Kesä mansikat

Ostin mansikoita, niitä kalliita.
Nyt on sormet punaiset ja mieli makea.

Kesän aikana olen puhunut nuorten kanssa monista asioista. Olemme puhuneet tunteita, rakkaudesta ja seurustelusta. Olemme pohtineet Raamatua urakalla. Olen opettanut rippileireillä kristinuskon perusasioita. Olen laulanut paljon ylistyslauluja ja saanut vahvistusta omaan uskooni. Olen oivaltanut jotain uutta ja löytänyt rukoukselle uuden väylän. Olen jakanut ehtoollista ja nauttinut jumalanpalveluksen hartaasta tunnelmasta.

Olen kokenut paljon. Olen saanut tuntea onnistumisen kokemuksia ja epäonnistumisia. Olen myöntänyt nuorille, että oppitunti oli ihan kamana. Olen lukenut satuja ja tarinoita, istunut nuotiolla ja käynyt uimassa. Olen nauttinut ja kärsinyt helteestä.

Olen pahoittanut mieleni ja saanut levätä. Olen myös ollut erittäin väsynyt. Olen ollut järkyttynyt rippileirin sketseistä ja isosten asenteesta. Olen joutunut nöyrtymään ja tekemään töitä. Olen toki myös saanut kiitosta tehdystä työstä. Olen itkenyt ja nauranut, potenut koti-ikävää ja kokenut sen ilon kun olen saanut tulla reissuilta kotiin.

Olen myös ollut mökillä ja kalassa. Olen käynyt kätköilemässä ja nauttinut vapaasta. Olen aloittanut rästitehtävien tekemisen, mutten ole vielä saanut yhtään tehtävää valmiiksi. Olen grillannut ja saunonut. Uinut hieman lisää ja viettänyt aikaa J:n kanssa. Olen puhunut J:n kanssa asioista, joista harvoin puhumme.

Olen ehtinyt tehdä käsitöitä ja haaveilla. Olen ottanut toista tuhatta valokuvaa. Olen kirjoittanut ja lukenut. Olen syönyt jäätelöä ja juonut limua. Minä olen nauttinut kesästä.

Olen saanut kesätyöt päätökseen ja pääsen aloittamaan virallisen kesäloman ennen koulun alkua.

Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka

Kirja, jota ei malttaisi kädestä pois laskea. Se imaisee mukaansa. Uppoudun syvemmälle. Haluan tietää lisää.

Kirja on niin taidokkaasti kirjoitettu, ettei sen lukemista malttaisi millään lopettaa. Edes hetkeksi. Mitä enemmän lukee niin sitä ennemmän haluaa tietää. Kirja kertoo melkein viiden vuoden odotuksesta. Siitä mitä se on.

Kirjan mukana kulkee vahvat tunteet: Kelpaanko, kaipaus ja toivo. Kysymykset risteilevät päässä urakalla. Vaikka minulla ei ole lapsia, on helppo samaistua Annan tunteisiin. 

"Ostan leluja lapselle, jonka nimeä tai ikää en tiedä."

Adoptiomatka on koskettava tarina tosielämästä. Sen haasteita ja odotuksista. Samalla kirjasta kumpuaa se tunne, että toiset eivät ymmärrä. Silloin kun kyse on biologisesta lapsesta, kukaan ei kyseenalaista, mutta adoption kohdalla usein on toisin. Harva ymmärtää ja usein kysytään kummassa on vika. 

"Kaikkein tärkein määrre puuttuu. En ole kenenkään äiti." "Minulla on oikeus katkeruuteen, sillä: Kaikki muut saavat lapsia, Minä joudun odottamaan lastani enkä ehkä koskaan tule äidiksi."

Epävarmuus tulevasta on pelottavaa. Onko lapsi jo ensi jouluna vai kenties kesänä? Näihin kysymyksiin ei Annalle osattu vastata. Epävarmuus siitä toteutuuko unelma vai ilmoittaako Kiinan viranomaiset, ettei pariskunta saa sieltä lasta. 

"Teillä on nyt pieni tyttö." "Kuinka ihana hän on. Hän on vielä vauva." Meillä on samanlainen nenä."


Ilo ja onni. Suunnattoman suuri rakkaus. Se kaikki on niin käsinkosketeltavaa. Kirjan tunnemaailmaan uppoaa väkisin mukaan, sillä Adoptiomatka on koskettava ja herkkä. Se on antoisa lukukokemus, joka saa ajatukset liikkeelle. Kirja on värikäs ja tunnerikas. Tunteita laidasta laitaan. Ennen kaikkea adoptiomatka on kuvaus prosessista, joka on pitkä ja vaikea. Prosessi, jossa koko elämä tutkitaan ja pengotaan. Kirja on myös kuvaus kansainvälisen adoption byrokratiasta ja ihmisistä sen takana.

Tämä on kirja, jota lämpimästi voin suositella luettavaksi on lapsia tai ei. 

Anna Pihlajaniemi. 2011. Adoptiomatka. Latvia: Tammi.

Lähtölaskenta syksyyn

Olen ehkä tylsä ihminen, mutta minä odotan jo syksyä ja viileneviä ilmoja.

Nyt kun jäljellä on kolme työ päivää ennen pientä hengähdystaukoa, huomaan itsessäni sen, että työmotivaatio alkaa olla aika vähissä. Tietyllä tapaa olen jopa asenteelle, että ihan sama mitä nuoret saavat opetuksesta irti.

Vielä pitäisi pari päivää rutistaa. Tiukinta siinä on se, että en haluaisi olla kahta yötä pois kotoa ja olisin halunnut viettää synttäritkin juuri silloin kun ne on. Mutta näillä mennään.

Taas huomaan, että paljon on tänäkin kesänä jäänyt tekemättä sellaista mitä piti tehdä. No ehkä ensi kesänä sitten.

Nyt:

En millään jaksaisi lähteä töihin. Liian kuuma ja motivaatiokin hieman kateissa.

Nyt on uusi lelu

Tänään on kulutettu aikaa. Vietetty todellista vapaapäivää. Mitä luksusta.

Kävimme päivällä pyörähtämässä J:n veljiä moikkaamassa ja sain kokeilla Nokian C7:n puhelinta. Siinä se oli. Ihan mahtava kapistus. Juuri käteen sopiva, kevyt ja helppo käyttöinen melko peruspuhelin. Se oli kuin minua varten tehty. Näin ollen lähdimme hakemaan uutta puhelinta, joka nyt komeilee kaikessa komeudessaan kirjahyllyssä latauksessa, jotta sen saisi käyttöön otettua. Siispä vielä huomiseen asti kulutan vanhaa puhelinta, joka on palvellut hyvin viimeiset kaksi vuotta käytössä.

Tässä uudessa puhelimessa on entistäkin parempi kamera, ainakin siis tähän vanhaan luuriin verrattuna. Se, että puhelimessa on 8 mg:n kamera on minulle ihan luksusta. Vaikka omistankin kunnon kameran ja vielä hienon sellaisen, on tosinaan helpompaa kun myös puhelimessa on kamera ominaisuus salamavalolla varustettuna. Minä kun en aina jaksa kunnon kameraa kantaa mukana.

Kävin myös moikkaamassa pikkusiskoani tänään. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Vaikka asummekin suhteellisen lähekkäin, ei kovin usein tule nähtyä. Minun elämäni kun on toisinaan hyvin hektistä ja olen milloin missäkin päin Suomena. Etenkin näin kesäisin.

Tuli vaihdettua kuulumiset ja iloittua myös hänen miehensä uudesta työpaikasta. Hyville tyypeille löytyy aina töitä. Onneksi. Oli myös kiva nähdä kuinka paljon siskon lapsi oli kasvanut sitten viime näkemästä ja toisaalta on harmi, että lapset kasvavat niin nopeasti. Nyt tämäkin tapaus jaksoi jo hymyillä sitä kaunista lapsen hymyään, joka ylsi aina korviin asti ja silmätkin tuikkivat samalla kuin pienet tähdet.

Illalla olisi vielä luvassa saunareissu ja koira neidin uitto siinä matkan varrella. Kiva kun on koira, joka pelkää juoksevaa vettä. Pientä tuskaa siis nämä hellepäivät ja kun päivällä ei voi pitkää lenkkiä kuitenkaan tehdä. Ihan vain pelkän kuumuuden vuoksi.

Tässä samalla myös valmistaudun jo syksyyn ja koulun alkuun. Tuli ostettua jo uusi kansio syksyä varten. Tämä kansio on huomattavasti fiksumpi kuin aikaisemmat ostamani. Ainakin omalla tavallaan. Jokaista aihekokonaisuutta varten on oma tasku ja paperitkin pysyvät toivon mukaan hieman paremmassa järjestyksessä ja ei tarvitse koko aikaa miettiä, että missä nyt on vastaavan aiheen paperit. Lisäksi tässä kansiossa on tilaa reilusti myös syksyllä aloitettavaan opinnäytetyöhön. Voi kumpa koulu alkaisi jo pian. En jaksaisi odottaa.

Norjan terroriteot - Norway `s terrorist acts

Avasin eilen tietokoneelta maikkarin sivut ja silmiini hyppäsivät Norjan tapahtumat. Jotenkin pysähdyin siihen paikkaan ja vain luin ja luin. Tuli samanlainen efekti kuin aikoinaan mm. Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien tai Japanin tsunamin kanssa. Aika pysähtyi. Vain uutiset kertovat meille mitä tapahtuu.

Minä en voi käsittää miten joku pystyy tuon kaltaisiin tekoihin. Ensin räjäytetään pommi, jotta huomio ei keskittyisi vielä raa-empaan tekoon niin voimakkaasti. 85 nuorta kuoli teloitusmaisesti terroristin tulituksessa. Miten kukaan pystyy kantamaan sellaista taakkaa harteillaan?

Uutiset ovat täynnä Norjan tragediaa. Jälleen tuntuu, että media oikein mässäilee aiheella. Myös Norjassa on moitittu mediaa, sillä he saattoivat nuoria vaaraan yrittäessään soittaa heille juuri silloin kun he pakenivat ampujaa. Miten toimittajilla ei käynytkään mielessä, että he saattaisivat paljastaa jonkun piilon tavoittelu yrityksillään?

Nämä vetävät aina mielen hiljaiseksi. Nämä ovat näitä, joita ei ihminen voi käsittää. Minä muistan ja sytytän kynttilöitä. 

 -------------------------------------------------------------------------------------------------------

    

  Yesterday I opened the computer news site and my eyes jumped from the Norwegian events. Somehow, I stopped into the place and just read and read. Came to the same effect as the once example. Jokela and Kauhajoki school shootings, or the tsunami in Japan. Time stopped. Only the news telling us what is happening.

I can not understand how someone is able to import such acts. First, a bomb exploded, so that attention is concentrated on raw empaan act so strongly. 85 young people died teloitusmaisesti terrorists gunned down. How anyone can bear such a burden on his shoulders?

The news is full of tragedy in Norway. Again, feel that the media correctly mässäilee motif. Norway also has criticized the media, because they could endanger young people trying to call them just when they fled to the shooter. How journalists did not even mind that they might reveal someone's hiding the pursuit of enterprises?

These always attract the mind silent. These are such that no human being can comprehend. I remember, and I'll light candles.

Kokeillussa iPhone

Juupa.. oma puhelin vetelee viimeisiä ja siinä näppäimetkin jumittelee vähän väliä. Minulle tarjottiin iPhonea. Ilman kokeilua en kuitenkaan suostunut sitä käyttöön ottamaan. Ja nyt olen melko varma siitä, että puhelin menee huomenna palautukseen.

Juu. Onhan se ihan hyvä puhelin. Hyvä kosketusnäyttö ja siihen saa ladattua paljon kivoja sovelluksia kuten angry Birdsin tai suomenkielinen Raamatun. Koska puhelin oli pari päivää ensin J:n kokeilussa, oli ensimäisenä ongelmana se epäkäytännöllisyys jos täytyisi poistaa useampi numero kerralla. Liian työlästä. Nokiassa tuo käy huomattavasti helpommin. Lisäksi iPhone on kooltaan hyvin iso ja suhteellisen painava.

Toisena ongelmana on lataus. Jälleen pitäisi ostaa kaikki uudet piuhat, jotta sitä saa ladattua jossain. Kotiin ja autoon nyt ainakin. Lisäksi se, että jos puhelimesta on äänet pois päältä, ei myöskään silloin toimi herätyskello. Mistä löytyy soittoäänet ja onko niitä puhelimessa ollenkaan? Ja suurin pettymys on kameran taso. Kuvat suttuisia ja jos on yhtään hämärää niin sillä ei voi kuvata ollenkaan. Salama ominaisuus siis puuttuu kokonaan.

iPhonen kartta palvelu ei ole samaa luokkaa kuin nokiassa ja tekstiviestit ovat hieman hankalat. Asetuksistakaan en ymmärrä juurikaan mitään.

Toki tässä on hyviäkin puolia. Itse saa valita sovelukset mitä puhelimelleen haluaa ja muistio ominaisuus on ihan toimiva. Etenkin jos kirjoittaa yhtään enempää. Lisäksi sähköpostit on helppo ja nopea lukea puhelimella. Niin ja kosketusnäyttö, josta mainitsinkin jo aikaisemmin on ihan omaa luokkaansa. Sitä on ilo käyttää, sillä se toimii kuin ajatus.

No tämä ei kuitenkaan ole minun puhelin. Ei nyt eikä kyllä jatkossakaan. Enköhän minä pysy tuolla Nokian linjalla. Tuttu ja turvallinen ja saa ihan varmasti ladattua melkein joka paikassa.

Oma koti kullan kallis

Tänään kotiuduin leiriltä. Mikä ihana tunne. Kesän leirit ovat nyt takana.

Rankka leiri. Siis omalla tavallaan. Opetusryhmät olivat kylläkin helppoja, mutta uupemus on silti ihan käsittämätön.

Leirin jälkeen on se fiilis, että minä olen:
- huonompi ihminen kuin muut (uskoni on vääränlaista, kuulemma)
- elän synnissä (olen valinnut avoliiton)
- odotan kuulemma liian pitkään avioliittoa (eikös avioliitto ole kahden ihmisen kauppa ja tarvitsee myös kompromisseja)

On tullut itkettyä ja naurettua vedet silmissä. Olen opettanut paljon ja hankkinut tärkeää työkokemusta. Omalla tavallaan oli hyvä leiri, mutta tietyt asiat ja asenteet ärsyttivät ja paljon. Välillä myös tuli mietittyä, että onko minusta tähän kuitenkaan ja enkö saa uskoa ja hoitaa uskoani parhaaksi katsomallani tavalla. Turhauttaa ja ärsyttää. Mutta myös hävettää omat ajatukseni...

Nyt nukkumaan leiriväsymystä pois.

