Vihdoin ja viimein olen päässyt kotiin tämän kesän ensimmäiseltä riparilta. Omalla tavallani nautin leiri elämästä ihan suunnattomasti, mutta tämä 10 päivää otti jo hieman voimien päälle. Mutta selvisin hengissä tästä leiristä ja siitä opetus määrästä mikä minulla oli. Ei se oppituntien pitäminen ollut vaikeaa ja siitä mielestäni selviydyin ihan kunniallakin, mutta se oppituntien suunnittelu ja teko. Siinä menikin enemmän aikaa kuin olisin halunnut. Apuna oli jälleen iso kasa kirjoja, joista yritin kasata jotain järkevää. Ehkä olisin toivonut tämän ensimmäisen opetusleirini kohdalla sittenkin sitä, että käytössä olisi ollut oppikirjat, jotta silloin olisin voinut suoraan sen pohjalta rakentaa oppituntini. Tosin nyt sain käyttää omaa luovuuttani törkeästi hyväksi ja ottaa samalla myös huomioon sen, miten voidaan järjestää miellekästä opetusta ja millaisella oppitunnilla olisin itse halunnut osallistua. Tämä meni hyvin. Nuoret oppivatkin jotain eli en kiivennyt takamus edellä puuhun, ainakaan pahasti.
Riparin aikana myös omalle uskolle tapahtui jotain. Yleensä rukoillessani en laske päätäni alas tai laita silmiä kiinni. Enhän minä lattialle rukoile vaan suoraan Jumalalle. Minun kohdalleni osui onni siinä, että leirillä teimme katekismus -mallin mukaiset rukoushelmet, joita saimme käyttää apuna rukouksessa. Jokaiselle helmelle kun on oma rukouksensa. Kuitenkin laulujen kohdalla ahdisti niin suora ylistäminen, että jäin miettimään hyvin suuria asioita. Itsestään selvyyshän on toki se, että jokaisessa seurakunnassa toimitaan eri tavalla. Kuitenkin se, että päivän päätteeksi oli mahdollista hiljentyä ensin iltahartauteen ja sen jälkeen vielä helmirukoukseen oli kaikkein parasta. Se pieni hetki kun sai luvan kanssa olla ihan hiljaa ja kuunnella, antaa sydämen rauhoittua, antoi minulle leiristä ohjaajana varmaan eniten irti. Jotenkin se, että saatoin rukoilla ilman, että laitoin käsiä ristiin oli vain niin helpottavaa. Samalla myös ymmärsin sen, ettei aina tarvitse sanoa mitään. Voi vain olla hiljaa ja Jumala silti kuulee.
Vaikka leirin jälkeen olikin hyvin väsynyt olo, johtuen kylläkin viimeisen yön valvomisesta, oli leiri ehdottomasti paras ripari tähän mennessä missä olen ollut mukana. Se yhteinen köysi, jota kaikki vetivät oli selvästi havaittavissa ja niin saumattomasti leiri meni eteenpäin omalla raiteellaan. Tämän leirin myötä on kyllä helpompi varmasti lähteä kohti seuraavia koitoksia tällä uralla, jonka olen itselleni viitoittanut. Tai sitten tämän tien on viitoittanut joku muu.
Ai niin, olin koko leirin polttamatta, mutta tällä kertaa se jäi siihen. Kiusaus oli liian suuri. Yritetään siis uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti