Adventtikalenterin luukusta paljastuikin aivan upea tonttulakki, joka on itse tehty. Lisäksi luukussa oli kaikkea muutakin mukavaa.

Huolia, murheita

Noin pari vuotta sitten kirjoittelinkin noista neidin korvista viimeksi ja tuskailin, että mitä niiden kanssa oikein tekisi. Silloin tilanne lähti parempaan kun käytiin lääkärissä puhkomassa tärykalvot ja tehtiin todellinen ruokaremontti.

Noh nyt ollaan vissiin taas lähtötilanteessa. Korva roikkuu, se kutiaa ja mitä tekee neiti.. Tottakai raaputtaa sitä korvaa ja puistelee päätään. Likaa irtoaa oikein urakalla. Kuivamuonaa ei olla syöty aikoihin ja purkkikamaakin hyvin hyvin vähän.

Eipä sitä oikein ole enää ruoka-aineitakaan mistä voisi karsia. Taitaa siis olla lekuri keikka edessä ja katsotaan taas tilannetta sen mukaan.

Meillä ei sit vissiin enää muuta syödäkään kuin kanaa.. Eipä taida juuri vaihtoehtoja olla. Samalla pitäisi kuitenkin yrittää miettiä, että mistä tuo lapsi saa tarvittavat kuidut, kun ei se noita kasvislevyjä syö..

Vaihtoehdot käy aika vähiin, kun kaikki kuivamuona sisältää kuivapunkkia ja se on yksi mille tuo lapsus reagoi voimakkasti. Nauta laittaa mahan sekaisin ja ärsyttää kuivapunkin tavoin nielua, joka tukkii korvat. Sika aiheuttaa saman, mutta ei ollenkaan niin rajusti. Ankasta kalutaan kopia ankarasti.. Ja nähtävästi myös lammas, jota ollaan tähän asti voitu syödä tukkii korvat, kun nielu ärsyyntyy..

Mitäs siis nyt? Ideoita otetaan vastaan.. Omat neuvot alkaa loppumaan..

Häistä

Paljon puuttuu vielä ja kyllä sitä helpotuksesta huokaisee, että vielä on aikaa. Töissä on sellainen hoppu ja koko ajan saa olla väkertämässä jotain, joka mahdollistaa ja helpottaa omaa työtä. Hääjärjestelyt kuitenkin etenee koko ajan jollain tavalla.

Valmiina on:
Kirkko ja juhlapaikka
Hääpukuni
Luonnos kutsusta
Luonnos tarjoiluista
Ajatus koristeista
Luonnostelmaa vieraista

*huoh* Toki paljon puuttuu, mutta jokseenkaan en osaa näistä stressata. Ainut mikä hieman stressiä nostaa on tuo mies, jonka kanssa näistä asioista pääsee puhumaan oikeastaan saunassa ja muutaman oluen jälkeen.

Yritä siinä sitten tehdä meidän näköisiä häitä, kun toinen ei keskustele. Siis teen ensin ja kysyn vasta sen jälkeen. Ja muutoksia tehdään sen mukaan kuin niitä tarvitsee tehdä.

Ensi vuonna tähän aikaan olen ollut rouva jo jonkin aikaa. En jaksaisi odottaa.


Lähetetty Windows Phonesta

Järjestelyä

Nyt on vihkipäivä lyöty lukkoon ja kirkkokin varattu kaikkien kommervenkkien jälkeen. Emme saaneet sitä kirkkoa, jota olimme miettineet emmekä sitä mikä oli meillä ns. Kakkossijalla. Mutta eipä se juuri haittaa. Saimme nimittäin sen kirkon, jota en edes uskaltanut unelmoida vihkikirkoksi. Kirkkomme on nimittäin todella suosittu vihkikirkko. 

Pikkuhiljaa suunnitelmat varmistuvat ja sitä rataa. Mutta oikeesti: menen naimisiin vähän vajaan vuoden kuluttua. <3

Kirjottamisen vaikeus

Taas on sellainen vaihe, ettei mitään saa kirjotettua ylös. Pöydän päällä on monen monta paperia täynnä muistiinpanoja, ajatelmia ja keskeneräisiä lauseita, mutta ei.. Kirjottaminen tuntuu vaan nyt niin vaikealta.

Olen jo pitkään halunnut kertoa teille Mega Finland Lappland 2013 -tapahtumasta ja nyt toki Piispan kohtaamisesta. Olen yrittänyt jatkaa Teoriaa Miehistä sarjaa, mutta mutta...