Leiri fiilistä

Löysin koneen, jolta pääsin nettiin. Pääsen siis nyt jälleen kirjoittelemaan tänne. Kesken riparin, mutta silti.

Meillä on ihan mahtava porukka leirillä. Hyvät isoset ja hyvä työtiimi. Ennen kaikkea meillä on jälleen ihan mahtavat leiriläiset, jotka istuvat hiljaa ja kuuntelevat mitä meillä on sanottavaa. Tämän leirin aikana pääsin myös jälleen jakamaan ehtoollista. Toinen kertani. Tämä meni huomattavasti paremmin kuin edellinen kerta. Tosin nyt en jännittänyt ja lisäksi jaoin ehtoollista sivualttarilla.

Tämän leirin aikana on tullut tehtyä kaikenlaista. Olen laulanut, pelannut ja leikkinyt. Olen pitänyt oppitunteja ja nauttinut niiden pitämisestä. Eilen sukkahousuturnaus ja tänään olympialaiset. :)

Toisaalta olisin kyllä jo valmis palaamaan kotiin. J:tä on jo ikävä, vaikka näinhin hänet tässä leirin aikana kertaalleen. Jäljellä enää pari päivää ja sitten kutsuu oma sänky. Huomenna luvassa mahdollinen lekurikäynti. Senkin aika näyttää.

Päivä 22: Tämä järkyttää minua

Se kosketti meitä kaikkia.

Se järkytti. 

Se osui omalla kohdalla aivan liian lähelle.

Tästä ei edelleen puhuta.

Mutta tapahtuuko uudestaan? Milloin?

Se miten media iski kimppuun kummallakin kerralla.

Raasti ja julmasti.

Oikeasti, näikö toimitaan?

Lähimmäisen kuolema tai sairaus.

Sitä on vaiketa kestää.

Kesäasunto 2011

Olenkin jo aikaisemmin maininnut teille kesäkodistani. No niin tässä on ihan koko postaus omistellu tälle paikalle.

Minulla on siis Nastolassa pieni kesäasunto. 2 huonetta, keittiö. Lisäksi toki wc ja suihku. Neliöistä en tiedä, riittävä se on minulle. Ellei sitten jopa ehkä hieman liian isokin. Asunto oli valmiiksi kalustettu, joten ei tarvinnut sitäkään miettiä kesän alussa.

Käsittämättömintä mitä kesäasunnolla on, on se, ettei minun ole toistaiseksi tarvinnut jakaa sitä kenenkään kanssa. Minulla on työmatkaa vajaat 100 metriä, mutta kuitenkin saan olla ihan omassa rauhassa.

Kaikkein viihtyisin asunnosta on makuuhuone. Se on jotenkin nini yksinkertainen ja koen sen, jopa ehkä hieman romanttisena kukkatapetteineen ja vaaleanpunaisine mattoineen. Huoneessa on kaikki mitä tarvitsen. Pöytä, hylly, tuoli ja sänky. Ja sinne tulee sähköt. Se on se oleellisin. Makuuhuoneesta pääsee suoraan olohuoneeseen. Löytyy eri näköisiä viritelmiä sofvasta ja tuoleista ja tietenkin televisio ja digiboksi. Keittiö on asunnossa se suurin huone. Siellä on pöytä ja sekalainen lajitelma tuoleja. Lisäski ainut ikkuna, minkä saa toistaiseksi auki.

Minun kesäasuntoni on nuorisotilan yläkerrassa. Näin kesäisin toiminta kylläkin tapahtuu pääsääntöisesti virastotalossa. Siellä kun on hieman viileämpi. Oma rauha ja se hiljaisuus. Se on minulle luksusta.

Kaiken maailman mielenvikaisuutta

Eilen iski kyllä joku todellinen mielenvikaisuus päälle. Koko kämppä tuli siivottua lattiasta melkein kattoon saakka. Minä, joka olen toivoton siisteyden ylläpitäjänä. No onneksi on tuo mies, joka jaksaa patistaa aina välillä.

Tänään pitäisi lähteä taas "tien päälle". Juu en mene autolla, tavallaan. Istun ensin junassa ja sen jälkeen bussissa. Jälleen pitäisi kolme päivää viettää töissä ennen seuraavaa kahden päivän vapaata. Nyt ei jaksaisi, vaikka työstäni pidänkin. Viime yö tuli nukuttua todella huonosti ja tiedän, ettei seuraavana kahtena yönä uni tule kovinkaan helposti. Kaikki johtuu kuumuudesta.

Kesäkotini Nastolassa on kuin sauna. Lämpöä riittää ja en ole vieläkään löytänyt ikkunan kahvaa, että saisin lisää ikkunoita auki. Kuulemma sellainen pitäisi siellä jossain olla. No etsitään sitä ensi yönä, sillä nyt on tavaroiden pakkauksen aika.

Niin ja sunnuntaina olen elämäni ensimmäistä kertaa mukana jakamassa ehtoollista. Hieman jännittää...

