Tätä on luvassa:

Kirjoitan elämästä ja ystävyydestä. Kirjoitan siitä kun elämä potkii päähän. Kirjoitan teorioita miehistä, tunteista, parisuhteesta ja siitä kuinka se kestää vaikka töitä tehdään pahimmillaan 12 h/vrk ja ei ehditä kunnolla näkemään. Kirjoitan siitä miten koen ammatillisuuden elämässäni. Joitain vanhoja kirjoituksia, kuten runoja ja satuja, siirtelen tänne arkistojen kätköistä. Myös arjen ilot ja liikkuminen näkyy blogissa.

Toivottavasti viihdyt seurassani. Otan mielelläni vastaan mielipiteitä, ajatuksia ja kommentteja. Sähköpostillakin saa lähestyä: nuvo.niina@gmail.com

Tervetuloa minun maailmaani.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Hiljaiseloa

Hetken kaunista

 

 Puissa värit monet.
Ne kauniilta näyttää.
Ne ovat vain lyhyen
hetken kauniita, sitten
täysin alastomia.

Tunteeni ovat suuria.

Hetken kauniita ja todentuntuisia.
Näin kaiken silmisäni
vain hetken ajan
kuvafilminä mustavalkoisena.
Löysin aarteeni suuren.
Se on kauniinpaa kuin kulta.
kauniinpaa kuin yksikään korukivi.
  Aarteeni on aito, kestävä rakkaus.

                                                  N.A


Päivät lyhenevät ja ilma viilenee. Yöllä lämpötila saattaa hiipiä jopa pakkasen puolelle. Minä jaksan hädin tuskin nousta sängystä ylös käyttämään koiraneitiä ulkona ja sen jälkeen lähteä töihin. Taas taisi ilta venähtää hieman pitkäksi. Tosin oli siihen hyvä syy. Istuimme J:n kanssa ulkona. Minulla oli kamera. Katselimme tähtiä odottaen sitä meteoriittiparvea, josta emme lopulta nähneet yhtään. Mutta ajatus oli tärkein ja tuntui mukavalta vain olla hiljaa ja katsoa maailman menoa. Parasta on se, että ajatus oli kokonaan J:n.

Töissä on hiljaista. Ehkä se on ihan hyvä. voi tuudittautua ajatukseen, että ihmisillä on kaikki ehkä ihan hyvin. Mutta tosiassa tiedostan kyllä, että varsinainen lähteminen taitaa vain olla huomattavasti hankalampaa. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole. Asiakaspaikkojakin meillä on auki. Omalla tavallani ihmettelen sitä, että miksi ei voida auttaa kaikkia, jotka sitä apua tarvitsevat vaan minkä takia pitää pitää jotain kiintiöpaikkoja.

Olen hieman miettinyt, (joo tiedän kyllä, ettei se sovi minulle) että mitä minä oikein elämältäni haluan. Niin kuin ihan oikeasti. Ilmeisesti se, että käyn säännöllisin väliajoin juttelemassa ihmiselle, jota ainakin tuntuisi kiinnostavan se miten jaksan, auttaa hieman. Pää ei nyt varsinaisesti ole enää edes sekaisin. Kaikki tuntuu jo helpommalta. Tämä on taas sanoja toisen perään. Ei oikein ole mitään kerrottavaa. Kaikki kun menee eteenpäin omalla painollaan. 

Aurinko paistaa, tänään ei sada. Ehkä haen kupillisen kahvia ja yritän herätä kunnolla, jotta työn tekokin voisi sujua. Keskiviikkoon pitäisi vielä jaksaa, sitten alkaa ansaittu loma. Vielä kun keksisi mitä sitä silloin tekisi.

Niin joo.. Ekat lumet ovat sataneet Suomessa ja missäs muualla kuin pohjoisessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti