"Lähden uudestaan matkaa jatkamaan..."

Päivän sain välissä hengahtää ja jälleen tänään pitäisi lähteä jatkamaan töiden tekoa Nastolaan. Jälleen joudun olemaan kaksi yötä pois kotoa. Onhan tämän tyylinen elämä aavistuksen rankaa. Toisaalta haluaisin vain olla hetken kotona ja hengähtää. Nähdä ihmisiäkin välillä, siis muutenkin kuin työn merkeissä. Kaikkein rankinta tässä on varmaan kuitenkin se, että J:n kanssa vietetään nyt hyvin paljon aikaa eri osoitteissa. Minä kun kesän ajan asustelen kahdessa eri asunnossa.

Toisinaan tuntuu hieman hölmöltä. Välillä vaan ajattelen, että olenko tosiaan valmis tekemään tätä työtä parisuhteenkin kariutumisen uhalla. Se, valmistun kirkon töihin tietää sitä, ettei minulla ole varsinaisesti työaikaa ja töitä varmasti riittää ja nyt vielä päälle se, kun teen töitä eri paikkakunnalla ja iltaisin en aina sieltä pääse kotiin tulemaan. Kai minun pitää vaan uskoa tosi rakkauteen, joka voittaa kaikki esteet ja kestää kaiken. Sitä päivää siis odotelessa, että voisi tehdä oman kotikunnan lähellä töitä ilman, että olisi tajuttoman pitkää työmatkaa kuljettavana tai sitten olisi edes kaksi autoa meidän taloudessa.

Ei siis aina ole helppoa olla opiskelija, kun kesäksi pitää etsiä töitä jostain, jottei joudu täysin tyhjän päälle. Nämä on taas niitä tapauksia, kun joutuu hakemaan joka paikkaan ja toivomaan, että jostain tärppää. Ja välittämättä yhtään toisesta tai välimatkasta. No karsin minä hakuvaiheessa ne paikat, jotka olivat tuhottoman kaukana, mutta loppupelissä se, että jokin on kaukana, on vain suhteellista.

Joskus mietin sitä, että jos olisin vain lähtenyt lanssikuskiksi, voisin nyt olla vakituisessa työssä ja ehkä jopa pienen lapsen äiti. Minä olin kuitenkin päässyt sisään Kuopioon lukemaan ensihoitoa ja tein päätöksen, että jos vain pääsen Partaharjuun niin sinne menen. Ensihoito oli silloin yhteishaussa kuitenkin se ensimmäinen valinta ja Partaharjun nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja vasta se viimeinen. Mitä lie tuolla ylhäällä minun pienen pääni menoksi on taas suunniteltu. Toisaalta nyt kun olen näitä ns. oman alan hommia tehnyt niin yksityisellä sektorilla, kaupungilla ja nyt seurakunnalla, niin kyllä voin sanoa tekeväni juuri sitä mitä haluan tehdä ja mistä nautin. Kuitenkin se välillä kummittelee tuolla takaraivossa, että jos olisin valinnut toisin niin olisiko elämäni erilaisempaa? Toisaalta ei se varmaan lanssikuskinakaan olisi parisuhteen aikaongelmat olleet yhtään sen helpommat.

Ei se elämä aina siis ole helppoa. Minä kuulun vielä niihin ihmisiin, jotka ajattelevat liikaa. Se, että haluan elämästäni niin paljon ja ehkä toisinaan jopa liian lyhyessä ajassa. Haluaisin jo naimisiin ja niitä omia lapsia. Muiden nuoria on nyt kuitenkin tullut katseltua parin viimeisen vuoden aikana suhteellisen paljon. Ääh.. En nyt oikein enää tiedä itsekkään mitä haluan. Haluaisin hetken levähtää tuon leirin jälkeen, mutta tänään jo takaisin töihin.