Ehkä pitäisi antaa olla. Kaikki tulee ajallaan ja nyt pitäisi vain hyväksyä se, ettei vain onnistu. Taidan siis jatkaa ajatelmien ylösottamista ja kirjoitella niitä jälleen auki kun tekstiä pystyy taas kirjoittamaan.

Ei jatkuvassa kiireessä pysty rauhoittumaan kirjoittamisen äärelle.

Taas sitä mennään..

Tuntuu, että koko ajan on menossa hetkeksikään ei ehdi pysähtymään. Töitä riittää ja sitä rataa.

Eilen kävin istumassa Joutsassa kokouksessa, jossa toivoin saavani kysymyksiin vastauksen, mutta turhaan. Ihana kummini lupasi katsoa, että löytyykö häneltä papereita, joista olisi minulle apua. Kokous ei oikeastaan minua enää millään tavalla koskenut, mutta jaksoin silti raahautua paikalle, tosin saavuin myöhässä sinnekin heitettyäni ensin J:n Laukaaseen pöyrän kanssa ja autosta käsin kirkkoa varatessa kun ajoin vielä pahasti harhaan.

Kokouksesta hipsin vähin äänin karkuun tauolla ja suuntasin purkeille. Saldona olikin useampi tilastollisesti tärkeä kätkö. Mikäpä siinä ajellessa ja maisemia ihaillessa. Illasta kävin vielä hakemassa J:n kyytiin hänen lenkkinsä päätteeksi. Päivän saldo oli yhteensä reilu 100 kätköä. Ei huono. Toki J teki suurimman työn pyöränsä kanssa.

Kello oli hieman yli puolenyön kun viimein pääsimme kotiin. Koiran ulkoilutus ja sitten vierähti tovi koneen ääressä, kun piti tärkeät paperityöt saada tehdyksi ennen tätä päivää ja työmatkaa. Kello taisikin olla lähempänä puoli kolmea ennen kuin sänkyyn asti pääsi. Pitkä päivähän siitä tuli kun aamulla kello soi puoli seitsemän aikaan ja yökin vielä venähti pitkäksi.

Nyt olen junassa ja matkalla kohti Helsinkiä. Seminaari kutsuu ja kolme päivää meneekin reissatessa ja takaisin Suomeen kun torstaina pääsen saankin kiirehtiä puispan tarkistukseen.

Tämä taitaakin olla tämän vuoden viimeinen ulkomaan matka minun osaltani. Onneksi. Ensi vuonna onkin ihan muut jutut pinnalla. Ehkä ensi vuoden kokonaisteema omassa elämässä keskittyy huomattavasti enemmän häihin kuin matkailuun. Ainakin toivottavasti.

Kipuilua

Taisin tosiaan kuvitella, että kesäloman aikana saisin venyttelemällä tuon jalan kuntoon. Hölmö minä. Noh nyt olen matkalla röntkeniin. Ehkä sen jälkeen olen taas viisaampi.

Kyllähän tuo jalka oli jo parempi. Loman lopussa kivut olivat lähes kadonneet. Noh työt alkoi ja jalan rasitus sen mukana. Loppuviikosta kivut alkoivat olemaan sietämättömät. Onhan se hyvä katsoa töissä kalenteria ja todeta, että röntken saa vielä odottaa ja että tiistai aamuna ehdin kuvattavaksi. Ihana työ, mutta minkäs teet. En kyllä töitä vaihtaisi siltikään mihinkään.

Oma veikkaus onkin nyt se, että jaloissa on jotain muutakin vikaa kuin vain limapussien tulehdus, joka aiheuttaa luupiikin. Kivut on nyt sitä luokkaa, ettei ne olleet tälläisiä ennen lomaakaan. Ehkä tämän päivän jälkeen olen taas viisaampi.

Jos oppisin menemään lääkäriin ajoissa. Mutta, mutta.. Ongelmana taitaa tällä hetkellä olla se, etten halua sairaslomaa kun haluan olla töissä. Joku saattaisi todeta, että hullu. Hah. Ihan varmasti, sillä ei tässä maailmassa muuten pärjää. Rakastan vaan niin paljon omaa työtäni ja vaikka syksystä on tulossa tiukka, etenkin kipujen kanssa, pidän silti hulluna omasta työstäni, jossa yksikään päivä ei ole samanlainen.

Kaikessa on puolensa, myös sairaslomassa.