Viime kesän satoa

 Tänään on siivottu ihan urakalla. Samalla tein löytöjä viime kesältä. Viime kesänä, kun oli melkein koko kesä lähestulkoon pelkkää lomailua, oli aikaa näperrellä vaikka mitä.


Aurinkolippa: Lipassa koiran tassuja ja kummallakin sivulla takana on pieni koiran kuva. Tämä jostain syystä edelleen silittämättä. Ehkä saisin sen silitettyä ja seuraavalle leirille käyttöön.

Tämä on kyllä tarpeeseen tehty. On vain laiskuus päässyt iskemään. Tätä tehdessä meillä oli vielä pienehkö koiranpentu. Nyt on sekin jo kasvanut isoksi. Niin se aika kuluu.


Tyynyliinat: Merihevosia ja simpukoita. Jostain syystä nämäkään eivät ole vielä käyttöön asti päätyneet. Syynä samainen silityksen puute kuin aurinkolipassakin.

Merihevosia olen tehnyt aikaisemmin vuosia sitten puusta. Merihevos -mobiili on tällä hetkellä jossain laatikossa häkkikellarin perällä. Odottaa omaa vuoroaa. Ehkä joskus saisin nekin kuvattua ja laitettua esille.



Merimieskassi: Samalla kuviolla kuin tyynyliinat. Ainut näistä kangastöistä, jonka olen saanut täysin loppuun asti. Tämä on ollut aktiivisessa käytössä. Lähinnä saunakassina, mutta käytössä kuitenkin.

Merihevosista ja simpukoista olen aina pitänyt paljon. Ne kuvaavat mielestäni jotenkin sellaista tietynlaista rauhallisuutta, jota minulta on aina puuttunut. Ja toisaalta simpukat ovat kauniita.

Uutta kesälukemista

Tänään se kolahti postiluukusta keittiön lattialle. Paketti, jota olenkin jo hetken ehtinyt odottaa. Eihän siinä malttanut kauniisti pakettia avata, kun piti saada kirja käsiin mahdollisimman nopeasti, jotta pääsisin avaamaan sen ja uppoutumaan sen maailmaan.  Tiedän jo valmiiksi, että kirja on koskettava ja suurella tunteella kirjoitettu. Tämän haluan lukea, tunteen kanssa ja miettiä jokaista sanaa joka siihen on kirjoittettu.

Kyseessä on Anna Pihlajaniemen kirjoittama Adoptiomatka, joka pohjautuu tosi tarinaan, heidän, hänen ja hänen miehensä ensimmäiseen adoptiomatkaan. Kirjassaan Anna käy läpi päiväkirjamaisesti kokemaansa ja tunteitaan. Hän on kirjannut kaiken ylös.

Pihjalaniemi on kirjoittanut erittäin suurella tunteella kirjaansa, sillä kirjan tekstistä huokuu se kaipaus ja toivo, joka saa lukijan samaistumaan, elämään kirjan mukana. Kirja on tarkoittettu kaikille. Etenkin niille, jotka ovat itse harkinneet tai miettineet adoptiota. Kirja kertoo koko prosessista Pihlajaniemen perheen näkökulmasta.

Tässä vielä kirjasta tarkempia tietoja:
Anna Pihlajaniemi. 2011. Adoptiomatka. Latvia: Tammi.

Kirjoittelen kirjasta vielä myöhemmin lisää. Nyt jatkan lukemista. Luen ajatuksella ja tunteella. Varaan viereeni nenäliinoja.

Työn iloja ja muuta mukavaa

Tuntuu, että kesä on vaan hurahtanut ohitse. Vielä olisi ennen syksyä vaikka kuinka paljon tehtävää, mutta pikku hiljaa tuntuu, että aikaa taitaa sittenkin loppua kesken. Mihin ihmeeseen olenkaan käyttänyt vapaapäiväni? Siitä kun ei ole mitään mielikuvaa. Ilmeisesti ne ovat meneet netissä surffailuun ja miehen kanssa maastossa kulkemiseen.

Pikku hiljaa sitä alkaa päästä töihin kunnolla sisään. Nautin siitä mitä teen. Saan suunnitella ja toteuttaa omia suunnitelmiani ihan vapaasti ilman, että kukaan vahtii vieressä. Tämäkö on se nuorisotyön hyvä puoli? Kuitenkin se, etten ole oikeastaan muita työntekijöitä nähnytkään koko kesän aikana on hieman outoa. Minä, joka olen aina pitänyt siitä, että saan tehdä muiden kanssa yhdessä töitä ja, että joku tarpeen vaatiessa kommentoi sitä miten teen ja nyt teen työni ihan yksin. Täysin itsenäisesti.

Jotenkin koen, että olen töitä tehdessäni päässyt myös jälleen lähemmäs sitä jotain. Olen saanut paljon enemmän irti kesätöistä kuin uskoinkaan. Vaikka joka kerta kun puhun nuorille asiaa, jännitän ihan älyttömästi sitä sanonko nyt jotain väärin tai tietääkö joku minua paremmin, niin siitä huolimatta koen onnistuneeni siinä mitä teen. Kyllä tämä on sitä mitä minä haluan isona tehdä. Nyt tiedän sen ihan varmasti. Elän unelmaani todeksi. Ja mikä parasta siitä jopa maksetaan.

