Tätä on luvassa:

Kirjoitan elämästä ja ystävyydestä. Kirjoitan siitä kun elämä potkii päähän. Kirjoitan teorioita miehistä, tunteista, parisuhteesta ja siitä kuinka se kestää vaikka töitä tehdään pahimmillaan 12 h/vrk ja ei ehditä kunnolla näkemään. Kirjoitan siitä miten koen ammatillisuuden elämässäni. Joitain vanhoja kirjoituksia, kuten runoja ja satuja, siirtelen tänne arkistojen kätköistä. Myös arjen ilot ja liikkuminen näkyy blogissa.

Toivottavasti viihdyt seurassani. Otan mielelläni vastaan mielipiteitä, ajatuksia ja kommentteja. Sähköpostillakin saa lähestyä: nuvo.niina@gmail.com

Tervetuloa minun maailmaani.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Mietintä myssyssä


"Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet. Ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen."
Psalmi 91:11-12


Hieman mietityttää. Koulukavereista moni lähtee kolmeksi kuukaudeksi maailmalle. Tai no osa on jo lähtenytkin ja viimeisetkin poistuvat maasta pian. Ei se kolme kuukautta periaatteessa ole pitkä aika, mutta haikea olo tulee silti. Pidetään peukkuja pystyssä, että kaikki menee hyvin ja mitään ei tapahdu. Haluamme teidät kuitenkin ehjänä takaisin.

Tuntuu,että on paljon mietittävää.  Opinnäytetyö aiheuttaa pientä pään vaivaa, kun tietää sen kuinka paljon siinä oikeasti on töitä. Ei siinä, että mielelläni minä ompelen ja askartelen kaiken näköistä, mutta silti työ määrä hieman hirvittää. Tosin on tuo ihan hyvällä mallilla. Ideapaperi menee esitteleen keskiviikkona ja työn virallinen suunnitelma parin viikon päästä. Ajatuksen tasolla työ on todella pitkällä ja tottakai jotain hahmotelmia on paperillekin jo tehty. Kaikki ajatukset kirjattu niin sanotusti suoraan ylös.

Taas huomaan itsessäni sen, että kaikki ylimääräinen pitäisi nyt vain sivuttaa ja pitäisi keskittyä kouluhommiin ihan 6-0. Lukemisen voin oikeastaan jälleen unohtaa seuraavaksi puoleksitoista vuodeksi. Tai ainakaan ei voi mitään sarjaa aloittaa, muuten koulutehtävistä ei tule mitään. Sen voin kokemuksella sanoa.


Syksy on lähtenyt liikkeelle jotenkin rennommissa oloissa. Tosin jos vertaan ensimmäiseen tai toiseen opiskeluvuoteen oli tahti silloin kyllä hieman toinen:
                 1. vuosi: 35h töitä/vko + koulu
                 2. vuosi: 20h töitä/vko + koulu
Ja nyt on satunnaiset keikat mitä tekee. Tosin koulunkanssa riittää töitä kyllä senkin edestä. Etenkin jos keväällä meinaan saada teoriat päätökseen. Tiukka vuosi. Niin koulussa kuin taloudellisesti. Nyt kun ei ole töitä niin asiat hankaloituu huomattavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti