"Oon onnellinen vaeltaja" "ja olen vihdoin kotona" (esv s.64)

Olin viikonloppuna jälleen nuorten kanssa leirillä ja huomasin, sen kuinka konservatiivinen oikeasti olen. Ensimmäistä kertaa oli oikeasti vaikea sopeutua ajatukseen siitä, että tämä pohja/runko oli täysin erilainen kuin se mihin olen tottunut. Leirimme teemana olikin hyvin legendaarinen fantasiaelokuva trilogia, josta haimme yhtymä kohdat tähän meidän tämän päivän kristillisyyteen. Mutta, minä olisin kaivannut tarkempia ja selvempiä yhtymäkohtia, enkä niitä väkisin etsittyjä. Tosin ainahan on mahdollista, että tämä kaikki avautuu minulle ajan myötä, kunhan vaan ensin toivun leirin aiheuttamasta "järkytyksestä".

Toki teemana "Taru Sormusten Herrasta" oli mahtava ja sai meidän nuoret hihkumaan innosta. Ohjelma oli nätisti sojautettu aiheen mukaisesti kilpailuneen ja askarteluineen. Myös hartaudet yritimme parhaamme mukaan saada teemaan sopiviksi tavalla tai toisella. Nuorille suunnattu raamis olikin sitten asia erikseen. Toki ymmärrän sen, että sekin haluttiin pitää teeman ympärillä, mutta... Olisihan sen voinut sitten edes suunnitella kunnolla, jotta TSH:n ja Raamatun välinen yhteys olisi ollut selkeämpi. Ainut minkä minä ymmärsin oli se, että sormus kuvasti syntiä. Hyvin sain siis raamiksesta jotain irti.

En ole ihan varma miksi tuo leiri aiheutti niin voimakkaita tuntemuksia minussa. Minua välillä tuntui häiritsevän ihan kaikki. Se, ettei omille mielipiteilleni ollut tilaa ja ne kuitattiin vain sillä, että no mitäs tekstasit koko leffan ajan. Niin no jossain vaiheessa pitää ehtiä huolehtimaan tästä parisuhteesta, joka on viimeisen seitsemän viikon aikaana ollut.. No eipä sitä juuri ole ollut, kun olen painanut 12 tuntia töissä: harjoittelu + oma työ = pitkät päivät. Toki leirillä oli paljon hyvää, sitä en missään tapauksessa kiellä. Meillä oli hyvin orjentoituneita nuoria matkassa, jotka olivat hyvin omatoimisia monessakin asiassa ja lisäksi sain hyviä kuviä otettua. Laitan tähän liitteeksi parhaimpia otoksia.

Nämä kuvat ovat meidän leirin askartelu osuudesta, jossa teimme sorminukkeja teeman hahmoista.

                                                      

Laiturin kuvausta olen tehnyt ennenkin. Siinä on omat haasteensa.

Meren rantaan on pesiytynyt Joutsen pari. Tämä kuvattu sen verran kaukaa, ettei kuvan laatu ole sitä mitä olisin halunnut

Voi kumpa olisi päässyt kuvaamaan oikeaa peliä.

Nyt kun palaan siihen sunnuntai päivän tunteeseen, kun pääsin kotiin. Tuntui siltä, että vaeltajana olisi päässyt kotiin, paikkaan, jossa sain vain hengähtää ilman kiirettä ja kenenkään vaatimusta siitä, että miten saisin ajatella ja mitä mielipiteitä saisin sanoa ääneen. Joihinkin paikkoihin olen liian konservatiivinen, koska haluan pitää tietynlaisista perinteistä kiinni ja toisiin taas liian liberaali sen takia, että ajattelen niin vapaamielisesti monestakin asiasta. Löydänkö siis koskaan omaa paikkaani vaan joudunko minä jatkamaan tätä vaellusta pitkäänkin?