Omalla tavallaan on ollut hieman rankkaa olla J:sta erossa useampi päivä viikon aikana, mutta joka kerta on ihan älyttömän hieno tunne kun palaa takaisin kotiin ja tietää, että toinen on kaivannut. Jotenkin sitä tuntee itsensä tärkeäksi ihan uudella tavalla. Tästä ainakin tiedän olevani juuri oikean ihmisen kanssa. Minä olen jollekin ihan yhtä tärkeä kuin joku toinen on minulle. On ihanaa päästä reissun jälkeen nukkumaan toisen viereen ja olla muutenkin lähekkäin. En vaihtaisi sitä tuntemusta mihinkään, kun palaan kotiin ja suukon halauksen kera.

Nyt huomaa sen, kuinka rankka viime lukuvuosi oli. Meistä kumpikin panoi pitkiä päiviä vuoron perään ja se yhteinen aika oli lähes olematon. Nyt kun tarkemmin miettii niin voisin ehkä jopa väittää, että se oli meidän koetin kivi. Siitä selvittiin ja edelleen yhteiselo maistuu ihan yhtä hyvältä kuin miltä se maistui 2,5 vuotta sitten. Emme me riitele. Ei meillä ole siihen vieläkään mitään tarvetta. Elämä vaan soljuu nätisti eteenpäin omalla painollaan. Kaikesta kiireesta huolimatta.

Nyt olen etenkin huomannut sen, kuinka paljon olenkaan muuttunut J:n myötä. Minusta on tullut rauhallisempi ja tietyssä määrin tasapainoisempi. Vielä kun saisi omankin pään kuntoon niin kaikki olisi hyvin. Kaikki ajallaan ja ensi syksyä odotellessa, jolloin hommat pyörähtävät kunnolla käyntiin. Mikäpä kiire on valmiissa maailmassa? Eihän Roomaakaan rakennettu päivässä.

Ihania ompelujuttuja - Ensimmäinen valmis

No niin nyt on ensimmäinen Tilda-pupu kokonaisuudessaan valmis. On pupulla nyt kaikki valmiina kun on vaatteet ja kaikki. Kuvista näkyy millainen pupusta tuli. Toki se olisi voinut onnistua vieläkin paremmin, mutta tyytyväinen olen käden jälkeen kuitenkin.

Ylemmässä kuvassa on pupu ilman vaatteita luonollisessa tilassaan. Pupun kaavat löytyivät yhdestä Tilda-kirjasta, mutta kaavoja muutin hieman, koska halusin pupusta sellaisen, että se pystyy istumaan. Jäin vain miettimään, että ei tämä kyllä ehkä ihan sama pupu ole, jota ystäväni on tehnyt. Ja alemmassa kuvassa pupulla on yllään pikku kukka -feressi, jonka ompelemiseen meni enemmän aikaa kuin itse pupuun. Pupun feressi syntyi hieman vahingossa. Ja feresiä koristaa pieni pitsi esiliina. Ihan perinteistä Tilda-pupua ei tästä nyt kuitenkaan tullut tuon feresin takia, sillä jotenkin koin fiksummaksi käyttää vanhoja kankaita pois kuin ostaa kasan uusia. 

Seuraavana olisi vuorossa poikapupu. katsotaan mitä se saa ylleen. Etenkin kun tyttöpupu on näin hienona. Odotan jo innolla, että saan aloittaa seuraavan tekemistä.

Hiljaiseloa

Tämä viikko on taas poikkeus siinä muiden joukossa. Vain yksi päivä töitä ja silti tuntuu, etten saa mitään järkevää aikaiseksi. Kaikkea mahdollista pitäisi tehdä, mutta tulee tehtyä aina jotain mikä ei ole niin oleellista.

Viime viikonloppuna alkanut voimakas päänsärky on nyt kumottu. Ainakin suurimmaksi osaksi. Vielä joutuu kipuja lievittämään, muttei ollenkaan niin voimakkailla konsteilla kuin alkuviikosta. Ja mikä parasta olen ehtinyt viettämään miehenkin kanssa laatuaikaa. Tämä jo tekee tästä viikosta selvän poikkeuksen.

Tiistaina oli meidän yhteinen vapaapäivä ja se käytettiin tehokkaasti pyörimällä pitkin Espoon perämetsiä geokätköilyn merkeissä. Päivän saldoksi kertyikin 11 purkkia. Illalla päätimme pitkästä aikaa käydä elokuvissa. Vuorossa oli tällä kertaa Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä. Elokuva oli jälleen aivan mahtava ja sitä oli ilo seurata. Tämä elokuva nautinto saatiin vieläpä 3D:nä. Aah mitä luksusta. Yhdistelmä hulvatonta huumoria ja taidokkaita näyttelijöitä, joten ihan huikea elämys taas kerran. Kyllä kannatti kerrankin tehdä yhdessä jotain.

