Joulusiivousta ja kalenterin luukkuja

Ajattelin kerrankin aloittaa joulusiivouksen ajoissa. Tavaraa kun on kertynyt hieman joka nurkkaan liiaksikin asti. Mitään stressiä en siivouksesta kuitenkaan ajatellut itselleni saada. En siivoa kaappeja tai kaapin päälisiä, jos tuntuu, ettei innosta, sillä enhän minä kaapissa tai sen kaapin päällä ajatellut joulua viettää.

Eilen aloittelin joulusiivousta kevyemmästä päästä, nimittäin olohuoneen hyllystä, sillä halusin kynttilöitä tuomaan lisää valoa tähän hämäryyteen. Tänään olisi tarkoitus laitella olohuonetta kuntoon muuten niin saisi jouluverhot vaihdettua ikkunoihin.

Kalenterin luukut aukenevat pikku hiljaa ja mukavia yllätyksiä sieltä onkin paljastunut. Tässä teille joulukuun ensimmäisen viikon kalenterikuvia.

Hyvää joulun aikaa kaikille ja muistakaa, ettei ne kaapit tahi niiden päälliset ole niin suuressa asemassa joulusiivousta tehdessä. Vai meinasitko joulun viettää jommassa kummassa?

Tässä vielä Martoilta hyvä vinkki joulusiivoukseen:

"On mukavaa, jos koti on jouluna siisti. Älä kuitenkaan liioittele joulusiivouksen kanssa. Voit siivota myös kevyesti. Järjestä tavarat omille paikoilleen, vie jätepaperit keräykseen, imuroi, tuuleta, pyyhi pölyt ja pese vessa. Sytytä kynttilät palamaan ja sammuta valot – joulu tulee joka tapauksessa."

Tervetuloa joulukuu!

Se on täällä! Siis joulukuu. Olen odottanut marraskuun alusta joulukuuta kuin kuuta nousevaa. En sen kaiken kiireen ja vilskeen vuoksi, jota joulu tuo tullessaan vaan sen takia, että työtaakka hieman helpottaa ja saan kerättyä akkuja kevääseen. Syksy on ollut rankka ja pitkä ja vapaita on jäänyt viettämättä aika paljon. Tässä kuussa luvassa onkin tuntuva helpotus, sillä työpäiviä on kaiken kaikkiaan vain 13. Onneksi. En varmaan olisi enempää jaksanutkaan.

Mainitsinkin alkusyksyn vai oliko se loppukesän jossain bloggauksessa, että osallistuin Tilda -joulukalenterivaihtoon. Ja vielä viime metreillä ennen joulukuun alkua osallistuin adventtivaihtoon. Minulle tuotiinkin aivan ihana joulukalenteri kotiovelle asti, jonka J ottikin vastaan puolestani, koska en ollut venyneen työpäivän vuoksi vielä kotiin asti ehtinyt. Kuinka malttamattomana odotinkaan ensimmäisen luukun avaamista ja sitä tunsi itsensä melkein pieneksi lapseksi, joka maltttamattomana odottaa jouluaattona lahjojen avaamista. Adventtikalenteri ei ehtinyt perille adventiksi postin temppuilujen vuoksi, mutta tuo ei aittaa. Minun lähettämätkään kalenterit eivät ehtineet, koska en töideni vuoksi ehtinyt niitä ajoissa postiin viemään. Ja kuinka paljon harmittikaan niiden puolesta, joille kalenterit tein. Suunnattomasti toivon, että kalenterit miellyttäisivät vastaanottajiaan.

Tämä vuosi on poikkeus joulukalenterien määrässä. Tildajoulukalentein ja -adventtikalenterin lisäksi minulla on perinteinen veikkauksen joulukalenteri ja tietysti partiolaisten adventtikalenteri, jonka sain tänä vuonna koillis-helsingin lippukunnilta joulutervehdyksenä. Olisin sen varmaan unohtanut ostaa muuten, kun oma joulukalenteri myyjä lopetti partion. Näillä näkymin olen ensi vuonna mahdollisesti itse noita kalentereita myymässä, sillä vuoden alusta olen mukana sisu-partio ryhmässä ylimääräisenä aikuisena ja lisäkäsinä.

Joulukalenterin luukuista onkin paljastunut vaikka mitä kivaa. On enkeliä, korviksia ja kaulakorua. Kuvia laittelen kun koneen ääreen pääsen. Adventtikalenterin luukusta paljastuikin aivan upea tonttulakki, joka on itse tehty. Lisäksi luukussa oli kaikkea muutakin mukavaa.

Huolia, murheita

Noin pari vuotta sitten kirjoittelinkin noista neidin korvista viimeksi ja tuskailin, että mitä niiden kanssa oikein tekisi. Silloin tilanne lähti parempaan kun käytiin lääkärissä puhkomassa tärykalvot ja tehtiin todellinen ruokaremontti.

Noh nyt ollaan vissiin taas lähtötilanteessa. Korva roikkuu, se kutiaa ja mitä tekee neiti.. Tottakai raaputtaa sitä korvaa ja puistelee päätään. Likaa irtoaa oikein urakalla. Kuivamuonaa ei olla syöty aikoihin ja purkkikamaakin hyvin hyvin vähän.

Eipä sitä oikein ole enää ruoka-aineitakaan mistä voisi karsia. Taitaa siis olla lekuri keikka edessä ja katsotaan taas tilannetta sen mukaan.

Meillä ei sit vissiin enää muuta syödäkään kuin kanaa.. Eipä taida juuri vaihtoehtoja olla. Samalla pitäisi kuitenkin yrittää miettiä, että mistä tuo lapsi saa tarvittavat kuidut, kun ei se noita kasvislevyjä syö..

Vaihtoehdot käy aika vähiin, kun kaikki kuivamuona sisältää kuivapunkkia ja se on yksi mille tuo lapsus reagoi voimakkasti. Nauta laittaa mahan sekaisin ja ärsyttää kuivapunkin tavoin nielua, joka tukkii korvat. Sika aiheuttaa saman, mutta ei ollenkaan niin rajusti. Ankasta kalutaan kopia ankarasti.. Ja nähtävästi myös lammas, jota ollaan tähän asti voitu syödä tukkii korvat, kun nielu ärsyyntyy..

Mitäs siis nyt? Ideoita otetaan vastaan.. Omat neuvot alkaa loppumaan..

Häistä

Paljon puuttuu vielä ja kyllä sitä helpotuksesta huokaisee, että vielä on aikaa. Töissä on sellainen hoppu ja koko ajan saa olla väkertämässä jotain, joka mahdollistaa ja helpottaa omaa työtä. Hääjärjestelyt kuitenkin etenee koko ajan jollain tavalla.

Valmiina on:
Kirkko ja juhlapaikka
Hääpukuni
Luonnos kutsusta
Luonnos tarjoiluista
Ajatus koristeista
Luonnostelmaa vieraista

*huoh* Toki paljon puuttuu, mutta jokseenkaan en osaa näistä stressata. Ainut mikä hieman stressiä nostaa on tuo mies, jonka kanssa näistä asioista pääsee puhumaan oikeastaan saunassa ja muutaman oluen jälkeen.

Yritä siinä sitten tehdä meidän näköisiä häitä, kun toinen ei keskustele. Siis teen ensin ja kysyn vasta sen jälkeen. Ja muutoksia tehdään sen mukaan kuin niitä tarvitsee tehdä.

Ensi vuonna tähän aikaan olen ollut rouva jo jonkin aikaa. En jaksaisi odottaa.


Lähetetty Windows Phonesta

Järjestelyä

Nyt on vihkipäivä lyöty lukkoon ja kirkkokin varattu kaikkien kommervenkkien jälkeen. Emme saaneet sitä kirkkoa, jota olimme miettineet emmekä sitä mikä oli meillä ns. Kakkossijalla. Mutta eipä se juuri haittaa. Saimme nimittäin sen kirkon, jota en edes uskaltanut unelmoida vihkikirkoksi. Kirkkomme on nimittäin todella suosittu vihkikirkko. 

Pikkuhiljaa suunnitelmat varmistuvat ja sitä rataa. Mutta oikeesti: menen naimisiin vähän vajaan vuoden kuluttua. <3

Kirjottamisen vaikeus

Taas on sellainen vaihe, ettei mitään saa kirjotettua ylös. Pöydän päällä on monen monta paperia täynnä muistiinpanoja, ajatelmia ja keskeneräisiä lauseita, mutta ei.. Kirjottaminen tuntuu vaan nyt niin vaikealta.

Olen jo pitkään halunnut kertoa teille Mega Finland Lappland 2013 -tapahtumasta ja nyt toki Piispan kohtaamisesta. Olen yrittänyt jatkaa Teoriaa Miehistä sarjaa, mutta mutta...

Ehkä pitäisi antaa olla. Kaikki tulee ajallaan ja nyt pitäisi vain hyväksyä se, ettei vain onnistu. Taidan siis jatkaa ajatelmien ylösottamista ja kirjoitella niitä jälleen auki kun tekstiä pystyy taas kirjoittamaan.

Ei jatkuvassa kiireessä pysty rauhoittumaan kirjoittamisen äärelle.

Taas sitä mennään..

Tuntuu, että koko ajan on menossa hetkeksikään ei ehdi pysähtymään. Töitä riittää ja sitä rataa.

Eilen kävin istumassa Joutsassa kokouksessa, jossa toivoin saavani kysymyksiin vastauksen, mutta turhaan. Ihana kummini lupasi katsoa, että löytyykö häneltä papereita, joista olisi minulle apua. Kokous ei oikeastaan minua enää millään tavalla koskenut, mutta jaksoin silti raahautua paikalle, tosin saavuin myöhässä sinnekin heitettyäni ensin J:n Laukaaseen pöyrän kanssa ja autosta käsin kirkkoa varatessa kun ajoin vielä pahasti harhaan.

Kokouksesta hipsin vähin äänin karkuun tauolla ja suuntasin purkeille. Saldona olikin useampi tilastollisesti tärkeä kätkö. Mikäpä siinä ajellessa ja maisemia ihaillessa. Illasta kävin vielä hakemassa J:n kyytiin hänen lenkkinsä päätteeksi. Päivän saldo oli yhteensä reilu 100 kätköä. Ei huono. Toki J teki suurimman työn pyöränsä kanssa.

Kello oli hieman yli puolenyön kun viimein pääsimme kotiin. Koiran ulkoilutus ja sitten vierähti tovi koneen ääressä, kun piti tärkeät paperityöt saada tehdyksi ennen tätä päivää ja työmatkaa. Kello taisikin olla lähempänä puoli kolmea ennen kuin sänkyyn asti pääsi. Pitkä päivähän siitä tuli kun aamulla kello soi puoli seitsemän aikaan ja yökin vielä venähti pitkäksi.

Nyt olen junassa ja matkalla kohti Helsinkiä. Seminaari kutsuu ja kolme päivää meneekin reissatessa ja takaisin Suomeen kun torstaina pääsen saankin kiirehtiä puispan tarkistukseen.

Tämä taitaakin olla tämän vuoden viimeinen ulkomaan matka minun osaltani. Onneksi. Ensi vuonna onkin ihan muut jutut pinnalla. Ehkä ensi vuoden kokonaisteema omassa elämässä keskittyy huomattavasti enemmän häihin kuin matkailuun. Ainakin toivottavasti.

Kipuilua

Taisin tosiaan kuvitella, että kesäloman aikana saisin venyttelemällä tuon jalan kuntoon. Hölmö minä. Noh nyt olen matkalla röntkeniin. Ehkä sen jälkeen olen taas viisaampi.

Kyllähän tuo jalka oli jo parempi. Loman lopussa kivut olivat lähes kadonneet. Noh työt alkoi ja jalan rasitus sen mukana. Loppuviikosta kivut alkoivat olemaan sietämättömät. Onhan se hyvä katsoa töissä kalenteria ja todeta, että röntken saa vielä odottaa ja että tiistai aamuna ehdin kuvattavaksi. Ihana työ, mutta minkäs teet. En kyllä töitä vaihtaisi siltikään mihinkään.

Oma veikkaus onkin nyt se, että jaloissa on jotain muutakin vikaa kuin vain limapussien tulehdus, joka aiheuttaa luupiikin. Kivut on nyt sitä luokkaa, ettei ne olleet tälläisiä ennen lomaakaan. Ehkä tämän päivän jälkeen olen taas viisaampi.

Jos oppisin menemään lääkäriin ajoissa. Mutta, mutta.. Ongelmana taitaa tällä hetkellä olla se, etten halua sairaslomaa kun haluan olla töissä. Joku saattaisi todeta, että hullu. Hah. Ihan varmasti, sillä ei tässä maailmassa muuten pärjää. Rakastan vaan niin paljon omaa työtäni ja vaikka syksystä on tulossa tiukka, etenkin kipujen kanssa, pidän silti hulluna omasta työstäni, jossa yksikään päivä ei ole samanlainen.

Kaikessa on puolensa, myös sairaslomassa.

Viimeinen matka - Arjen teologiaa

Siinä minä istuin kappelin penkillä mustiin pukeutuneena ja sylissäni suuri kukkaviuhka. Ympärilläni oli paljon kyynelsilmäisiä, surevia omaisia. Olin tullut saattamaan rakkaan läheisen viimeiselle matkalle.

Ulkona paistoi aurinko. Muutama lehti leijui maahan kuin osoittaen, että olemme täällä vain hetken ikään kuin lainassa. Nieleskelin kyyneliä ja yritin keskittyä. Vapisella äänellä luin viimeisen tervehdyksen arkun äärellä perheen ympäröimänä. Pappi teki hiekasta ristin arkun kanteen. Kantajat asettuivat paikoilleen ja nostivat arkun ilmaan. Astuimme kappelin ovista ulos auringonpaisteen ja kellojen soidessa surukulkueemme eteni kohti hautapaikkaa.

Kellojen soitto sai kyyneleet kohoamaan silmiin.  Kuolema on jotenkin niin lopullista. Elämä päättyy ja surulle annetaan tilaa. Suvun kantava voima sammui ja mummi sai rauhan. Suru kestää hetken ja sen jälkeen elävät muistot.  

Lomailijan kuulumisia

Kesäloma lähenee loppuaan. Jalat eivät venyttelyistä huolimatta osoita olevansa ollenkaan paremmassa kunnossa. Päinvastoin. Venytykset lisäävät vain kipuja entisestään. Mutta siis, joku tuhehdus siellä jyllää, joka samalla kerryttää kalkkia kantapään kohtaan (kansankielellä luupiikki). Lähete röntgeniin olemassa, mutta vielä kun sinne saisi itsensä raahattua niin hyvä olisi.  Jalka ei kestä juurikaan kävelyä, uintia yms. Juoksemisesta ei kannata edes haaveilla. Luistimia pitäisi käydä kokeilemassa. Siinä kun ei ole tärähtävää liikketyä vaan tasaisia potkuja.

Mummi haudataan huomenna. Hyvä loman lopetus tällle lomalle. Kukat sain onneksi tilattua. Jouduin tosin liikkeessä arpomaan, että otanko viuhkan kortilla vai nauhalla. Valitsin nauhan, sillä ei viuhka ole viuhka ilman nauhaa.

Yläkerrassa on menossa kylppäriremontti ja kohta ne tulee meillekin sitä tekemään. Haluan vain nähdä miten nuo työmiehet meinaavat hommansa hoitaa tuon koiraneidin kanssa. Minähän en kohta ole enää lomalainen vaan jälleen töissä. Onneksi. Pääni ei ole luotu lomailuun, sillä paikalla oleminen hajoittaa pään hyvin tehokkaasti.

Tildajoulukalenteri edistyy loistavaa vauhtia. Ei enää montaa juttua puutu niin kalenteri on valmis. Olen tässä tehokkaasti suunnitellut pohjat myös kahdelle seuraavalle vuodelle. Joulukuussa siis aaton jälkeen on luvassa tekemästäni kalenterista kuvia. Siihen asti pidän teitäkin jännityksessä. :)

Mega Finland Lappland 2013 -postaussarjaa joutuu vielä tovin odottamaan. Kylöä sekin ajallaan ulos tulee, kunhan vaan saisin koneelle istuttua ja jotain ylös kirjoittettua ja kuvat katsottua läpi tekstiä varten. Kaikki ajallaan. Eihän roomaakaan rakennettu päivässä. ;) 

Kun...

Kipu tulee aaltoina ja vaan odottaa milloin se menee ohi.
Kipu iskee läpi ja toisen katseesta näkee, että hän ymmärtää.
Kipu saa mittasuhteet, että tekisi vaan mieli itkeä, koska sattuu niin paljon.
Kipu vie voimat.
Kipu rajoittaa elämää ja liikkumista.
Kipu saapuu sykkien myös levossa.

Toivon vain hartaasti, että maanantain lääkärireissulla saisi selvyyttä kantapään kipuihin ja siihen mitä sen kanssa voisi tehdä. Tämä haittaa työtä, koska päivän aikana olen jalkojen päällä niin paljon. Toki tässä vaiheessa on hyvä sanoa, että tyhmä mikä tyhmä, kun ei silloin puoli vuotta takaperin mennyt lääkäriin hakemaan selvitystä kipuihin.

Ei, en hae huomiota. Puolivuotta olen nieleskellyt ja yrittänyt pärjätä, mutta en vaan pysty siihen enää.  

Pieni ihminen - Arjen teologiaa

Kiipeän tunturiin ja
katson sieltä tähtiin.
Hiljennyn.
Kuuntelen, kuinka
tunturi puhuu minulle,
kuiskii lempeitä sanojaan
ja kertoo tarinoitaan;
elämästä luonnon
helmassa.

                                                                            (Tunturiin,©N.A)

 

 

Istuin autossa etupenkillä ja katselin tuntureiden vilahtavan ikkunoista ohi. Maisemat olivat huikeita ja jotenkin omalla tavallaan rauhoittavia. Saatoin pitkiäkin aikoja katsella ikkunasta ulos sanomattakaan mitään. Rippileirin jälkeen oli hyvä istua hetki paikoillaan ja katsella maisemien vilahtelevan ikkunoista. Siinä oli hyvä olla. Puoliso istui vieressä. Välillä hän katsoi minuun ja hymyili. Ei siinä sanoja tarvittu. Kun on aikansa saanut ihailtua jotain ilman sanojen tarvetta, huomaa ajatelleensa monia asioita syvemmältä. Minulla nuo ajatukset tuli henkäyksenä ulos "Kuinka pieni ihminen todellisuudessa onkaan".

 

Niin juuri. Ihminen on todellisuudessa hyvin pieni. Tämän muistamiseen minä tarvitsin tuntureiden luoman rauhan ja mittasuhteen. Enhän minä ole tunturiin verrattuna mitään. Olen vain pieni ihminen, joka liikkuu tunturissa ja saa tunturin laelta katsella sitä huikeaa maisemaa, joka silmien eteen avautuu. Kuinka pieni todellisuudessa olenkaan.

Hiljaisuus oli tunturissa aivan toisenlaista. Se ei tuntunut painostavalta eikä ahdistavalta. Siinä hiljaisuudessa oli hyvä olla. Siinä koki olevansa jonkin suuremman käsissä ja oli helppo luottaa siihen, että joku suurempi on todella minun kanssani aivan niin kuin tarinassa jalan jäljissä kerrotaan.
Kuinka suuri maailma todellisuudessa onkaan ja miten pieni ihminen on siinä rinnalla. Ennen kaikkea on hyvä luottaa siihen, että jokin suurempi pitää kaikesta huolen ja samalla Hän pitää kaiken tasapainossa. Kaikella on merkityksensä, niin minulla kuin tunturillakin.


Vauhtia ja muuta mukavaa

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut hyvin hektistä aikaa. Ensin rippileiri ja heti perään reissu lappiin. Takana on monta kätköä, tuttujen ja tuntemattomien kohtaamista, paljon autossa istumista ja muuta mukavaa.

Rippileiri meni hyvin. Kohtasin meineisyyden haamuja ja tapasin ihmisiä. Kaiken kaikkiaan mahtavat kaksi viikkoa.

Huomenna alkaa kotimatka Muoniosta alaspäin niin, että sunnuntaina olen konfirmaatiossa paikalla. Taas on edessä paljon ajoa ja monia kätköjä.

Olemme tässä huomanneet, että meidän kohdalla ajan ja budjetin voi aina kertoa kolmella. :D

Megan odotusta / Waiting for Mega-event

Mega, sitähän on taas odotettu hullunlailla. Tämä vuosi on vuorostaan kolmas, kun Suomen rintamalla geokätköilijät laittavat hynttyyt yhteen ja ryhtyvät tuumasta toimeen.

Suomen ensimmäinen Mega-event järjestettiin 2011 Tampereen härmälässä leirintäalueella. Tapahtuma oli oikein onnistunut ja kiitelty. Kuntoilun kannalta tuo oli aivan loistavassa paikassa, sillä koko viikonlopun aikana pelkästään kävelyä kertyi reilu 40 000 askelta ja kätköjäkin saatiin kasaan useampi kymmen.

Viime vuonna, siis 2012, Mega-event tapahtuma järjestettiin Turussa kupittaanpuistossa (muistaakseni), varsinainen tapahtuma oli isossa urheiluhallissa ja mielestäni tunnelma ei yltänyt lähellekkään samaan kuin edellisenä vuonna. Toki 2012 olimme varsinaisella Mega-alueella varsin vähän ja koko reissun pääpaino olikin kätköilyssä. Megan aikana haimme lähemmäs 160 kätköä neljään päivään.

Tänä vuonna, 2013, Suomen Mega-event tapahtuman järjestää ensimmäistä kertaa yksityishenkilöt. Ja lisäksi tapahtuma on käsittääkseni pohjoisen koskaan järjestetty Mega-event. Onkin varmaan helppo ymmärtää ja osata sijoittaa tämä Mega luokan tapahtuma oikeaan lääniin. Kyllä suuntana on siis Lappi ja tarkemmin Harrinivan lomakylä Muoniossa. Kätköjä tuskin tulee haettua samaa määrää kuin viime vuonna tai kävelyä lähellekkään sitä määrää kuin 2011. Mutta kilometrejä varmasti kertyy aivan ennätysmäärä tälle reissulle. Haaveena kun on saada kolme valtiota yhdelle päivälle, minä haluaisin päästä käymään jäämerellä ja ajella vuoristoteitä.

Katsotaan mitä reissun kanssa käy ja mihin me suunnataan viikon päästä, kun pääsen rippileiriltä lähtemään jatkamaan matkaa aavistuksen ylöspäin. Tänä aamuna saimme tiedon, että se majoituspaikka missä meidän piti saariselän tuntumissa majoittua kahdeksi yöksi meni alta. Jälleen syynä on Suomenlatu tapahtuminensa. Tästä syystä tämän vuoden Mega-eventkin oli vaarassa olla toteutumatta. Majoituksemme tarvittiin, jotta Suomenladun kesäpäivien osallistujat saataisiin majoitettua.

Meille tämä tarkoittaa reittimuutoksia ja todennäköisesti kahta yötä autossa. Tosin, jos tämä on keino päästä Norjaan ajelemaan vuoristoteitä ja ihailemaan jäämerta, niin ehkä se on sen arvoista. Kaikkein parasta koko reissussa on se, että saan tehdä tämän matkan J:n kanssa ja omana syntymäpäivänäni saan herätä lapista.

Vielä hetki Megan alkamiseen, mutta Lappi, minä olen jo tulossa. En ehdi tällä viikolla perille asti, mutta ensi viikolla.. Silloin saan taas ihailla karua kauneutta.



In English: (yes, I used the nokia lumia's translate program)

This year Mega-event is the turn in the third, when the Finnish front geocachers are putting got together and will undertake.

Finland's first Mega-event held in 2011 in Tampere. Me and J walking about 40 000 steps and more geocaches in one weekend.

Last year, 2012, the Mega-event was held in Turku. We didn't walk so much that what we did walking in to Tampere, but we got about 160 geocaches in four days.

This year, 2013, Finnish Mega-event for the first time, the event is organized by private individuals. And, in addition, the event is, as I understand it, the North never organized the Mega-event. It is probably easy to understand and to know how to invest in this Mega event in the category on the right. Yes, and more specifically the Harriniva is therefore heading for Lapland holiday village in Muonio. Caches will hardly be fetched the same amount as last year, the number of not nearly or walking on it as of 2011. But a record number of kilometres far away for this surely will accumulate. Our dream is to get the three countries in one day, I would like to visit the Arctic Ocean and mountain roads.  

Yet the moment of commencement, but Megan Lappi, I'm already getting. I do nt have time togetthrough this week, but next week. When I get back to admire the stark beauty.0

Täältä tullaan Partaharju!

Juuri nyt istun bussissa ja suuntana on Partaharju.

Kolme vuotta opiskelin Partaharjulla. Pääsykokeissa käydessäni olo oli kuin olisi kotiin tullut ja tiesin haluavani sinne. Vaikka kuinka sitä yritti, oli vaikea sopeutua etelän tyttönä ihan erilaisin käyttäytymismallein yhteisöön. Tuntui, että oli sitä miten päin tahansa niin aina teki jotain väärin ja sitä rataa. Tilannettahan ei helpottanut seurustelut ja erot. Onneksi kämppis oli ja pysyi.

Kämppiksestä tuli sisko ja hyvä ystävä. Ystävä, jolle saattoi puhua ja jonka kanssa ei tarvinnut miettiä miten päin olisi. Kelpasin juuri sellaisena kuin olin. Ja olimme toistemme tukena lähes aina kun toinen vain tarvitsi apua.

Kerran aikaisemmin olen sinne palannut opintojen päättymisen jälkeen. Silloin ei aika ollut vielä kypsä. Muistot olivat liian tuoreita. Mutta nyt.. Valmistumisesta on jo kulunut hieman reilu viisi vuotta ja tilanne on kokonaan toinen.

Toisaalta nyt lähtökohdat ovat hieman erilaiset. Olen mennossa sinne töihin viikoksi, en opiskelemaan kolmeksi vuodeksi ja toisaalta eihän siellä enää opiskelijoita ole syksyllä. Sääli.

Partaharju on Partaharju ja itse olen omalla tavallani henkeen ja vereen PaHalainen. En ehkä samalla tavalla kuin moni minun aikaisista muista opiskelijoista. Partaharju jättää kuitenkin jälkensä. Se on se tietty leima mikä on. PaHalainen tunnistaa aina PaHalaisen oli missä vain. Minulle varmaan mieleenpainuvin PaHa-kohtaaminen oli tuossa talvella uimahallissa, jossa eräs nainen jäi pitkäksi aikaa katsomaan housujani. Lopulta hän kysyi, että näkikö oikein PaHa -tekstin komeilevan lahkeessa. Juttuahan siinä hetkeksi riitti.

Ihana palata Partaharjuun, jännityksestä huolimatta. On ihana tuntea olevansa tervetullut. On oikeasti kiva kuulla olevansa tervetullut, etenkään kun sitä ei ole kokenut olevansa. Ehkä tästä on hyvä lähteä kohtaamaan menneisyyden haamuja.

Toukokuusta heinäkuuhun kuvina

Toukokuussa vietimme 5-vuotispäivää Sipoonkorvessa nuotion ääressä. Toukokouun aikana kävimme myös harjoittelemassa kiipeilyä köysivermeissä. Ehdin käydä päivä visiitillä Tallinnassakin työkavereiden kanssa. Tuolta reissulta tarttui yksi kätkökin mukaan.

Kesäkuu menikin tehokkaasti leirihommissa. Päiväleiri, jonka aikana pääsin minigolfaamaan, käymään Fazerilla ja kävin lasten kanssa visiitillä lähetysjuhlilla. Melkein heti perään oli kesän ensimmäinen rippileiri Karjaan keskiaikasen kirkon lähituntumassa. Sittenpä oli pyörähdys mökillä ja juhannus kotona. Juhannuksen jälkeen vuorossa olikin telttaleiri Hankossa. Sen aikana pääsin kokeilemaan Jaakobin tikkaita ja perinnepurjehdusta.

Heinäkuun mukana tuli toimisto päivät töissä. Arkeen mahtui kuitenkin yllätyksiä ja nautintoja. Päiväreissu Espoon rannikkoalueelle aurinkoisena kesäpäivänä kätköilemään. Päivän aikana oli kaksi kiinniotettua koiraa, jotka olivat ottaneet hatkat. Kasa löydettyjä purkkeja ja hyvinvoiva parisuhde. Kävimme ostamassa pumpattavan kajakin ja tottahan toki sitä täytyi käydä testaamassa kätköilyn merkeissä. Lisäksi puolitoista viikkoa on menty poikkeusjärjestelyillä kahden auton politiikalla. Tämän myötä meille on järjestenyt yhteistä aikaa tälle viikolle, joka ei olisi muuten ollut mahdollista. Löysimme maanantaina itsemme aamupalalta Suomenlinnasta. Päivän käyskentelyn aikana saaliksi saatiin useampi kätkö ja raitisilmamyrkytys. Nyt tulevana maanantaina olisi lähtö kohtaamaan menneisyyden haamuja rippileirille. Riparilta suunta onkin suoraan kohti pohjoista ja nämäkin mahtuvat vielä tämän kuun puolelle.

Tiesittekös muuten, että yhteisen ajan löytäminen on tahtotila. Sitä aikaa löytyy kummasti, kun on kova halu saada viettää aikaa oman rakkaan kanssa. Toisinaan tämä vaatii vain hieman mielikuvistusta. Toki meitä helpottaa minun etätyömahdollisuus.

Koko kesän harmituksia ovat olleet J:n suostuminen muiden hommiin. Joka kerta hampaita kiristelen annan sille luvan tehdä muiden työt etenkin silloin kun kyse on J:n vapaapäivistä. Omalla tavallaan myös kesän eka ripari jäi harmittamaan. Ehkä siinä osittain oli liikaa uutta yhdelle kerralle. Kaikki tuttu ja turvallinen oli tuon leirin kohdalta pois. Tilanne on vaan mikä on ja sillehän en vain mahda mitään. Myös omat kivut kiukuttaa. Ei voi juosta ja luistimiakaan en ole tänä kesänä uskaltanut jalkaan laittaa, koska kivut tulevat aaltoina. Lisäksi olen kipuillut ammatillisesti siitä, että miksi ihmeessä toisten lasten ja nuorten kanssa pinna vaan venyy ja venyy, mutta toisten kanssa se palaa niin helposti.

Hurahdus

Joku saattaa muistaa, kuinka opinnäytetyötä tehdessäni löysin Tildan. Nyt löysin sen uudestaan, kun etsin jotain tekemistä kesälomalle. Ja kas kummaa löysin itseni jälleen Tilda foorumilta ja onnistuin osallistumaan vielä kaiken kukkuraksi Tildan joulukalenterivaihtoon. Noh, ei harmita.