Ensimmäinen Tilda-pupu on nyt valmis. Pupu tuli parissa päivässä ja nyt on vaatetus vielä kesken. Vaikka aluksi hieman epäilinkin sitä mitä siitä pupusta tulee niin jälleen kerran olen omaan käden jälkeeni erittäin tyytyväinen ja toivottavasti seuraava on viekäkin parempi. Olen nyt tehnyt ensimmäisen tilda-hahmoni ja sydän on viety kokonaan. Tuo pupukin on jotenkin niin hellyyttävän näköinen. Meidän koiraneiti ei ole vielä onneksi puputyttöä huomannut. Olisi muuten pupuneito entinen hyvin nopeasti.

Nyt saan hetken hengähtää. Juhannus ja minullakin on vapaata kaikesta huolimatta. Senkin saan viettää miehen kanssa yhdessä. Nämä seuraavat päivät ovet meille tärkeitä ja niitä me emme halua pilata sitä millään tavalla. Jätetään siis ironia kotiin ja sarkasmi myös.

Näihin kuviin ja tunnelmiin Samae Koskisen Eväsretken myötä toivotan kaikille 
rauhallista ja hyvää Juhannusta.

Ihania ompelujuttuja - Osaisinko minäkin?

Olen tänään juossut ympäri keskustaa etsiessäni mitä eriskummallisempia asioita. Tosin järkyttävän päänsäryn kanssa. Kerronpa teille mistä tämä kaikki johtuu.

Eilen olin tosiaan kyläilemässä hyvän ystäväni luona. Katselimme valokuvia ja vaihdoimme kuulumisia. Samalla hän kertoi aloittaneensa ompelemisen. Hän kertoi ommelleensa pupuja lahjaksi ja omaan kotiin koristeeksi. Hän oli ollut ihan kurssilla ja siitä sitten innostunut. Katselin ystäväni ja hänen miehensä lahjaksi saamia nukkeja ja ihastelin, kuinka morsiannukella oli melkein samanlainen hääpuku kuin ystävälläni oli ollut omissa häissään. Ystäväni kertoikin äitinsä tehneen morsiuspari nuket ja minä olin aivan haltioissani.

Siitä se ajatus sitten lähti. Jos näin voi sanoa. Ystävättäni tekemät puput olivat niin suloisia, että ajattelin itsekin kokeilla, joskos minäkin osaisin sellaiset tehdä. Niinpä olen tänään käynyt hakemassa hieman kangasta ja vanua ja muuta sellaista pientä jota ajattelisin tarvitsevani parin pupun tekoon. Lisäksi kävini kirjastosta lainaamassa muutamia kirjoja, jotka käsittelevät juurikin näitä hahmoja. 

Kyseessä on siis Tilda -hahmot, joita on joka lähtöön. Katsotaan mitä tästä tulee. Ainakin olisi työmatkoille jotain viihdykästä tekemistä lukemisen sijaan. Etenkin, kun ajattelin kokeilla ihan puhtaana käsityönä näiden tekemistä. Minulla kun ei ole omaa ompelukonetta ja kangaskaupasta vakuuteltiin, että käsinkin näitä voi ommella.

"Ystävyys on yhteistä työtä..."

Tänään näin pitkästä aikaa hyvän ystäväni. Edellisestä tapaamisesta olikin jo tovi vierähtänyt ja sen jälkeen onkin tapahtunut kaikenlaista. Olin jo aikaisemmin tällä viikolla sopinut ystäväni kanssa, että nyt tänään olisi aika jälleen tavata. Muutaman tunnin kotona oleilun jälkeen lähdin kahville hänen luokseen. Oli mukava jutella pitkästä aikaa kasvotusten ja katsella valokuvia mm. polttareista ja häistä.

Ystäväni polttareita ajatellessa nousee joka kerta hymy huulille. Sen verran huikea kokemus oli polttareiden järjestäminen ja salaisuuden ylläpitäminen polttaripäivään asti. Ajatus huikeista polttareista lähti siitä, ettei ystäväni halunnut viettää polttareita, koska ne kuulemma menevät aina yli ja morsian tulee nolatuksi. Sanoin hänelle, ettei polttareiden tarvitse sellaiset olla ja pyysin saada järjestää hänelle kunnon polttarit. Heitin vielä ilmaan, että eihän sen tarvitse olla tyttöjen iltaa kummemmat: vähän saunomista, hyvää ruokaa ja hieman viiniä kera hyvän elokuvan. Sain luvan järjestää ikimuistoiset polttarit niin, että paikalla olisimme vain me kaksi. Tästä alkoikin puoli vuotinen suunnittelu, joka huipentui viime tammikuussa mahtavaan yllätykseen. Kokonaisen puolen vuoden ajan ystäväni oli siinä luulossa, että viettäisimme perinteisen tyttöjen illan, ihan vain kahdestaan. Mutta näinhän en ollut suunnitellut. Yllätys oli niin mahtava, ettei ystäväni vieläkään taida uskoa jo vietettyjä polttareitaan todeksi. 

Olin varannut meille kahdelle majoituksen Ylläs-Hallilta. Majoitus ei suinkaan tapahtunut normaalissa hotellihuoneessa vaan iglussa. Olin varannut meille hyvissä ajoin majoituksen, juomingit sekä tandemsukset, joilla oli tarkoitus hiihtää majoituspaikalle. Ystäväleni toimitin etukäteen rinkan ja varusteluettelon, jonka mukaan hänen tulisi pakata tavaransa. Hieman kuulemma jännitti ennen polttareita kun ei mitään niistä etukäteen tiennyt. Paitsi tietysti sen, että hän ei missään tapauksessa tule nolatuksi ja jos tuleekin niin minä teen itse perässä kaiken saman kuin hänkin. Lisäksi hän tiesi sen, että kaikkien vaatteiden tulee olla sellaiset, joissa tarkenee -4 celsiusasteessa. Mielikuvitus oli kuulemma käynyt aika korkealla.

Polttaripäivän koittaessa oli polttareiden luonne ja paikka edelleen hyvin salaiset. Ystäväni luuli, että teemme jotain minun ammattiini sopivaa, kuten nukkuisimme jossain leirikeskuksessa ja tekisimme pienen vaelluksen. Näin homma ei kuitenkaan mennyt. Avomieheni heitti meidät Ylläs-hallille ja vastaanottovirkailija otti meidän rinkkamme vastaan. Ne kuulemma saisivat jäädä odottamaan tiskin taakse. Jatkoimme matkaa kohti yläkertaa ja tandemsuksia. Edelleenkään ystäväni ei tiennyt, että olisimme jäämässä kyseiseen paikkaan yöksi. Saimme sujuvasti sukset jalkaan ja lähdimme hiihtämään kohti majoitusta. Yhdessä hiihtäminen ei ollut mitenkään maailman helpoin kokemus, mutta vuosien lujalla ystävyydellä saimme siitä sitäkin paremmat naurut ja loppuikämme kestävät lämpimät muistot. Alhaalla Ylläs-hallin lumihotellille päästyämme paljastin ystävälleni kaiken. Hänelle näytettiin meidän huoneemme ja ystäväni oli täysin sanaton. 

Olin luvannut ystävälleni ennen polttareiden suunnittelua, että viettäisimme polttarit ihan kahdestaan. Näin myös tapahtui. Ylläs-Hallilla ei ollut kyseisenä päivänä juurikaan asiakkaita ja samalle yölle ei myöskään ollut muita majoittujia. Saimme rauhassa laskea pulkkamäkeä ja kokeilla alppicurlingia. Lisäksi ottaa mielettömän upeita valokuvia siitä värimaailmasta, joka hallille oli luotu. Pääsimme myös perinteiseen morsius saunaan ja saimme nauttia toistemme seurasta ja niistä muistoista, jotka olimme vuosien varrella saaneet jakaa yhdessä. Ennen kaikkea saimme viettää taianomaisen hetken yhdessä. Hetken, jonka aivan varmasti meistä kumpikin tulee muistamaan koko loppuelämme ajan. Ja mikä parasta polttareiden teema oli tismalleen samaa teemaa kuin häidenkin. 

Ylläs-Hallilla oli ympärivuotinen talvimaailma, paikka teki konkurssin kevällä 2011.

Päivä 21: Toinen hetki

Toinen tärkeä hetki liittyy hieman samaan kuin se "Se hetki". Tai no sama mies on kylläkin kyseessä, mutta fiilis kun on yhteinen koti juuri saatu valmiiksi oli vielä jotain paljon, paljon parempaa.

Ensin tuli tieto asunnosta. Kaksi huonetta, tupakeittiö ja n. 60 neliötä. Kävimme katsomassa ja minä ihastuin isoon keittiöön. J:n mielestä meidän olisi pitänyt sanoa, ettemme halua tätä, mutta vaihtoehtoja ei juuri ollut. Niinpä ilmoitimme ottavamme aunnon vastaan. Sanoimme asunnon myös kaipaavan kunnostusta. Kävimme allekirjoittamassa tarvittavat paperit ja jäimme odottelemaan sitä, että pääsisimme muuttamaan asuntoon.

 Heti joulun jälkeen tuli edellisiltä asukkailta ilmoitus, että asunto olisi vapaa. Pääsimme aloittamaan remontin. Siinä painettiin pitkää päivää omien töiden ja remontin kanssa, mutta hengissä selvittiin ja remonttiakaan ei tarvinnut yksin tehdä. Meillä oli apuna vaihteleva kokoonpano ystäviä ja sukulaisia. Taisi meillä lattian käydä osittain työmiehet tekemässä.

Se hetki kun saimme kahvin keittimen iskettyä seinään kiinni ja saimme nauttia omassa kodissamme aivan ne ensimmäiset kahvit. Se hetki, kun sai katsoa valmista jälkeä ja todeta, että olemme onnistuneet. Se hetki, kun istumme lattian rajassa, nautimme kahvista ja nojaamme toisiimme tyhjässä asunnossa.