Onpahan tekemistä vapaapäiville ja muutenkin. Mikään ei ole rentouttavampaa kuin pieni puuhastelu, jonkin mielenkiintoisen jutun ääressä. Ja mistäs sitä tietää, kuinka Tildamaiset meidän häistä vielä tuleekaan. Kaikki ajallaan, mutta nyt nautin kun saan vähän näpertää ja mikä parasta saan joulukuussa ilahduttaa jotain toista aikaansaannoksillani.

Olen ostellut kankaita ja etsinyt kaavoja. Kävin kirjastossakin lainaamassa muutaman Tilda-kirjan. Mutta se mitä etsin löytyi tänään netistä. Nyt pääsen puuhastelemaan ja laittelen kuvia tännekin kun saan ensin valmiiksi. 

Hengissä edelleen

Tuntuu, ettei istumaan ehdi. Töitä riittää ja jos vielä olisi voimia niin helpottaisi huomattavasti niiden tekeminen. kannatti siis viettää lasten leirillä lähes viikko saaristossa ja minkäs muunkaan sieltä kotiin tuo tuliaisena kuin todellisen saaristolaisflunssan. Tehokkaasti helteen kera imee viimeisetkin voimat.

Kuumuus verottaa koko poppoota. Ei millään jaksaisi tehdä mitään. Lähde siinä sitten kävelylle koiran kanssa, kun itse olen kahden askeleen jälkeen läpimärkä ja koira aloittaa rytmikkään läähätyksen heti kun ulko-ovesta pääsee ulos. Bingo ja kesä. Tätähän sitä on oikeasti koko talvi kaivattu. No en.. Tai siis kyllä kesää aina odottaa, koska silloin ei tarvitse rämpiä polvia myöten metsässä kinoksessa, mutta näin kovat lämmöt eivät ole minua eikä kyllä koiruuttakaan varten.

Tämä kesä hidastaa bloginkin päivittämistä. Kun tulen leiriltä kotiin, haluan tehdä jotain muuta kuin istua koneen ääressä. Onhan minulla mies ja koiruus. Heidän kanssa on kiva viettää aikaa. Etenkin tuon miehen, jota nyt sattuu näkemään vaihtelevalla menestyksellä, kun työaika menee ristiin. Tai siis miten se voisikaan mennä ristiin, kun ei minulla ole työaikaa laisinkaan. Pääsipä unohtumaan.

Yhteinen aika on vaan järjestelykysymys ja aah kuinka paljon rakastankaan etätyö mahdollisuutta. Kiitos siis siitä, ettei ole omaa toimistokomeroa, johon voi hautautua pitkäksi työpäiväksi vaan voin oikeasti tarvittaessa ja halutessani tehdä töitä kotoa käsin, vaikka parvekkeella maaten jos nyt siltä sattuu tuntumaan. Onneksi on tuo yksi ripari vielä edessä ja oppituntien suunnittelua. Kesän pelastus.

Niin joo, bongasin yhdestä saksalaisesta sarjasta Platonin kommentin rakkaudesta:

"Rakkaus on vakava mielisairaus"

Niin ja löysin yhden mahtavan blogin, josta kannattaa käydä lukemassa pätkä, jossa pohditaan vaikeita kysymyksiä. Tämän voimin jaksaakin taas jatkaa töiden tekoa. :)

Vauhtia ja hiljaiseloa

Kesän kaksi ekaa viikkoa vierähtikin totaalisesti leiritunnelmissa. Ensin kouluikäisten päiväleiri, joka huipentui Helsingin messukeskukseen lähetysjuhliin. Toinen viikko menikin rippileirillä. Riparin paras muistutus oli aitous kaikissa ihmissuhteissa.

Leiri oli henkisesti ja fyysisesti rankka. Jostain vain aina löysin lisää joustovaraa omaan pinnaani, joka on tunnetusti hyvin lyhyt. Leiri oli myös konkreettinen muistutus siitä, millainen nuorisotyöntekijä olen, mutta sitä avaan teille hieman myöhemmin lisää.

Nyt olen saanut viikon verran huilata ja kerätä voimia ensi viikon telttaleiriä varten. Tähän kesään mahtuu kaiken kaikkiaan neljä leiriä, joista yksi oli päiväleiri. Lomailua ja hieman matkustelua. Heinä-elokuun taitteessa suuntaamme auton kohti pohjoista ja mega-eventtiä.

Nyt haluan kuitenkin toivottaa kaikille oikein hyvää ja rauhallista juhannusta!

 

Kesän alku

Kesä on alkanut ja lämpöä riittää. Kuinka paljon nautinkaan auringosta ja valosta kylmän ja pimeän talven jälkeen.

Toukokuuhun on mahtunut tapahtumaa toisensa perään. Kevätkauden kerhot on saatettu päätökseen, tuli vietettyä viis vuotispäivää nuotiolla kahvia juoden ja makkaraa paistaen. Grillikausikin saatiin avattua. Olen ehtinyt nähdä ihmisiä ja hengähtää rauhassa. Oli MM-kisat ja euroviisut.

Kyllähän kesälläkin töitä on, mutta saan myös nauttia lomasta. Pikku hiljaa saankin suunnata katseen kesää kohti. Rippikoulut ja varkkaleirit. Voiko sen parempaa ollakaan?

YAD:n matkassa mukana Kölnissä (Osa 1)

Tämä postaus tuleekin ulos useammassa osassa, koska muuten vaihtoehtona olisi lukea romaania. Niin ja haluan toki kertoa hieman laajemmin kuin mitä yhteen postaukseen mahtusi. Mutta siis varsinaiseen asiaan.

Pääsin matkustamaan YAD:n matkassa Kölniin tiimipäiville. Minähän olin edustamassa heidänStreet teamiään. Lähdin mukaan, vaikka en tuntenut entuudestaan ketään. Yhden YAD:n työntekijän kanssa on tullut jopa juteltua aikaisemminkin. Hän olikin porukasta ainut tuttu kasvo. Sen lisäksi, etten tuntenut ketään, tajusin olevani lähes tulkoon täysin kielitaidoton ja kaiken kruunasi se, että jännitin lentoa enemmän kuin mitään muuta. Olihan kyseessä ensimmäinen lentoni yhtään mihinkään.

Lensimme Ryanairilla Pirkkalasta Frankfurttiin. Koska itse satun asumaan Helsingin kupeessa niin matkasin ensin Helsingistä Tampereelle, josta vaihdoin bussiin, joka meni Pirkkalaan. Pirkkalasta koneeseen ja Frankfurttiin. Saksan päässä Frankfurtin lentokentällä meitä oli odottamassa bussi, joka kuljetti meidät upeiden maisemien saattelemana kohti Kölniä. Näin matkalla kauniita pieniä kyliä ja sydämeni oli täysin myyty. En minä halua mihinkään isoon kaupunkiin vaan tutustumaan noihin pieniin kyliin, jotka edustivat sitä maalaisromantiikkaa parhaimmillaan. Siinäpä sitten onkin suunnitelma saada Herra J lähtemään minun kanssani koluamaan noita pikku kyliä läpi.

Ja Reinin valot. Aah. Nyt todella ymmärrän miksi niistä lauletaan niin paljon. Pimeässä pieni kaupunki, jonka valot loistavat ja heijastuvat vedestä. Voiko upeampaa oikeasti olla? Harmi vain, etten saanut siitä kuvaa otettua.

Reissun aikana pääsi katselemaan Kölniä vähän ristiin rastiin, kätköjäkin tuli haettua ja ennen kaikkea sai nauraa hyvin paljon. Toki kokemusten joukkoon mahtuu myös niitä epämiellyttäviä hetkiä. Osa niistä menee kyllä puhtaasti väsymyksenkin piikkiin. Käveltyjä kilometrejä kertyi urakalla ja jalat huusivat hoosiannaa yli puolet reissusta. Kävimme myös tutustumassa kahteen eri paikkaan reissun aikana. Nyt tiedän senkin, että millaista on Saksan päihdetyö. Kaiken puolin siis hyvin opettavainen reissu.

Ennen kaikkea reissu opetti minulle hyvin paljon sitä mitä todellisuudessa on suvaitsevaisuus. YAD on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö, joka ajaa käyttäjien etuja, mutta huumeita vastaan. He painottavat sitä, että käyttäjilläkin on samat oikeudet palveluihin tässä yhteiskunnassa kuin muillakin on. Lisäksi he tekevät tietyllä tapaa ihmisoikeuksien kanssa töitä. He ajavat eteenpäin sitä, ettei ihmistä tuomittaisi  hänen valintojensa tähden vaan hän voisi saada ihan samanlaiset mahdollisuudet jatkaa eteenpäin kuin kuka tahansa muukin.

Kotimatkaa varten jouduin Kölnistä ostamaan aavistuksen isomman matkalaukun. Kyllä siinä jännitin, että miten käy, kun ei se mitoiltaan täysin oikea ollut. Noh ei tullut nuhteita tai muutenkaan sanomista ja Suomeen asti päästiin takaisin. Oli muuten oikeasti rankka kotimatka.. Ensin kello soi 03:10 ja bussi lähti hostellilta 04:00 tai vähän yli. Lentokentällä oltiin vähän kuuden jälkeen ja siitä kohta puolin suoraan lähtöselvitykseen. Kone lähti noin kahdeksan aikaan. Yö unet oli hyvin katkonaiset, aina parin tunnin pätkissä. Nyt kun reissusta on muutama päivä jo takana, alkaa pikku hiljaa toipuakin matkasta. Vielä kun saisi tämän tuliaisena tuodun flunssan luovutettua seuraavalle niin olisi aivan loistavaa.

Mutta muistakaa hyvät ihmiset sellainen asia, ettei meillä ole minkäänlaista oikeutta tuomita ketään; ei sanojen, tekojen tai toisten valintojen tähden. Jokaisella on oikeus elää elämäänsä ilman, että tulee leimatuksi työnsä, sukupuolensa, elämän histotiansa yms. tähden. Jokainen on ennen kaikkea samanarvoinen, olipa sitten millainen tahansa. Yhdessä asioihin voidaan vaikuttaa ja asenteita muuttaa myös huumeiden kohdalla. YAD on tässä loistava esimerkki. Tietouden lisääminen voi toki aiheuttaa tuskaa, mutta vain hetkellisesti. Pidemmällä tähtäimellä voidaan kuitenkin ajatella, että mitä enemmän tietoa tuodaan esille, sen paremmat vaikutusmahdollisuudet meillä kaikilla on.

Ja ihan viimeisenä rakkaat lukijat, haluan toivottaa teille kaikille oikein mukavaa ja rauhaisaa vapun aikaa!

www.yad.fi